Viisi vuotta sitten helsinkiläinen Jemina Viitala makasi gynekologin vastaanotolla ja pidätteli kyyneleitä. Lääkäri oli juuri ilmoittanut, että hedelmällistä on, mutta ei varmasti enää kauaa.
Viitala oli 28-vuotias ja juuri eronnut pitkästä parisuhteesta.
– Hän sanoi, että pidäs tyttö nyt kiirettä, jos haluat saada lapsia. Puin nopeasti vaatteet päälle ja kiirehdin kassan kautta kotiin. Se oli yksi hirveimmistä kokemuksista. Päätin, etten palaa sinne enää ikinä, Viitala kertoo.
Kolmeenkympin kynnyksellä tapahtunut ero oli muistutus siitä, ettei omaa elämäänsä voi käsikirjoittaa.
Ei, vaikka nuorempana saattoi kuvitella, että niin se käy. Että ne ruutupaperivihkoon teini-ikäisen tarmokkuudella raapustamat tulevaisuudensuunnitelmat kävisivät vuoden tarkkuudella toteen. Tämä tuntuu Viitalan mukaan julkisessa syntyvyyskeskustelussa usein unohtuvan.
– Kalenteriin voisi varmaan merkitä, että tässä olisi hedelmällinen hetki. Mutta koska elämässä tapahtuu kaikenlaista, se hyvä hetki saataa mennä tai kadota, Viitala sanoo ja hörppää kurkumalatteaan.
Näin ajattelevat myös saman pöydän äärellä kahvittelevat Laura Liimatainen, 31, ja Mertta Hätinen, 30. Kenelläkään näistä kolmesta helsinkiläisnaisesta ei ole lapsia.
He eivät tunnista itseään siitä mukavuudenhaluinen nuoruudenpitkittäjä-ilmaisusta, jota heidän kaltaisistaan korkeasti koulutetuista lapsettomista naisista usein käytetään.
He eivät myöskään ole vapaaehtoisesti lapsettomia, sillä Viitala ja Hätinen eivät vielä tiedä, haluaisivatko äidiksi vai eivät.
Liimatainen haluaa, mutta toistaiseksi aika tai olosuhteet eivät ole tuntuneet oikeilta.
– Minulla on lapsenhankkimiseen liittyvä kuumotus koko ajan päällä. Tulee paljon mietittyä, että jotain pitäisi varmaan pikkuhiljaa tehdä, yhteiskunta pitää siitä huolen, hän sanoo.
Synnytystalkoita ja nahistuvia munasoluja
Syntyvyys on laskenut Suomessa koko 2010-luvun. Kokonaissuushedelmällisyysluku oli viime vuonna Suomen historian matalimmalla tasolla. Suuret ikäluokat ovat eläkkeellä eikä uusia veronmaksajia synny enää entiseen malliin.
Vauvakato näkyy otsikoissa, joissa syntyvyyden kerrotaan pudonneen nälkävuosien tasolle. Asiasta puhutaan kuin kansallisesta hätätilasta. Kun syntyvyys on alkanut laskea näkyvästi, lapsettomuus on lakannut olemasta yksityisasia. Suurennuslasin alle on otettu etenkin kolmekymppiset naiset.
Jos paineita lisääntymiseen on aiemmin tullut lähinnä lääkäreiltä ja sukulaisilta, viime vuosina niitä on saneltu myös valtakunnan politiikasta. Moni muistaa, kuinka SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne aiheutti toissakesänä kohun kannustamalla suomalaisia synnytystalkoisiin.
– Onhan se tosi irvokasta, kun sedät pyytävät synnyttämään. Ei siitä tule sellainen olo, että nyt yhdessä talkoisiin ja talkoomakkaraa päälle, Hätinen sanoo.
– Synnyttäminen ei ole mikään kansalaisvelvollisuus, Viitala lisää.
Väestöliitto ja lukuisa joukko lääkäreitä ovat puolestaan osoittaneet mediassa huolensa siitä, että naiset havahtuvat lapsenhankintaan usein vasta siinä vaiheessa, kun se on jo liian myöhäistä. Biologian mukaan 35 ikävuoden jälkeen hedelmällisyys kun laskee radikaalisti.
– Tällainen puhetapa on holhoavaa ja ylimielistä. Ei se tule yllätyksenä, että ihmisen keho vanhenee ja samalla mahdollisuus saada lapsia laskee. Ihmiset ottavat tässä tietoisen riskin, mutta voihan lapsien saaminen olla parikymppisellekin mahdotonta, Hätinen summaa.
Liimatainen kertoo lukevansa melkein joka viikko mediasta sellaisen valistavalla otteella tehdyn "Huomio kolmekymppinen nainen! Munasolusi nahistuvat" -jutun.
– Silloin ajattelen vaan sitä Sinkkuelämää-sarjan jaksoa, jossa Miranda mietti pitäisikö hänen pakastaa omia munasolujaan? Hän päätyi sitten siihen, että hän kuitenkin pitää vain vodkapulloa pakastimessa, Liimatainen kertoo ja purskahtaa vapauttavaan nauruun.
Missä on mahdollisten isien ääni syntyvyyskeskustelussa?
Liimatainen on huomannut, että varsinkin mediassa lisääntyminen tuupataan yksin naisen vastuulle. Syntyvyyskeskustelussa miehille on jätetty statistin rooli, vaikka todellisuudessa monen lapsihaave kariutuu siihen, ettei miestä ole tai ettei kumppani halua lapsia. Mies kun voi arpoa päätöstään naista pidempään.
– Julkisesta keskustelusta jää kuitenkin sellainen fiilis, että suurimmalla osalla miehistä ei muka olisi mitään mielipidettä. Käsitys on se, että nainen vaan päättää, että nyt me lisäännymme! Siihen mies vastaa joo tai ei. Yleisen oletuksen mukaan joo, hän sanoo.
– Miehellä on tässä keskustelussa pelkän spermanluovuttajan rooli. Perhevapaauudistuksen kaatuminenkin sen osoitti, että edelleen naisen paikka on kotona. Mies voi lähteä vaikka synnytyssairaalasta suoraan kokoukseen ja se on ihan normaalia. Yhteiskunnan pitäisi aktiivisesti kannustaa isiä jäämään kotiin ja luoda sitä kautta tasa-arvoa, Hätinen komppaa.
Isät käyttävät keskimäärin vain vajaat neljä viikkoa isyysvapaata heille kiintiöidystä yhdeksästä viikosta. Perhevapaauudistuksen myötä isien osuutta perhevapaista oli tarkoitus kasvattaa.
– Nyt kaikki hedelmällisessä iässä olevat naiset ovat suurempi riski työnantajalle kuin miehet. Mieheltäni ei ole koskaan kysytty työhaastattelussa, että onko hänellä perhettä tai aikooko hän hankkia lapsia. Minulta on kysytty, vaikka ei saisi, Hätinen sanoo.
Väestöliiton perhebarometrin mukaan nuoria naisia mietityttää lapsen vaikutus uraan ja työelämään. Vain harva nuori aikuinen olettaa, että mies ja nainen jakaisivat vanhemmuuden vastuun tasan. Nykyinen perhepolitiikka nimittäin tukee käsitystä siitä, että äiti on päävastuussa perheestä ja käyttää siksi valtaosan perhevapaista.
Hätinen kertoo leikkineensä ajatuksella siitä, että tämän hetken suurin motivaatio lapsen hankkimiseen olisi se, että hänen kumppaninsa voisi miesvaltaisella työpaikallaan sanoa, että Mertta palaa pian töihin ja itse hän jää kotiin pariksi vuodeksi! Että heippa vaan!
– Olisiko korkea aika ravistella normeja ja näyttää, että isät ovat kykeneviä ja tasaveroisia vanhempia, hän sanoo.
Lapsettomuus ei ole puutostila
Toimittaja, tietokirjailija Heini Maksimainen kirjoittaa tänä keväänä ilmestyneessä Vauvattomuusbuumi(Atena 2019)kirjassaan, että itse asiassa sana lapseton on todella kuvaava. Se antaa ymmärtää, että lapsettoman elämässä ammottaisi lapsen tai parin kokoinen aukko. Aivan kuin lapsettomuus olisi asunnottomuuden tai rahattomuuden lailla jonkin elintärkeän puutetta.
"Monet haastateltavani ajattelivat, että heidän arkensa oli vapaata. Olipa lapsettomuus itse valittua tai ei, he olivat englanninkielisin termein childfree, eivät childless – siis lapsivapaita eivätkä lapsettomia. Olennaista ei ollut se, mistä he jäivät paitsi, vaan se, mitä he saivat tilalle", Maksimainen kirjoittaa. Hän haastatteli kirjaansa neljääkymmentä eri syistä lapsetonta suomalaista.
Hätinen, Liimatainen ja Viitala eivät ajattele, että heidän elämästään puuttuisi jotain merkityksellistä, siksi että heillä ei ole lapsia.
– Haluan kyllä lapsia jossain vaiheessa, mutta en ajattele, että se olisi mikään täyttymys. Minulla on muitakin ambitioita elämässä. Onko se itsekästä? Niinhän miehet ovat aina tehneet, Liimatainen sanoo.
Naiset pohtivat sitä, miksi lapsettomuutensa joutuu aina perustelemaan, mutta kukaan ei kysy lapsen saaneelta, miksi hän hankki jälkikasvua? Että mitäs jos tuletkin katumapäälle?
– Miksei lapsettomuus voisi olla neutraali asia, että asiat ovat nyt näin ja tulevaisuudessa ehkä toisin? Se, ettei ole lapsia, nähdään aina jonkinlaisena kannanottona tai tragediana, Hätinen heittää.
On totta, että joillekin lapsettomuus on esimerkiksi tietoinen ympäristöteko. Toiset eivät halua omia lapsia ja kutsuvat itseään vapaaehtoisesti lapsettomiksi. On myös suuri joukko heitä, joille lapsen saaminen ei ole esimerkiksi erilaisista terveydellisistä syistä johtuen mahdollista.
Yhtä totta on myös se, että monella ei ole lapsia siksi, koska elämässä on ollut paljon kaikkea muuta.
– Minulla on tullut elämässä tosi paljon surullisia ja iloisia yllätyksiä. Jos tulen joskus raskaaksi, niin sekin on varmaan sitten yllätys, että jahas! Nyt oli näköjään tämän aika, Hätinen kertoo.
Media kertoo ydinperheen ja superäidin tarinaa
Jemina Viitala uskoo, että hänelle oikea aika saada lapsia on silloin, kun ajatus kuukautisten poisjäämisestä ei enää ahdista.
Hänellä on kumppani, vakituinen työsuhde ja omistusasunto eli aikuisen elämän vakaat peruspalikat kasassa, mutta voimakas tunne äitiydestä puuttuu.
– Edellisen eron ja gynekologin hedelmällisyyssaarnan jälkeen kävin ison ajatustyön läpi, että onnellisuuteni ei voi olla kiinni siitä, onko minulla lapsia vai ei. Ajattelin silloin, etten voi perustaa elämääni siihen, että ahdistun vanhenevasta kehostani, Viitala sanoo.
Viitalalla on lista unelmia, joihin lapsiperhearki on vaikea sovittaa. Ainakin sellaisena, millaisena se on totuttu esittämään.
– Tottakai on pakko myöntää, että kyllä sitä miettii, että kuinka paljon elämänpiiri lapsen saamisen myötä pienenisi, hän sanoo.
Jemina, Laura ja Mertta ovat huomanneet, että vanhemmuudesta puhuttaessa omistautuminen, lapsentahtisuus ja oman itsensä sivuun jättäminen usein korostuvat. Uhrautuva äitimyytti elää edelleen vahvana.
Media kertoo heidän mielestään yhä perinteisen ydinperheen ja kaikkivoipaisen superäidin tarinaa. Muut ovat edelleen poikkeuksia.
– Esimerkit ovat todella merkittäviä. Törmäsin vuosia sitten bloggaajaan, jonka tapa olla äiti oli mahtava, Hätinen sanoo.
– Niin tämä tamperelainen Asikaine! Se on myös mun äiti-idoli. Hyvä esimerkki siitä, ettei tarvitse asua sellaisessa valkoisessa live, laugh, love -sisustustarrakodissa ja soseuttaa ruokia itse. Ei tarvitse elää sille lapselle, vaan elää niin, että lapsi tulee osaksi omaa elämää, Liimatainen lisää.
Naiset uskovat, että poliittisella päätöksenteolla ja median nykyistä monipuolisemmalla perhekuvastolla pystyttäisiin vaikuttamaan siihen, että vanhemmuus olisi nykyistä tasa-arvoisempaa ja houkuttelevampaa.
– Mutta viime kädessä se on aina yksilön oma päätös, josta ei voi ketään tuomita eikä myöskään ylistää, Liimatainen muistuttaa.
Lue myös:
Toimittajalta: Olen yli kolmekymppinen lapseton nainen – eli Virossa suorastaan kummajainen
Toimittajalta: Lapsettomana pysyttelevä nainen herättää raivoa