Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Vesikauhuun kuollut norjalaisnainen sai tartunnan leikittyään koiranpennun kanssa lomamatkalla Filippiineillä

Maanantaina kuolleen naisen omaiset kertovat tappavaan tartuntaan johtaneista tapahtumista katkaistakseen huhuilta siivet.

Koira ja ruiskua pitävä käsi.
Koiria rokotettiin viime syyskuussa rabiesta vastaan Filippiinien Quesonissa. Kuva: EPA-EFE/Rolex Dela Pena
Jussi Nurminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vesikauhuun maanantaina kuollut norjalaisnainen sai tappavan tartunnan koiranpennun purtua häntä sormeen. 24-vuotiaan Birgitte Kallestadin omaiset kertovat norjalaisen VG-lehden mukaan, että nainen hoivasi lomamatkallaan Filippiineillä koiranpentua tietämättä tämän kantavan rabies-tartuntaa.

Perhe sanoo päättäneensä kertoa tapauksen taustoista katkaistakseen siivet huhuilta, joita Norjassa on levinnyt kuolinuutisen jälkeen.

– Birgitte matkusti helmikuussa Filippiineille yhdessä ystäviensä kanssa. Mopoajelulla he huomasivat tienvarressa avuttoman koiranpennun, jonka Birgitte vei kotiin. Hän pesi koiran ja hoivasi sitä. He kaikki leikkivät pennun kanssa puutarhassa ja se puri sormia, kuten koiranpennuilla on tapana tehdä, perhe kuvailee tapahtumia.

Lääkärit eivät ensin tunnistaneet oireita

Terveydenhoitoalalla työskennellyt Birgitte Kallestad puhdisti puremista tulleet pienet haavat, eikä ajatellut koko tapausta sen enempää. Norjaan palattuaan hän sairastui ja kesti kauan ennen kuin lääkärit tekivät vesikauhudiagnoosin. Siinä vaiheessa mitään ei enää ollut tehtävissä.

Maanantaina Länsi-Norjassa sijaitseva Førden keskussairaala kertoi tiedotteessa, että teho-osastolla hoidossa ollut potilas kuoli rauhallisesti lähimpien perheenjäsentensä ympäröimänä. Kyseessä on hyvin harvinainen tapaus, sillä edellinen rabies-tartunta manner-Norjassa todettiin Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan vuonna 1815.

Rabies on viruksen aiheuttama aivotulehdus, joka tarttuu ihmisiin eläimistä esimerkiksi pureman tai nuolaisun kautta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että oireiden ilmennyttyä tautia ei pysty hoitamaan.

Lue myös:

Vesikauhutartunnan lomamatkalla saanut nainen kuoli – ensimmäinen tapaus Norjassa yli 200 vuoteen

Lääkäri: "Älä silitä äläkä ruoki katukoiraa ulkomailla" – varomattomuus voi altistaa raivotaudille

Suosittelemme sinulle