MÜNCHEN/HAIMHAUSEN Nürnberg oli ensimmäinen, joka teki ehdotuksen.
Kesäkuussa 2014 espoolainen FC Hongan joukkue oli saapunut Güterslohiin Pohjois-Saksaan varhaisteinien turnaukseen. 13-vuotiaan Katriina "Katti" Talaslahden vanhemmat seisoivat kentän laidalla satojen muiden vanhempien kanssa seuraamassa lastensa pelejä.
FC Nürnbergin edustajat tulivat juttelemaan. He olivat kiinnittäneet huomiota poikkeuksellisen lahjakkaaseen ja ikäisekseen pitkään maalivahtiin.
Saisiko pelaajaa ja myös tämän puolustajana tehokkaasti pelannutta siskoa Nürnbergiin?
– Heti kun ehdotus tuli, halusin lähteä. En epäröinyt yhtään, Katriina Talaslahti muistelee.
Jo elokuussa 2014 Talaslahtien perhe muutti osittain Saksaan.
Viisi vuotta myöhemmin Talaslahti, 18, pelaa yhä Bundesliigaa. Seura vaihtui ensimmäisen Saksan-vuoden jälkeen yhteen Euroopan parhaista joukkueista, FC Bayern Müncheniin, ja sen alle 17-vuotiaiden tyttöjen mestarijoukkueeseen.
Tyttöjen sarjassa on hyvin vähän muita ulkomaalaisia, jotka olisivat pelanneet varhaisteini-iästä asti Saksassa. Suomalaiset nuoret taas saattavat lähteä lyhyiksi jaksoiksi harjoittelemaan eurooppalaisten suurseurojen kanssa, mutta harva vaihtaa maata kokonaan peliuransa takia.
Talaslahti on jo edustanut Bayernia kansainvälisesti naisten huippujoukkueita kuten Paris Saint-Germainiä ja Liverpoolia vastaan ja voittanut niin alle 17-vuotiaiden Saksan mestaruuden kuin futsal-mestaruudenkin.
Hän on myös saanut pelaamisestaan palkkaa 15-vuotiaasta asti.
Jalkapallopuiston italialaisravintolan terassilla raikuvat vapunpäivänä naurunremakat.
Münchenin ympäristössä käytännössä joka kylästä löytyy jalkapallokenttä ja oma joukkue. Talaslahti käy valmentamassa paikallisjoukkue FC Ampertal Unterbruckin nuorempia pelaajia kutsusta ja vapaaehtoisesti.
Pastan syönti on vielä kesken, kun hän nousee auliisti antamaan faneilleen nimikirjoituksia. Talaslahti on jo tottunut nimikirjoitusten antaja.
– Kerran ryhmä pikkupoikia tuli pyytämään nimikirjoitusta bussissa, hän kertoo.
Isä Antti Talaslahti muistelee, kuinka Katriina vuosia sitten pelasi Bayern Münchenin naisten joukkueen maalilla alle 19-vuotiaita poikia vastaan.
Kokeneemmat maalivahdit saivat seisoskella kaikessa rauhassa kentän laidalla, kun sekä aikuiset että lapset jonottivat uuden nuoren pelaajan nimmaria pelin jälkeen. Hänen torjuntansa olivat niin huikeita.
– Pojat kyselivät ihmeissään, minkä ikäinen sinä oikein olet ja miten 15-vuotias tyttö voi olla tässä pelissä, Antti Talaslahti nauraa.
Unterbruckin seudulla Katriina Talaslahti on todellinen esikuva. Kaksi nuorta fanityttöä seisoo vakavina ja hiljaisina, kun Talaslahti taiteilee nimensä heidän paitoihinsa.
Talaslahden työtä arvostetaan myös hänen käymässään Baijerin kansainvälisessä koulussa.
– Katriina on erittäin hyvä malli muille myös siksi, että hän jaksaa kovien harjoitusten ohessa opiskella ja valmentaa, koulun hallituksen puheenjohtaja Marc Aghili sanoo.
Aghili on itsekin entinen tyttöjen valmentaja. Hän tietää, että moni saksalaisnuori lopettaa lukion kesken saadessaan pitkän ammattilaissopimuksen. Se on Aghilin mielestä sääli, sillä hänestä tutkinto pitäisi suorittaa sopimuksesta huolimatta.
Koulu on aiheuttanut myös Katriina Talaslahdelle Saksan-vuosina huolta ja vaatinut ekstra-annoksen kärsivällisyyttä.
Alkuun hän opiskeli kaksi vuotta peruskoulua etänä Suomeen ja kävi saksalaista koulua puolipäiväisesti. Kun hän oli oppinut kielen, hän läpäisi pääsykokeet kansainväliseen kouluun.
Suomessa jalkapalloilun ja koulun yhdistäminen on huomattavasti Saksaa helpompaa. Saksan koulujärjestelmä on jäykempi eikä jousta edes huippu-urheilijan tiukan aikataulun mukaan. Urheiluluokkia Suomen tyyliin ei juurikaan ole.
– En pystyisi suoriutumaan koulutöistä ja läksyistä, jos en olisi saanut lupaa tehdä niitä kouluaikana, Talaslahti kertoo.
Vapaat tunnit ovat Talaslahden arkipäivissä harvinaisia. Hän herää aamuseitsemältä lähteäkseen kouluun 30 kilometrin päähän. Koulu päättyy neljältä. Sen jälkeen hän opiskelee tunnin.
Tuon tunnin Talaslahti on käyttänyt tänä keväänä lukemalla ylioppilaskirjoituksiin. Hän aikoo myös jatkaa opintojaan yliopistoon – jos ei heti lukiosta, niin yhden välivuoden jälkeen.
Iltakuuden harjoituksiin hän matkustaa taas 20 kilometriä. Kotona hän on yleensä vasta iltakymmeneltä.
– Sitten syön ja alan nukkua.
Viikonloppuisin on aina peli. Joka toinen viikonloppu ajetaan bussilla vierasotteluun, yleensä Keski- tai Pohjois-Saksaan. Pituutta pelimatkoille tulee satoja kilometrejä.
Ilman vanhempien vahvaa tukea Talaslahti ei olisi Saksassa pärjännyt. He ovat kulkeneet töidensä takia vuosia kahden maan väliä.
Äiti Anne Talaslahti otti virkavapaata ammattikorkeakoulun lehtorin töistä auttaakseen tytärtensä uria alkuun ja perusti perheelle toisen kodin Saksaan. Isä-Antti taas tekee IT-alan työtä, jonka hän hoitaisi Suomessakin pääosin etänä.
Nyt isä kantaa päävastuun tyttärensä kuljetuksista ja huollosta, kun äiti on arkisin töissä Suomessa.
Katriina Talaslahden isosisko Pauliina siirtyi viime vuonna jalkapallon ja yliopisto-opintojen perässä Saksasta Yhdysvaltoihin New Yorkin liepeille. Toinen isosisko Johanna taas on valmentanut jalkapalloa pitkään ja toimii nyt tyttöjen valmennusvastaavana Kauniaisissa.
Vaikka Talaslahdet ovat oikea jalkapallon tehoperhe, vanhemmilla itsellään ei ole jalkapallotaustaa. Nuoremmat siskokset ovat seuranneet urallaan nyt jo yli kolmekymppistä Johannaa, joka pelasi 19-vuotiaaksi asti.
Vanhempien paneutumisesta huolimatta muuttaminen Saksaan ei ollut ongelmatonta. Kun vanhemmat neuvottelivat kentän laidalla Saksaan siirtymisestä viisi vuotta sitten, suurin huoli liittyi kahdessa maassa asumiseen.
– Tiesimmehän me, mitä tarkoittaa maahanmuutto. Meidän piti organisoida elämämme kokonaan uudelleen. Onneksi kummallakin vanhemmalla on kokemusta projektin johtamisesta työelämässä, myös Katriinan managerina toimiva Anne Talaslahti kertoo.
Sekä pelaaja itse että vanhemmat toivoisivat jälkikäteen, että nuorten siirtyminen EU-maasta toiseen olisi tehty helpommaksi. Anne Talaslahdella onkin ehdotus EU:lle:
– Koulutus, sosiaaliturva, tuleva eläke… kaikki piti selvittää itse. Kuinka vaikeaa olisi laatia vaikka valmis tietopaketti muuttajille siitä, mitä vaihtoehtoja eläkkeen järjestämiseen on tai miten kannattaa eri maissa toimia?
Juuri nyt Katriina Talaslahti elää uransa taitekohtaa. Hänen neljän vuoden sopimuksensa Bayern Münchenin kanssa päättyy kesäkuussa.
Talaslahti tietää olevansa Euroopan lupaavimpia nuoria maalivahteja. Hänellä on kirkas ammatti-identiteetti jo 18-vuotiaana: hän tuntee oman arvonsa ja tietää, miten sijoittuu Euroopan tasolla suhteessa muihin.
– Haluan pelata maailman parhaissa joukkueissa vielä pitkään, ja sitten vanhempana perustan yrityksen, joka liittyy jotenkin jalkapalloon, Talaslahti sanoo. Hän suunnitteleekin opiskelevansa kaupallisia aineita.
Touko-kesäkuussa hän paljastaa, mihin joukkueeseen jatkaa seuraavaksi. Tarjouksia on tullut useita.
Talaslahti pystyisi elättämään itsensä jo nykyisenkin sopimuksensa turvin. Lähivuosina hänellä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet vielä parempiin ansioihin.
Naisten Bundesliigan tähtipelaajat tienaavat paremmin kuin Suomen miesten Veikkausliigan pelaajat keskimäärin. Miesten Bundesliigan ansioihin on sen sijaan vielä paljon matkaa.
Riippumatta siitä, minkä joukkueen Talaslahti valitsee, hän pelaa ensi kaudella naisten ykköstasolla pelattuaan tähän asti pääasiassa toiseksi ylimmällä sarjatasolla.
Talaslahden yksi tavoite on päästä Suomen maajoukkueeseen.
– Katti on hyvin itsetietoinen. Hän tietää mahdollisuutensa, mihin joukkueisiin tahtoisi ja haluaa katsoa, mihin se voi johtaa, Anne Talaslahti kertoo.
Naisten jalkapallon suosio kasvaa maailmassa koko ajan. Espanjan naisten liigapelissä oli maaliskuussa jo yli 60 000 katsojaa.
Katsojamäärissä on suuria eroja maittain. Esimerkiksi huhtikuun naisten Mestarien liigan Lyon–Chelsea-semifinaalissa oli yli 22 000 katsojaa, kun samaan aikaan Münchenissä peliä Barcelonaa vastaan seurasi 2 500 ihmistä.
Katsomo oli kuitenkin loppuunmyyty, sillä Bayern Münchenin naiset pelaavat joukkueen upouudella Campus-stadionilla, jonne mahtuu 2 500 katsojaa.
Vaikka Saksan naisten liiga on Euroopan korkeatasoisimpia, yleisömäärät ovat Etelä-Eurooppaa pienemmät osin siksi, että naiset pelaavat pienillä stadioneilla. Saksalaiset seurat ovat yhä melko vanhoillisia, ja isot stadionit varataan miehille.
Espanjassa naiset pelasivat ennätysyleisön saaneen liigapelinsä Atlético Madridin miesten stadionilla.
Katriina Talaslahti haluaa pysyä merkittävimmillä eurooppalaisilla kentillä niin pitkään kuin voi. Niille pääsemiseen hän on arvioi saaneensa juuri Saksassa parhaat eväät.
– Saksassa naisten pelirytmi on paljon kovempi jo siksi, että nuorena pelataan enemmän poikien kanssa ja paljon vanhemmaksi kuin Suomessa, hän sanoo.
Sillä, mihin maahan Talaslahti seuraavaksi muuttaa, ei ole hänelle itselleen suurta väliä.
– Ei sitä tiedä, jos jäänkin Baijeriin pelaamaan. Tykkään asua Etelä-Saksassa, hän sanoo.
– Mutta olisihan se kiva nähdä muitakin Euroopan kaupunkeja, muuttaa johonkin toiseen kaupunkiin asumaan.
Eurooppalaisuus merkitsee Talaslahdelle ennen kaikkea vapautta liikkua mihin vain. Hän ei vertaile niinkään maiden kuin kaupunkien eroja. Kun on oppinut jo nuorena kieliä, tietää, että kieli ei ole suurin ongelma: tarvittaessa voi opetella uuden.
– Pystyn tuomaan itseäni ja taitojani esille monipuolisemmin, kun pelaan Euroopassa enkä Suomessa. Tästä on helpompi päästä eteenpäin, Talaslahti sanoo.
Jos EU:n vapaata liikkuvuutta ei olisi, Talaslahti uskoo, että hän ei olisi kehittynyt pelaajana samalla tavalla kuin nyt.
– Kun oppii tuntemaan eri tyylisiä ihmisiä eri puolilta maailmaa, se tuo uusia mahdollisuuksia, hän arvioi.
– Olen saanut paremman lähdön ammattiuralle, koska kaikki meidän jengissä ovat loistavia pelaajia. Sieltä olen saanut uusia taitoja, joita olen voinut näyttää peleissä.
Jutun kommentointimahdollisuus on auki klo 18 saakka. Tervetuloa keskustelemaan!
Eurovaalien oleellisimmat Yle-sisällöt löydät täältä.
Tilaa Ylen Eurooppa-kirje – Ylen Eurooppa-toimittajien henkilökohtaiset vinkit ja tunnelmat unionin ytimestä. Perjantaina 3.5. ilmestyneen ensimmäisen uutiskirjeen näet täällä.
Lue myös:
Suomalaislupaus häikäisee Bayern Münchenin maalilla – ammattilaissopimus taskussa jo 16-vuotiaana