Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Rikasta seksielämää voi viettää myös tietokoneruudun ääressä – Uudenlainen ihmissuhdeterapia heittää häpeän nurkkaan

Omasta kehosta nauttiminen ja mielihyvän lähteisiin vapautuneesti tutustuminen ei aina ole helppoa, sanoo seksologi.

Nainen käyttää kannettavaa tietokonetta.
Kuva: AOP
Paula Tiessalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Voisiko e-seksuaalisuus olla uusi seksuaalisuuden muoto? Näin pohtii nettipettämiseen ja uskottomuuteen perehtynyt tietokirjailija Tuija Säteri.

– Se tarkoittaa, että ihminen toteuttaa seksuaalisuuttaan verkossa tai muuten sähköisesti ilman, että hänellä on fyysistä kontaktia toiseen ihmiseen. Nettihän tarjoaa moninaiset mahdollisuudet tällaiseen, Säteri mietiskeli Yle uutisten haastattelun yhteydessä aiemmin keväällä.

Säterin mukaan e-seksuaalisuus ilmenee muun muassa seksiviestittelynä netissä, nettikameraseksinä, pornon katsomisena ja deittisivustoilla surffaamisena.

– Kutsuisin sitä e-seksuaalisuudeksi, vaikka siinä ei fyysisesti tavata ketään. Kuitenkin pelkkä mukanaolo tempaa ihmisiä mukaansa.

E-seksuaalisuus voi sopia elämänvaiheeseen

Kliininen seksologi Tiina Vilponen pitää e-seksuaalisuus-termiä hyödyllisenä itsetutkiskelun työkaluna.

– Kun jollekin asialle löytyy sana, se antaa luvan. Jokaisella on oma tapansa elää seksuaalisuuttaan todeksi. On tärkeää ettei mielihyvän kohteita tuomita tai vähätellä.

Seksuaalisuus myös muuttuu elämän ja elämäntilanteiden myötä. Voi olla, että e-seksuaalisuus sopii yhteen elämänvaiheeseen ja hetkeen. Se ei tarkoita, että niin olisi loppuelämän ajan. Syyllisyys omasta nautinnosta kannattaa heittää pois.

– On hyvä, että ihminen tiedostaa mitä tekee, pystyy säätelemään sitä ja saa siitä nautintoa. Jos se täyttää ihmisen sen hetkisen tarpeet, se on riittävää ja hyvää, Vilponen sanoo.

Ihmissuhdeterapia auttaa löytämään omanlaisen seksuaalisuuden

Tiina Vilponen toimii Sexpon vappuna avatun uudenlaisen Ihmissuhdeterapiakeskuksen johtajana. E-seksuaalisuus on yksi esimerkki siitä, miten monimuotoista ihmisten seksuaalisuus voi olla.

Moni on kuitenkin hukassa omien halujensa ja mieltymystensä kanssa. Seksuaalisuutta ja seksiä ajatellaan helposti yhteiskunnassa vallitsevien normien mukaisesti.

Muita vaihtoehtoja ei ehkä uskalleta tai edes osata pohtia. Sitten ihmetellään, miksi haluttomuus tuntuu olevan uusi kansantauti.

– Omasta kehosta nauttiminen ja seksuaalisen mielihyvän lähteisiin vapautuneesti tutustuminen ei ole aina helppoa, huokaa Tiina Vilponen.

Tiina Vilponen
Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksen johtaja Tiina Vilponen Kuva: Paula Tiessalo / Yle

Tiina Vilponen toivoo, että ihmiset uskaltaisivat vapaammin tutkiskella omia mieltymyksiään, identiteettiään ja ihmissuhteitaan, ja tarvittaessa myös määritellä niitä uudestaan. Tähän uudessa Ihmissuhdeterapiakeskuksessa halutaan antaa tukea.

– Kannattaa miettiä, tulevatko paineet tietynlaiseen elämään ulkopuolelta. Onko ihminen vaikka jollain lailla pakotettu jossain elämänvaiheessa tekemään ratkaisuja, jotka eivät enää tunnu hyviltä ja tuottavat pahoinvointia.

Keskusteluapu ei myöskään enää rajoitu vain seksuaalisiin ongelmiin tai pariskuntiin.

– Parinormatiivisuus on jo pitkään ollut meille kuin piikki lihassa. Ihmissuhdetaitoihinsa voi tarvita apua vaikka ei olisikaan ihmissuhteessa, selittää Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen.

Häpeä pois, nautinto tilalle

Keskusteluavun saaminen on pyritty tekemään aiempaa helpommaksi muun muassa etäyhteyden avulla. Näin apua voi saada jo siinä vaiheessa, kun jokin asia mietityttää ja ennen sen mahdollista kriisiytymistä.

– Kysymykset voivat liittyä sukupuolen kokemukseen, fetisseihin tai miten haluaa elää ihmissuhteissaan, luettelee kliininen seksologi Tiina Vilponen.

Jos ihminen siis kokee olevansa tyytyväinen vaikka juuri e-seksuaalisuuden kautta, ei siitä tarvitse kokea häpeää eikä syyllisyyttä. Ongelmaksi se muodostuu vasta silloin, jos ihminen kokee haluavansa toisenlaisia ihmiskontakteja, mutta jostain syystä ei pysty niitä rakentamaan.

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Sexpo on toimintansa alusta asti julistanut seksuaalisuuden ilosanomaa ja opettanut suomalaisille, että seksistä saa nauttia. Myös Ihmissuhdeterapiakeskuksen toiminta perustuu seksipositiivisuuteen ja siellä järjestettävän monenlaisen toiminnan toivotaan lisäävän keskustelua nautinnosta.

Samalla halutaan vähentää seksuaalisuuteen yhä liittyvää häpeää.

– Me haluamme rohkaista tekemään seikkailuja omaan seksuaalisuuteen. Se ei ole itsekästä, sillä kun yksilö tuntee itsensä paremmin ja voi hyvin, myös hänen ihmissuhteensa ja sitä kautta toiset ihmiset voivat todennäköisesti paremmin, Vilponen sanoo.

Suosittelemme sinulle