Keskiviikko 15.5.2019 (radio)
Eurovaalien ennakkoäänestys alkoi. Yksi kirjoitti kymmenen laudaturia. Kaksi kuoli pahassa kolarissa. Monet'n taulusta maksettiin huippuhinta. Look away ei päässyt Euroviisujen finaaliin.
Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta
Eurovaalien ennakkoäänestys alkoi
Eurovaalien ennakkoäänestys on alkanut. Päivällä näytti siltä, että äänestäjiä oli liikkeellä enemmän kuin eurovaaleissa 5 vuotta sitten ensimmäisenä äänestyspäivänä. Äänestäminen oli päivällä vilkkainta Helsingissä ja hiljaisinta Vaasan vaalialueella.
Eurovaaleissa voi äänestää ennakkoon ensi tiistaihin asti esimerkiksi kauppakeskuksissa, kunnantaloissa ja posteissa. Eurovaaleissa ehdokkaat ovat samat koko maassa.
Vaalit pidetään ensi viikon sunnuntaina. Suomalaiset valitsevat 13 edustajaa Euroopan parlamenttiin. Sopivaa vaaliehdokasta voi etsiä esimerkiksi Ylen vaalikoneesta osoitteessa: vaalikone.yle.fi.
Yksi kirjoitti kymmenen laudaturia
Tänään kerrottiin ylioppilaskirjoitusten tulokset. Ylioppilaskokeen paras arvosana on laudatur. Tänä keväänä viisi henkilöä kirjoitti 8 laudaturia.
Yksi henkilö kirjoitti jopa 10 laudaturia. Hän on Amanda Sandelin Kauniaisten ruotsinkielisestä lukiosta.
Kevään ylioppilaskokeeseen osallistui noin 40 000 oppilasta. Kokeet pidettiin maaliskuussa. Ylioppilaaksi pääsee nyt yli 25 000 henkilöä. Heitä juhlitaan kesäkuun ensimmäinen päivä. Uudet ylioppilaat saavat valkolakin.
Kaksi kuoli pahassa kolarissa
Kaksi ihmistä on kuollut pahassa kolarissa Lapissa. Onnettomuus sattui aamulla Simossa valtatiellä 4. Onnettomuudessa henkilöauto ja rekka ajoivat nokkakolarin.
Poliisin mukaan sekä rekan että henkilöauton kuljettaja kuolivat. Viranomaiset joutuivat sulkemaan valtatien onnettomuuden takia. Se on ollut poikki pitkän ajan keskiviikkona.
Monet'n taulusta maksettiin huippuhinta
Yhdysvalloissa New Yorkissa on maksettu 98 miljoonaa dollaria ranskalaisen taidemaalarin Claud Monet'n taulusta. Maailmassa ei ole koskaan maksettu näin paljon Monet'n maalauksesta.
Hinta on tosi korkea myös koko taidemaailmassa. Suomessa on myös samaan maalausten sarjaan kuuluva teos. Se on Mäntän kaupungissa, Serlachiuksen taidemuseossa.
Look away ei päässyt Euroviisujen finaaliin.
Suomea ei nähdä tänä vuonna Euroviisujen finaalissa. Suomen viisuedustajat Darude ja Sebastian Rejman esiintyivät eilen tiistaina semifinaalissa. Suomen esitystä Look away ei valittu mukaan finaaliin.
Esitys kertoi ilmastonmuutoksesta. Suomen edustajat olivat pettyneitä.