Viime keväänä tapasin merenrannalla pojan. En tuntenut häntä entuudestaan, mutta koska olimme rannalla kahdestaan, aloimme jutella niitä näitä. Puhuimme sorsien ruokkimisesta, säästä ja kevään etenemisestä.
Sitten poika hiljeni. Hän huokaili ja hengitteli raskaasti hetken ennen kuin sai sanottua, että kevät on hänelle aina vaikeaa aikaa, koska hänen äitinsä kuoli silloin. ”Minulla on äitiä niin kova ikävä,” sanoi poika ääni murtuen. Hän oli arviolta 50-vuotias.
Miten suuri voi olla äidin merkitys ihmisen elämässä! Silti useimmat meistä heitetään äitiyteen kylmiltään.
Äitiyteen ei ole valmennuskurssia. Kun naisesta tulee äiti, hänen oletetaan automaattisesti osaavan hommansa. Ikään kuin lapsen mukana jostain taivaasta putoaisi taito rakastaa, lohduttaa, kasvattaa ja leipoa mokkapaloja koulun myyjäisiin.
Lisäksi äidiksi tulemisen oletetaan yhdessä silmänräpäyksessä tekevän naisesta epäitsekkään, uhrautuvan, kärsivällisen ja aina lapsen edun oman etunsa edelle asettavan.
Miten tämä taikatemppu sitten tehdään? Ensin on hyvä ymmärtää, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla äiti. Äitiyteen liittyviä mielikuvia ja pään sisäisiä odotuksia voi myös vastustaa. Lapsi kasvaa varsin hyvin ilman vauvamuskaria, itse muussattuja luomukasvissoseita ja kolmea hienoa harrastusta.
Väestöliiton nettisivuilla kolme asiantuntijaa kirjoittaa, että moni pienen lapsen äiti kokee, ettei hänellä ole ”lupaa” käyttää aikaa itseensä ja hyvinvointiinsa. Lääkäri Riikka Riihonen, pariterapeutti Minna Oulasmaa ja psykologi Suvi Laru muistuttavat, että riittävän hyvä äitiys on tarpeeksi. Täydellinen ei tarvitse olla. Silloin jää myös aikaa ja energiaa elää ja iloita lapsen kanssa olemisesta.
Vaikka tekisit parhaasi, teet kuitenkin jotain väärin. Sillä äitiyden onnistumista et arvioi sinä, vaan lapsesi.
Amerikkalainen sosiaalipsykologi Susan Newman kirjoittaa ihailevansa yli kaiken tytärpuolensa tapaa olla äiti. Hänen mukaansa onnellinen äitiys koostuu huumorintajusta, epätäydellisyydestä ja suorittamisen lopettamisesta. Nainen voi olla hyvä äiti ilman, että kadottaa itsensä ja omat tarpeensa.
Lasten on hyvä nähdä, että aikuinen pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja iloitsee elämästä. Tähän liittyy virheiden tekeminen, osaamattomuus ja rajojen vetäminen oman jaksamisen suojaamiseksi.
Ei ole olemassa täydellistä äitiyttä. Vaikka tekisit parhaasi, teet kuitenkin jotain väärin. Sillä äitiyden onnistumista et arvioi sinä, vaan lapsesi. Jotta hän pystyisi itsenäistymään hänen on löydettävä halkeamia täydellisen äitiyden muurista sillä muuten hän jää muurien sisälle vangiksi.
Hänen on pystyttävä joissakin asioissa osaamaan paremmin, tietämään enemmän, luottamaan omaan itseensä. Tätä hän ei voi tehdä, jos äitiys ympäröi häntä ylivoimaisen ja tukahduttavan voittamattomana.
Pahimpia äitiysmokia on alkaa suorittaa äitiyttä marttyyrin elkein, sillä silloin lapsi voi kokea olevansa pelkkä taakka ja riesa. Niin ei soisi kenenkään pienen ihmisen kokevan. Sellaisilla eväillä on huono ponnistaa omaan elämään.
Sillä eräänä päivänä nuori lähtee. Ottaa laukkunsa, heittää huolettomasti takin niskaansa ja halaa nopeasti, silmät ja ajatukset jo tulevaisuuteen ja kodin ulkopuolelle suunnattuina. Sulkee oven perässään ja tömistelee viimeisen kerran lapsuuden porraskäytävän rappuset alas, astuu kadulle ja lähtee.
Mitä silloin tekee äiti? Laittaa kahvimukit astianpesukoneeseen. Maitotölkin jääkaappiin. Tajuaa, ettei maito enää milloinkaan lopu kuin itsestään hänen työpäivänsä aikana.
Silloin äiti tajuaa, ettei tämä äitiys tämän valmiimmaksi tule. Että sen on tarkoituskin olla ajoittain epäröivää, vajavaista ja ohikiitävää.
Kävelee lapsen huoneeseen, joka on jo monta vuotta näyttänyt kutistuvan sitä mukaa kun nuori on kasvanut sekä fyysisesti että henkisesti. Äiti irrottaa unesta vielä aavistuksen verran lämpimät lakanat vuodevaatteista. Tyynyliinaa irrottaessaan hän muistaa, miten lapsi pitkälle kouluikään asti nukkui resuiseksi rakastetun unipupun kanssa.
Aika. Miten nopeasti se vierii eteenpäin. Kirkas kevätvalo siivilöityy ikkunasta huoneeseen ja valaisee ilmassa leijuvat pölyhiukkaset.
Silloin äiti tajuaa, ettei tämä äitiys tämän valmiimmaksi tule. Että sen on tarkoituskin olla ajoittain epäröivää, vajavaista ja ohikiitävää. Että kun parhaansa tekee, tai edes yrittää, niin se riittää. Ja että niin on hyvä.
Tämä kirjoitus olkoon kiitos yhdeltä epätäydelliseltä äidiltä teille kaikille omanlaisillenne äideille. Vahvoille ja haavoittuneille, lempeille ja kiukkuisille; sillä meissä kaikissa on nämä kaikki puolet.
Kotiäideille, uraäideille, jalkapalloäideille ja mokkapalaäideille. Viikonloppuäideille, bonusäideille ja isoäideille.
Kiitos niille, jotka äitiys syöksi väsymyksen ja masennuksen kuiluun, sekä niille, jotka äidiksi tullessaan puhkesivat itsekin kukkaan ja löysivät elämälleen tarkoituksen. Niille, jotka ovat äitinä lapsille, jotka eivät biologisesti tai juridisesti ole heidän lapsiaan. Sekä niille, joiden syli on syystä tai toisesta tyhjä.
Äideille, jotka välillä tuntevat nääntyvänsä vastuun alle ja haluaisivat vain käpertyä oman äitinsä syliin silitettäväksi ja lohdutettavaksi. Äideille, jotka pelkäävät tunnustaa, että nyt äiti ei osaa, ei jaksa, eikä kerta kaikkiaan viitsi.
Sillä kaikki tämä on ihan riittävää äitiyttä.
Paula Tiessalo
Kirjoittaja on Yle uutisissa työskentelevä terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja, jonka intohimona on yrittää ymmärtää itseään ja muita. Hän luo parhaillaan äitiyden käyttäjäkokemusta kahdelle nuorelle ihmiselle, joita yrittää olla pilaamatta liikaa.