Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Uudistuneen veroilmoituksen jättöpäivät lähestyvät – Lue, mitä sinun pitää tietää muutoksista

Verohallinto yrittää saada uudistuksella suomalaiset hoitamaan veroasiansa verkossa.

Nainen tutkii veroilmoitusta
Jos veroilmoitusta täytyy täydentää, niin määräpäivä on 7. 14. tai 21. toukokuuta. Tarkista oma päiväsi veroilmoituksestasi. Toimi ajoissa, koska aiemmasta poiketen muutosten täytyy olla perillä verohallinnossa tuona päivänä. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Maarit Aulasmaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Verohallinto on totuttuun tapaan lähettänyt lähes viidelle miljoonalle veronmaksajalle esitäytetyn veroilmoituksen postitse. Tänä vuonna jo ilmoituksen ulkoasu poikkeaa entisestä. Iso paperinen lakana on vaihtunut nippuun A4-kokoisia papereita.

Eivätkä uudistuneen veroilmoituksen muutokset lopu tähän. Veroilmoitukseen on koottu entiseen tapaan tiedot verotuksestasi, mutta korjauksia ja täydennyksiä ei voi enää tehdä postissa tulleisiin papereihin.

Verohallinto suosittelee täydentämään veroilmoitusta sähköisesti viime marraskuussa henkilöasiakkaille avatussa uudessa OmaVero -palvelussa.

– Sinne voi kirjautua pankkitunnuksillaan tai mobiilivarmenteella ja sieltä löytyy sama veroilmoitus, johon muutokset voi tehdä, Verohallinnon henkilöverotuksen viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki kertoo.

Arviolta yli puolet veronpalautusta saavista saa ne tänä vuonna jo 6. elokuuta, ja mätkyjä saaneista noin puolella ensimmäinen eräpäivä on 1. elokuuta.

Nilla Hietamäki

Viime vuonna 1,45 miljoonaa suomalaista täydensi veroilmoitustaan ja heistä yli 60 prosenttia teki sen verkossa. Uudistuneen veroilmoituksen taustallakin on verohallinnon järjestelmäuudistus, jonka tavoitteena on saada suomalaiset hoitamaan veroasiansa verkossa ja näin nopeuttamaan verotuksen rytmiä.

– Näin saadaan aikaistettua verotuksen valmistumista. Arviolta yli puolet veronpalautusta saavista saa ne tänä vuonna jo 6. elokuuta, ja mätkyjä saaneista noin puolella ensimmäinen eräpäivä on 1. elokuuta, Hietamäki toteaa.

Mutta jos haluat täydentää veroilmoitustasi paperilla, niin uudistus on tehnyt sen mutkikkaammaksi. Esimerkiksi matkakulujen ja kotitalousvähennysten ilmoittamiseen on tulostettava lomakkeet verohallinnon sivuilta, pyydettävä ne puhelimitse tai haettava verotoimistosta. Myös palautuskuori muutoslomakkeille on pyydettävä lähettämään tai haettava itse, jos ei halua itse maksaa kirjekuorta tai postimaksua.

Tästä ovat älähtäneet esimerkiksi eläkeläiset. Viime vuonna veroilmoitustaan täydensi noin 80 000 yli 68-vuotiasta ja heistä puolet teki sen lähettämällä muutokset palautuskuoressa.

Nilla Hietamäki verohallinnosta perustelee palautuskuorien poisjättämistä veroilmoituksista sillä, että 90 prosenttia niistä on päätynyt roskiin.

Nainen tutkii veroilmoitusta
Jos haluat täydentää veroilmoitusta paperilla, niin kaikki lisäykset ja korjaukset on tehtävä erillisille lomakkeille. Niitä voi tulostaa verohallinnon sivuilta, tilata puhelimitse tai hakea verotoimistosta. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Muista nämä muutokset, kun teet veroilmoitustasi

1. Veroilmoitus ei ole enää täytettävä lomake vaan pelkästään tuloste verotustiedoista.

Tarkista esitäytetty veroilmoitus entiseen tapaan. Jos kaikki tiedot ovat oikein, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Mutta jos täytyy, et voi enää korjata tai täydentää tietoja sinulle lähetettyyn paperiseen veroilmoitukseen.

2. Muutokset voi tehdä sähköisesti verohallinnon uudessa OmaVero-palvelussa.

Postitse saamasi esitäytetty veroilmoitus näkyy verkossa OmaVero-palvelussa. Voit kirjautua sinne verkkopankkitunnuksillasi tai mobiilivarmenteella ja tehdä tarvittavat korjaukset tai täydennykset.

Istunto kestää kerrallaan korkeintaan tunnin, mutta kaikkia muutoksia ei tarvitse tehdä kerralla. Voit täydentää ja lähettää tietoja useamman kerran. Tietoja ei voi tallentaa, vaan ne lähetetään jokaisen istunnon jälkeen.

3. Paperiset muutokset ovat yhä mahdollisia.

Puuttuvia tietoja ei voi enää merkitä postin tuomaan esitäytettyyn veroilmoitukseen, vaan erillisiin lomakkeisiin. Tarvittavat lomakkeet esimerkiksi kotitalousvähennysten, matkakulujen tai vuokratulojen ilmoittamiseen voit tulostaa esimerkiksi osoitteesta vero.fi/lomakkeet. Voit myös pyytää lomakkeita verotoimistosta tai puhelimitse numerosta 029 497 030.

Veroilmoituksen mukana ei enää tullut myöskään palautuskuorta, joten sekin on tilattava kotiin tai haettava verotoimistosta. Tai sitten voi ostaa oman kuoren ja maksaa postimaksun.

4. Veroilmoituksen muutosten jättöpäivät ovat tänä vuonna 7., 14. tai 21. toukokuuta.

Jokainen näkee oman täydennysten määräpäivänsä paperisesta esitäytetystä veroilmoituksesta ja OmaVero-palvelusta.

5. Tee muutokset ajoissa etenkin, jos teet ne paperille ja lähetät postissa.

Veroilmoituksen muutosten on oltava perillä viimeistään määräpäivänä. Verkossa ilmoitusta ehtii täydentämään vielä määräpäivänäkin, mutta postissa lähetettyjen täydennyslomakkeiden pitää olla perillä määräpäivänä. Verohallinto on ohjeistanut varaamaan postinkulkuun viikon verran.

Jos ilmoitus ei ole perillä määräpäivänä, saatat joutua maksamaan myöhästymisestä 50 euron myöhästymismaksun.

6. Veronpalautukset ja mätkyjen maksupäivät aikaistuvat, eivätkä ole enää kaikille samat.

Verotus päättyy nyt eri asiakkailla eri aikaan, mikä vaikuttaa myös veronpalautusten ja mätkyjen maksuaikaan.

Arviolta yli puolet verovelvollisista saa veronpalautuksensa tililleen entisen joulukuun sijaan jo 6. elokuuta. Joku voi saada veropalautuksensa jo heinäkuun puolella.

Jäännösveroja maksavista noin puolella ensimmäinen eräpäivä on jo 1. elokuuta ja toinen eräpäivä 1. lokakuuta.

Maksupäivät näkyvät omasta verotuspäätöksestä sekä vero.fi -sivuilta. Jos olet tehnyt itse tai puolisosi on tehnyt muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen, niin maksupäivät siirtyvät kuukaudella tai kahdella eteenpäin.

7. Veroilmoituksen voi vastaanottaa vain sähköisesti ottamalla käyttöön sähköisen viranomaisasioinnin.

Tänä vuonna noin 200 000 suomalaista eli nelisen prosenttia verovelvollisista sai veroilmoituksensa vain sähköisesti OmaVero-palveluun.

Jos haluat luopua kokonaan paperisesta veroilmoituksesta, ota käyttöön sähköinen viranomaisasiointi eli Suomi.fi -viestit kirjautumalla verkkopankkitunnuksillasi Suomi.fi -palveluun. Saat sen jälkeen sähköpostiisi ilmoituksen aina, kun verottajalla on OmaVero -palvelussa sinulle postia, esimerkiksi veroilmoitus.

Ruotsissa 30 prosenttia ja Tanskassa 91 prosenttia kansasta on jo luopunut viranomaisilta tulevasta paperipostista, kuten veroilmoituksista. Verohallinnossa toivotaan uudistuksen nopeuttavan muutosta tähän suuntaan Suomessakin.

Suosittelemme