Manchesterin kaduilla on ollut riehakas tunnelma viime päivinä, kun kaupungin sininen puoli eli Cityn kannattajat ovat juhlineet sunnuntaina ratkennutta Valioliigan mestaruutta. Samassa kaupungissa on tällä viikolla muutakin huippu-urheilua, kun taekwondon MM-mitalit ratkotaan siellä.
Lajin suomalainen ykköstähti Suvi Mikkonen ei ole ehtinyt ihmetellä jalkapalloa. Hän valmistautuu omaan 57 kilon sarjaansa, jossa ottelut alkavat perjantaina. Mikkonen lähtee MM-kisoihin ottelu kerrallaan.
– Ensimmäiseen otteluun valmistaudun sataprosenttisesti ja jos siitä tulee voitto, sitten valmistaudun toiseen. Sen kummempia tavoitteita ei ole asetettu, Mikkonen kertoi Yle Urheilulle.
Mikkosen sarjassa on kaikkein eniten osanottajia. 57 kilon sarja on olympialuokka ja siinä on paljon todella hyviä urheilijoita, etunenässä kaksinkertainen olympiavoittaja, Britannian Jade Jones. Kovia kilpailijoita tulee myös esimerkiksi Turkista, Koreasta ja Kiinasta. Kaikki parhaat ovat Mikkosen mukaan paikalla. Mikkosen avausvastustaja selviää torstain punnituksen jälkeen.
Mikkosen valmistavat turnaukset sujuivat hyvin. Hän otti voiton European Multigames -kisoissa maaliskuussa ja oli toinen Bulgariassa huhtikuussa. Muitakaan vastoinkäymisiä ei ole ollut eli esimerkiksi loukkaantumiset eivät ole kiusanneet. Harjoittelussa on pyritty keskittymään olemaan valmiina kisatilanteessa.
– Suurin muutos, mitä yritämme koko ajan tehdä, on löytää oikea "mental game" ja oikea "mindset", kun lähdetään kisapäivänä ottelemaan, Mikkonen korostaa henkisen valmistautumisen merkitystä.
Mikkonen asuu ja harjoittelee Madridissa. 30-vuotias Mikkonen muutti Espanjaan perheensä kanssa jo 13-vuotiaana, joten hän on asunut yli puolet elämästään siellä. Mikkosen elämä on muutenkin ollut hyvin kansainvälinen, sillä hän aloitti taekwondon neljävuotiaana Floridassa ja on asunut myös Costa Ricassa ja Argentiinassa.
Kolmannet olympialaiset tavoitteena
Iso tavoite huippu-urheilijalla on aina olympialaiset. Mikkonen on käynyt niitä jo kahdet. Lontoossa 2012 hän oli viides ja Riossa 2016 yhdeksäs. Ensi vuonna tavoitteena ovat kolmannet olympialaiset Tokiossa.
Kaikkiaan olympiapaikkoja on 16 sarjaa kohti. Käytännössä Mikkosen mahdollisuus lunastaa paikka sinne on ensi vuoden huhtikuussa Euroopan olympiakarsinnoissa. Rankingin perusteella paikan saa viisi urheilijaa, mutta sitä kautta Mikkoselle paikkaa ei ole tulossa – ellei hän voita Manchesterissa maailmanmestaruutta. Rankingin kautta voi kuitenkin parantaa asemiaan ja saada helpompia vastustajia olympiakarsintojen avauskierroksille.
Olympiapaikan kannalta ratkaiseva paikka on siis kaiken todennäköisyyden mukaan huhtikuun olympiakarsinta. Sieltä paikan saa kaksi urheilijaa.
– Se on aika raaka turnaus, koska Euroopassa on niin kova taso. Mutta olen tehnyt sen jo kaksi kertaa, Mikkonen totesi.
Taekwondossa olympiapaikat ovat tiukassa myös siksi, että olympialaisissa on vain neljä sarjaa, kun MM-kisoissa niitä on kahdeksan. 57 kilon sarjaan tulevat myös 53-kiloisten parhaat sekä 62-kiloisista ne, jotka pudottavat painoaan. Ja vain 16 saa olympiapaikan.
Suomesta Manchesterin MM-kisoihin osallistuu myös kaksi muuta urheilijaa: sunnuntaina alle 62-kiloisten sarjassa kilpailee Jasmin Manninen ja lauantaina alle 63-kiloisten sarjassa Niko Saarinen.
Lue myös:
Suvi Mikkosen revanssi MM-pronssinaisesta jäi ottamatta - "Voitto lipsahti sormieni välistä
Uraansa jatkava Mikkonen tyytyväinen päiväänsä – "En löytänyt tällä kertaa ratkaisua"