Nainen yrittää pukea lapsensa ylle ulkoiluvaatteita. Tehtävä vaikuttaa aikaa ja voimia vievältä urheilusuoritukselta, ja naisen onnistumisprosentti taas hyvin pieneltä.
– On se nyt jumalauta että näitä vaatteita ei saada päälle, saatana! nainen puhisee ja puree samalla hammastaan.
Pinna on kireällä eikä tilanne tunnu oikein etenevän mihinkään suuntaan.
– Lapsella on voimat kuin leijonalla, nainen puuskuttaa ja vaikuttaa jo epätoivoiselta.
Tällaisia, pienten lasten vanhemmille hyvinkin tuttuja tuokiokuvia tarjoaa Hanna Vahtikarin käsialaa oleva Kuin raivo äiti -esitys, joka on syntynyt omakohtaisista kokemuksista.
– Olen tällä hetkellä kahden pienen lapsen äiti, ja juuri siitä tämä aihe lähti kumpuamaan. Pohdin, että nyt tai ei koskaan, muutaman vuoden kuluttua tämä aihe ei enää tule minua tällä tavalla koskettamaan, Vahtikari kertoo esityksen lähtölaukauksesta.
Äitikuva on edelleen yksipuolinen
Kuin raivo äiti -esitys näyttää äitiyttä ei niin ihanteellisesta näkökulmasta. Hanna Vahtikarin äitihahmo on temperamenttinen ja impulsiivinen nainen, joka antaa kuulua, jos tarvetta on.
– Minulle tuli kerran hiekkalaatikolla istuessani voimakas tunne siitä, että olisi mukava jakaa toisten vanhempien kanssa muitakin kokemuksia kuin imetys- tai nukahtamisjuttujen kaltaista tasaista lapsiperhearkea. Että olisi kiva puhua vaikkapa aggression kaltaisista tuntemuksista, joita vanhemmuus ja äitiys on minussa herättänyt. Tällainen on kuitenkin ollut todella vaikeaa ja jopa häpeällistä: aggressio ja äitiys kun eivät vaan kuulu samaan lauseeseen, Vahtikari kertoo.
Hanna Vahtikarin mielestä äitien negatiivisista tuntemuksista ei vieläkään oikein uskalleta puhua avoimesti syvään juurtuneen, ihanteellisen äitikuvan takia.
– Äitiyteen liitetään edelleen sellaisia sanoja kuten lempeä, kärsivällinen ja rauhallinen, vaikkei tuollainen aina kohtaa todellisuuden kanssa. Omat odotukseni äitiydestä olivat jotakin muuta, kuin mitä arkielämä sitten lopulta tarjosi. Elämme vuotta 2019, ja vaikka esimerkiksi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta on ryhdytty puhumaan avoimesti, Kuin raivo äiti -esityksen teemoja ja tunnetiloja ei julkisuudessa juuri käsitellä.
Raivoava isä olisi ymmärrettävämpi hahmo
Kuin raivo äiti -esityksen äänimaailmasta vastaa Hanna Vahtikarin puoliso Marzi Nyman. Tällä kerralla etenkin kitaransoitostaan tunnettu muusikko-säveltäjä on lähtenyt etsimään inspiraatiota hieman tuntemattomimmilta ja kaukaisemmilta poluilta.
– En halunnut tehdä itselleni ominaista sähkökitaramaisemointia, vaan tahdoin kokeilla kosketinsoittimia ja syntetisaattoreita. Synamaailma tuntui sopivan kokonaisuuden tematiikkaan, kuten esimerkiksi kohtiin, joissa Hanna käy läpi omaa nuoruuttaan. Siellä on mukana vähän David Lynchia, mutta myös soundeja Blade Runner -elokuvasta, Nyman kertoo.
Hän on samoilla linjoilla puolisonsa kanssa: äidin negatiivisten ja aggressiivisten tunteiden käsitteleminen julkisesti on edelleen jonkinlainen tabu.
– Äitiys on jo raskaudesta ja synnytyksestä lähtien valtavan henkilökohtainen asia, äitiyteen liittyy paljon luontaisia asioita ja lisäksi meille iskostetaan jo lapsesta saakka malli siitä, kuinka äidin pitää käyttäytyä. Toisekseen kaikkein henkilökohtaisimpia asioita, kuten heikkoutta ja epäonnistumista on vaikea sanoa ääneen. On paljon helpompaa keskustella hiekkalaatikolla siitä, että ai teilläkin on nuo Reiman haalarit, Nyman pohtii.
Mutta millainen sitten olisi näytelmä, joka kulkisi nimellä Kuin raivo isä?
– Päähahmo olisi tuolloin klassinen ankara isä. Ihmiset ovat tottuneet sellaiseen, koska esimerkkejä löytyy paljon näytelmäkirjallisuudesta ja elokuvamaailmasta. Se että isä on ankara on jotenkin hyväksytympää. Oletan, että äitiyden pöllyttämisessä on huomattavasti enemmän työtä kuin isyyden purkamisessa, Marzi Nyman sanoo.
Naurua vakaville asioille
Viime aikoina äitiyttä on ryhdytty käsittelemään taiteessa muutenkin rohkeammin. Kuka tahansa äiti -valokuvanäyttely esimerkiksi kertoo synnytysmasennuksesta ja Putouksessa esiintyi viime vuonna Alina Tomnikovin Kikka Vaara -hahmo, jolle äitiys oli jatkuvaa taistelua.
– Kyllähän tämä Kuin raivo äiti -esitys on tematiikkansa puolesta herättänyt kiinnostusta jo etukäteen. Tällaisten asioiden käsittelylle taiteen kautta on selvästi tarvetta, Hanna Vahtikari sanoo.
Vaikka Kuin raivo äiti -esityksen aihepiiri on pohjimmiltaan vakava, siitä löytyy runsaasti myös koomisia ja absurdeja piirteitä.
– Meidän ajassamme on paljon sitä, että kaikkea pitäisi käsitellä silkkihansikkain, mutta minun mielestäni myös vakaville asioille pitäisi pystyä nauramaan. On kiinnostavaa, jos sama asia sekä naurattaa että itkettää, koska niitä molempiahan tämä meidän vaelluksemme täällä on – itkemistä ja nauramista, Hanna Vahtikari toteaa.
Vahtikarin mielestä myös aggressiivisuus on pohjimmiltaan monitahoinen asia.
– On olemassa hyvää aggressiota, eikä sitä pitäisi pelätä – se on elähdyttävä voima, joka saa ihmiset liikkeelle. Hyvällä aggressiolla on roolinsa myös Kuin raivo härkä -elokuvassa: sen avulla Jake LaMotta voittaa kultaa.