Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Uuden Kaislastenlahden koulun hintalappu selvillä Kuopiossa – rakentaminen alkamassa heinäkuussa

Uusi läntisen maaseutualueen koulu korvaa myös Hirvilahden ja Rytkyn koulut.

Koululainen tekee tehtäviä tunnilla.
Kuva: Matti Myller / Yle
Keijo Salokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuopion Kaislastenlahteen rakennettavan uuden alakoulun rakennuttaja on valittu. Koulun rakentaa Rakennustyö Salminen, joka teki halvimman, runsaan 7,2 miljoonan euron tarjouksen.

Rakentaminen on tarkoitus alkaa heinäkuussa. Koulu rakennetaan nykyisen Kaislastenlahden koulun tontille.

Valmistumisajaksi on suunniteltu kesäkuuta 2021, mutta kaupunki selvittää urakoitsijan kanssa mahdollisuutta nopeuttaa rakentamista niin, että koulu valmistuisi jo joulukuussa 2020.

Suunnitelmissa on, että Kaislastenlahden koululaiset opiskelevat rakentamisen ajan väistötiloissa uudessa Hiltulanlahden koulussa.

Uusi Kuopion läntisen maaseutualueen koulu tulee korvaamaan myös Hirvilahden ja Rytkyn koulut. Koulu rakennetaan hirsirunkoisena ja siihen tulee maalämpö sekä pieni aurinkoenergiakenttä.

Suosittelemme