Metsätaloudessa voidaan uusien tutkimuksien mukaan lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla lähes unohtamalla avohakkuut.
Esimerkiksi hömötiaiskannat voisivat elpyä, kun vanhojakin pesäpuita olisi aina tarjolla. Myös metsänomistajat tienaisivat puukaupoilla enemmän kuin nyt.
Lisäksi puut sitoisivat ilmastomielessä enemmän hiiltä, kun niiden annettaisiin kasvaa nykyistä isommiksi.
Itä-Suomen yliopistossa eri kasvatustavoista tehdyssä mallinnuksessa kaikki mukana olleet mallit olivat parempia kuin avohakkuut. Tutkittavina oli kymmeniä tuhansia hehtaareja ikärakenteeltaan tavallisen tasaista mutta normaalia järeämpää metsää Pohjois-Karjalassa.
Metsätalouden suunnittelun professorin Timo Pukkalan mukaan tutkimus on osoitus siitä, että nykyinen avohakkuisiin pohjautuva kasvatus on vastoin sekä metsänomistajien etua että myös metsien luonto- ja virkistysarvoja.
– Jos maksimoidaan melkein mitä hyvänsä, avohakkuita olisi kannattavaa tehdä hyvin paljon vähemmän kuin nyt tehdään. Se olisi kaiken tuotannon kannalta hyvä asia, myös puun määrällisen tuotannon kannalta.
Puuta riittäisi myös sellukattilaan
Pukkalan tutkimusten ja metsähoitajakokemuksen mukaan ilman avohakkuita tai ne lähes lopettamalla voidaan lisätä myös puuntuotantoa.
Avohakkuiden vähentäminen ei Pukkalan mukaan tarkoita sitä, että sellunkeittämiseen perustavan metsäteollisuuden uusi nousu leikkaantuisi. Sellunkeittoon tarvittavan puun osuus mahdollisesti tippuisi, mutta kuitupuun määrät eivät silti vähenisi. Kaupan olisi enemmän tukkipuuta.
Metsänomistajat ainakin kiittäisivät, sillä Pukkalan ja monen muun metsänomistajan tavoitteena on saada metsästä hyvät tuotot. Kuitupuun hinnat ovat olleet kovan kysynnän takia nousussa, mutta metsänomistajat ovat jo kauan menettäneet jopa satoja miljoonia euroja vuosittain, kun harvennushakkuissa on myyty leimikoita sellupuuna.
.
Tiliä metsänomistaja tekee harvennushakkuiden sijaan tukkipuukaupoilla. Monet metsänomistajat saavat nyt rahaa vain kerran elämänsä aikana.
Metsänomistajille annettavissa urakoiden tarjouksissa hinnat voivat olla korkeita, mutta lopullinen tili voi professori Pukkalan mukaan jäädä toisenlaiseksi.
– Tukkipuusta tarjotaan hyvä hinta, mutta metsässä hakataan tukkia mahdollisimman vähän ja kuitua mahdollisimman paljon.
Pukkala sen sijaan tekee tiliä useamman kerran elämänsä aikana, kun hänen kannattamassa kasvatusmallissa metsistä kaadetaan vain kasvuvauhtinsa menettäneet rungot.
Hyvässä kasvukunnossa olevat puut jätetään metsään, ja sillä välin kun ne järeytyvät, tilalla voi tehdä pienaukkohakkuita, harvennuksia ja tarvittaessa myös isomman avohakkuun.
Nykyinen metsänhoito on paljon taistelua luontaisesti syntyvää taimiainesta vastaan
Timo Pukkala
Pukkala kehottaa omien esimerkkien kautta metsänomistajia keskittymään yhä enemmän metsästä saatavaan tuottoon. Puiden kasvu on siinä sinällään sivuseikka, koska kannattavuuteen vaikuttavat ratkaisevasti avohakkuun jälkeen vaadittavat kalliit taimien istutukset ja muut työt, jotka tekevät yleensä ulkopuoliset.
– Nykyinen metsänhoito on paljon taistelua luontaisesti syntyvää taimiainesta vastaan.
Pukkalan mallissa tai vapaassa mallissa, niin kuin hän sitä kutsuu, avohakkuu ei ole kiellettyä. Sitä voidaan tarvita, jos kaadettujen puiden tilalle ei luontaisten vaihteluiden takia tai muusta syystä synny uusia puunalkuja.
Pukkalan kannattamalla vapaalla mallilla, jossa ei olla lukkiuduttu tiettyyn malliin tai hakkuutapaan, saatiin myös Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa parhaimmat tulokset. Malleja vertailtiin esimerkiksi nettotulon, hiilitaseen, lahopuun ja puuntuotoksen suhteen.
Professori Pukkala ei ole vielä itse tehnyt metsissään avohakkuuta. Myös tutkimuksessa Pukkalan vapaassa mallissa avohakkuiden määrä pieneni niin sanottuun tasaikäisen metsän alaharvennusmalliin verrattuna noin kymmenesosaan.
Kaikkein huonoin malli tutkimuksen joka kohdassa olivat sellukattilaan päätyvän alaharvennuksen hakkuut, jossa metsät kasvavat tasa-ikäisinä kohti avohakkuuta. Sellupuun kysyntä on ollut hyvää, joten avohakkuita on tehty valtakunnan metsien inventointitietojen mukaan entistä nuoremmissa metsissä.
Tutkimuksen mukaan esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen mallissa, joka pitää metsät koko ajan puupeitteisinä, ei ole saavutettu niin hyvää nettotuottoa kuin Pukkalan kannattamassa vapaassa mallissa. Pukkalan mallin ja jatkuvan kasvatuksen mallin erot ovat pieniä. Erotukena on, että jatkuvassa kasvatuksessa ei tehdä laisinkaan avohakkuita.
Ilmastomielessa jatkuvassa kasvatuksen malli on vielä parempi kuin Pukkalan malli. Molemmissa pyritään kasvattamaan puiden järeyttä ja pitämään metsässä hyvä varasto tulevia tukkipuita myös hiilimielessä.
Näihin metsiin ei synny ison avohakkuun jälkeistä jopa useita vuosikymmeniä kestävää isoa hiilikuoppaa tai vajetta, joka vaikeuttaa Suomen mahdollisuuksia tehdä isompia päästövähennyksiä.
Avohakkuiden lopettamista etenkin valtion mailla ovat vaatineet useat ympäristöjärjestöt .
Uutta tapaa on vastustettu väärin perustein
Metsäteollisuusyritykset ovat professori Pukkalan mukaan vastustaneet väärin perustein jatkuvaa kasvatusta sen takia, että se tuottaisi puuta selvästi nykyistä vähemmän.
– Väitteet siitä, että malli tuottaisi 20 prosenttia vähemmän puuta ei perustu mihinkään oikein tehtyyn vertailuun.
Samaan mieltä on Helsingin yliopiston metsäekonomian professori Olli Tahvonen. Hän ihmettelee sitä, että metsien kasvu on ollut sadan vuoden ajan metsäntutkimuksen tutkituin aihe, mutta se on keskittynyt avohakkuupohjaiseen malliin. Näitä tutkimuksia ei suoraan voi käyttää muiden kasvatusmallien tutkimiseen, puhumattakaan vertailusta.
Pukkalan tutkimusten ja Luonnonvarakeskuksen kenttäkokeiden perusteella myös tuulituhojen määrässä pelot ovat osoittautuneet päinvastaisiksi. Tuuli ei pääse tunkeutumaan ja tekemään tuhojaan peitteiseen metsään samalla tavoin kuin esimerkiksi isojen avohakkuuaukkojen reunoille.
– Tuulikaatoja on ollut paljon vähemmän kuin on luultu. Vahingot ovat paljon pienemmät kuin tasaikäisessä metsässä, kertoo erikoistutkija Sauli Valkonen Luonnonvarakeskuksesta.
Alan tutkijat ovat professori Pukkalan mukaan jo yhtä mieltä siitä, että metsiköissä pitää pyrkiä ilmastonmuutoksen takia vaihtelevaan metsänhoitoon. Tämä tarkoittaa eri puulajien ja latvuskerrosten yhtä aikaista suosimista, jolloin metsät pystyvät paremmin sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin.
Peitteinen metsä voi muistuttaa luonnonmetsiä
Professori Pukkala myöntää, että hänenkin ajattelunsa perustuu metsänhoidon kannattavuuteen ja hakkuisiin. Siksi myös hän joutuu ajattelemaan erikseen, mitä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen pitää tehdä. Kyse ei ole metsien suojelusta.
– Jatkuva kasvatus ei automaattisesti lisää lahopuun määrää, vaan niitä pitää jättää hakkaamatta ja kuolemaan.
Lahopuun puute on yksi keskeinen syy sille, että suurin osa uhanalaisista lajeista on metsälajeja.
Siitä on olemassa viitteitä, että peitteinen metsä voisi olla parempi paikka useille lajeille. Kuten ennen yleiselle hömötiaiselle. Myös metsälajeissa on paljon vaihtelua, joten peitteinen metsä ei sovi kaikille lajeille. Näistä esimerkkinä on hirvi. Kuukkelikannat voisivat sen sijaan vahvistua.
– Jatkuva kasvatus tuo uuden elinympäristötyypin, joka voi muistuttaa rakenteeltaan vanhoja luonnonmetsiä. Ekologisista vaikutuksista ei voi vielä varmasti sanoa, kertoo metsäekologian dosentti Timo Kuuluvainen Helsingin yliopistosta.
Metsälaki toi ison muutoksen metsänhoitoon
Peitteisen metsänkäsittelyn alojen koosta ei ole tarkkaa tietoa. Alat ovat mahdollisesti muutaman prosentin luokkaa kaikista talousmetsistä.
Määrät ovat kuitenkin kasvussa, jos alalle syntyneitä yrityksiä kuuntelee. Pukkalakin on ollut perustamassa Arvometsää, joka tarjoaa palveluja metsänomistajille. Pukkala puhuu käynnissä olevasta metsäalan murroksesta.
– Viidessä vuodessa on tapahtunut enemmän kuin 50 vuodessa, Pukkala vertaa.
Hän viittaa viisi vuotta sitten voimaan tulleeseen metsälakiin, joka vapautti metsänomistajat kasvattamaan metsiään oman harkintansa mukaan.
Luonnonsuojelujärjestö WWF:n tekemien kyselyiden mukaan peitteisen metsänkasvatuksen melko verkkaiselle kasvulle voi löytyä syy siitä, että metsäneuvontapuolelta ei ole vielä esitelty metsänomistajille vaihtoehtoja avohakkuupohjaiselle kasvatuksella.
Professori Pukkalan mukaan enemmistö metsänomistajista suhtautuu joustavasti eri metsänkäsittelyn tapoihin, kunhan niistä saa tuottoa.
Ehdottomia avohakkuun puolesta puhujia ja vastustajia löytyy molempia noin 15 prosenttia metsänomistajista. Tämän lisäksi omistajat arvostavat myös sitä, miltä metsässä näyttää, ja sitä, että sieltä saa esimerkiksi marjoja ja riistaa.
– Monimuotoinen metsänhoito, missä metsän peitteisyys lisääntyy saattaa olla eliölajiston kannalta se kaikkein paras.
Pukkalan mukaan mustikka on esimerkki siitä, miten vaikeaa on sanoa, mihin tai mille lajeille pysyvä peitteisyys sopii. Mustikka viihtyy väljissä ja valoisissa kangasmetsissä. Peitteinen metsä ei saa olla liian tiheä, jotta mustikka menestyy jatkossa. Tosin avohakkuissa mustikan juuristo tuhoutuu kymmeniksi vuosiksi.
Teollisuudessa suhtaudutaan luottavaisesti
Professori Pukkala ei näe metsänkäsittelytapojen muutoksista uhkia metsäteollisuudelle. Järeämmän ja mahdollisesti laadukkaamman puun määrän lisääntyminen on tervetullut lisä sahateollisuudelle. Pukkalan mukaan puukaupassa voidaan tarvittaessa muuttaa runkojen latvaläpimitan vaatimuksia, jotta myös kemiallinen metsäteollisuus saa tarvittavat puunsa.
Stora Enson ostopäällikkö Jarmo Tuovisen mukaan eri metsänhoitotapoja ei pitäisi nähdä vastakkainasetteluna. Hän ei näe ongelmia sovittaa jatkuvan kasvatuksen puita nykyisille puumarkkinoille.
– Tukki- ja kuitupuun hinnan ero varmaan säilyy hyvin samantyyppisenä. Näissähän normaalisti poistetaan isompaa puuta ja sitä kautta metsänomistajalle jää parempi tili.
Stora Ensolla jatkuvan kasvatuksen metsät rinnastetaan Tuovisen mukaan harvennushakkuisiin, ei päätehakkuisiin. Hän sanoo, että jatkuvan kasvatuksen alat voisivat kasvaa kymmeneen prosenttiin tarjottavista kohteista ennen kuin niiden käsittelyä puumarkkinoilla pitäisi miettiä jollakin tavalla uudestaan.
Professori Pukkalan mukaan uudet metsänhoitotavat saavat myös avohakkuita vastustaneet metsänomistaja myymään puuta.
Erikoistutkija Sauli Valkosen epäilyt jatkuvasta kasvatuksesta tai muista vastaavista malleista liittyvät siihen, miten hakkuiden jälkeen metsiin kasvaa uusia taimia ja kuinka nopeasti taimet kasvavat avohakkuun istutustaimiin verrattuna.
Vaihtelu taimettumisessa on ollut suurta kenttäkokeiden perusteella ja kasvu riippuu paljon valon määrästä. Ongelmia taimettumisessa on ollut erityisesti Etelä-Suomen rehevissä kuusimetsissä.
Lue myös:
Suomen laskelmat metsien hiilinieluista eivät kelpaa sellaisenaan EU-työryhmälle