Kun lahtelaisten taiteilijoiden Painovoima-yhdistys päätti toteuttaa näyttelyn Suomen ja Japanin diplomaattisuhteiden juhlavuoden kunniaksi, 20 vuotta Japanissa asunut Tuula Moilanen oli itsestään selvä valinta yhteistyökumppaniksi.
Länsituulen tuulahduksia -näyttelyn puupiirrokset ovat pääosin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta Moilasen yksityiskokoelmista.
Näyttelyn Ukiyo-e-puupiirrokset olivat kaiken kansan taidetta, jossa kuvattiin aikakauden arkista elämää, huvituksia ja julkkiksia. Niitä keräiltiin ja hankittiin koteihin.
– Esimerkiksi kabuki-näyttelijät olivat kuuluisuuksia, joiden kuvia kerätiin ja haluttiin esityksistä muistoksi kotiin.
Viisi hiusta millimetrillä
Mestarillista puupiirostekniikkaa ja veitsen käyttöä osoittavat Moilasen mukaan muun muassa hiuksenhienot yksityiskohdat japanilaisissa kaunotarkuvissa.
– Vaatii äärimmäistä taituruutta kaivertaa pienellä veitsellä kohopainolaattaan ihan millimetriin neljä, viisi hiusta.
– Kaunotarkuvista jäljiteltiin hiustyylejä, kimonokuoseja ja –malleja. Ne olivat sen ajan muotikuvia, Moilanen toteaa.
Tuula Moilanen lukee kaunotarkuvien pään, käden ja vartalon asennoista eri aikakausille tyypillisiä piirteitä.
– Hashiguchi Goyon näyttelyjulisteeseenkin lainattu kuva on minusta länsimaisen taiteen alastonmaalaus, vaikka puuppiirroksena. Kaunottaren asennossa on paljon samaa kuin taidehistoriasta tutuissa merkkiteoksissa.
Kaunotarkuvista jäljiteltiin hiustyylejä, kimonokuoseja ja –malleja.
Tuula Moilanen
Perinteisissä japanilaisissa eroottissa puupirroksissa tyyli on peitellympi
– Ne ovat sellaista kimonoiden mylläkkää, jonka seasta paljastetaan jotakin ja jätetään loput mielikuvituksen täytettäväksi.
Länsituulten tuulahduksia sata vuotta sitten
Japanissa elettiin sata vuotta sitten aikaa, jolloin 250 vuotta muulta maailmalta sulkeutunut maa oli alkanut availla oviaan länteen.
Tämä näkyi myös taiteessa – puolin ja tosin. Japonismi sai länsimaissa jalansijaa. Kuvataiteissa inspiraatiota ja aiheita haettiin erityisesti japanilaista puupiirroksista.
Ne ovat sellaista kimonoiden mylläkkää, jonka seasta paljastetaan jotakin ja jätetään loput mielikuvituksen täytettäväksi.
Tuula Moilanen
Japanilaisessa taiteessa puolestaan alkoi näkyä viitteitä muun muassa perspektiivin käytöstä.
Perinteisissä japanilaisissa puupiirroksissa ei ole perspektiiviä sanan länsimaisessa merkityksessä. Ominaista ovat laajat, tasaiset värialueet ja vahvat värit. Kuviin on saatettu sommitella tekstiä kertomaan kuvaan liittyvää tarinaa.
Japanissa elää Moilasen mukaan edelleen vahvana mieltymys pintojen esittämiseen ja "tietynlaiseen kosketeltavuuteen".
– Siinä mielessä ollaan edelleen perinteissä kiinni. Tämä näkyy myös moderneissa puupiirroksissa, joita on näyttelyssä muutamia.
Vesiväripuupiirustus on taito- ja tarkkuuslaji
Näyttelyn yhtenä päämääränä on lisätä tietoa taidegrafiikasta ja perinteisistä painomenetelmistä. Ohjelmaan kuuluu työpajoja ja -näytöksiä.
Vesiväripuupiirustus on valtavan herkkää tekniikkaa ja erityistä tarkkuutta vaativa laji.
Pekka Litmanen
Kun kuvien muokkaaminen ja käsittely digitaalisesti tietokoneella on yleistynyt, taidegrafiikkaa ei välttämättä tunneta ja osata arvostaa.
– Vesiväripuupiirustus on valtavan herkkää tekniikkaa ja erityistä tarkkuutta vaativa laji. Nyt näitä harvinaisempia tekniikoita päästään esittelemään ja tekemään paremmin tunnetuksi, iloitsee Painovoima ry:n pajamestari ja hankepäällikkö Pekka Litmanen.
Länsituulen tuomisia – Japanilisen puupiirroksen mestariteoksia 1900-luvun taitteesta Pro Puu Galleriassa Lahdessa 4.–31.5.2019. Jutun kuvat ovat näyttelyn ripustusvaiheesta.