1990-luvun lopulla joukko venäläisestä kulttuurista kiinnostuneita nuoria aikuisia huomasi, että vaikka naapurimaamme on täynnä mielenkiintoisia bändejä, ei niitä juuri Suomessa näy tai käy. Tällaiseen saumaan ja tarpeeseen perustettiin vuonna 1998 Tusovka ry.
Järjestö on tuonut Suomeen kahdenkymmenen vuoden ajan venäläisiä bändejä ja elokuvia sekä tehnyt tunnetuksi suuren maan monipuolista populaarikulttuuria. Vastavuoroisesti se on vienyt kotimaisia bändejä Venäjälle.
Tusovkan nykyinen puheenjohtaja, russofiiliksi tunnustautuva Oskar Rajewsky liittyi järjestöön 2000-luvun alussa.
– Opiskelin tuolloin Venäjän kieltä yliopistolla, jossa törmäsin Tusovkan porukoihin ja vähitellen ujuttauduin projektiin mukaan. Alkuaikojen toiminta oli hauskaa, mutta täysin amatöörimaista – kyse oli pikemminkin kaveriporukasta, joka järjesti bileitä. Nykyisin kaikki on tietenkin ammattimaisempaa, Rajewsky kertoo.
Parikymmentä vuotta sitten myös valtakuntien rajat ylittävä kommunikointi oli erilaista ja haastavampaa, koska internetin aikakausi oli vasta alkutekijöissään.
– Tuolloin ei ollut Facebookia, sähköpostia ei juuri käytetty, eikä bändeillä ollut kunnon nettisivuja. Kontakteja saatiin yhteisten tuttujen kautta, tai sitten keikoilla paikan päällä Venäjällä. Ratkaisevaa tässä kuitenkin on ollut se, että jos diggailtiin jotakin bändiä, se kyllä ehdottomasti haluttiin Suomeen. Sama metodi pätee tominnassamme edelleen.
Hyvistä bänditarjokkaista ei Rajewskyn mukaan ole ollut koskaan pulaa.
– Tusovkan alkuvuosina lähes kaikki bändit Pietarista ja kauempaa Venäjältä sekä Ukrainasta olivat kiinnostuneita tulemaan Suomeen – niille oli uutta ja hienoa päästä esiintymään lännessä. Tänne ei ole oikeastaan koskaan ollut vaikeaa houkutella bändejä itäisestä Euroopasta.
Suurin ongelma bändien tuomisessa ja viemisessäkin ovat olleet kiemuraisen venäläisen byrokratian vaatimukset.
– Viisumien tekeminen on ollut rassaavaa, vaikka nykyään se onkin helpompaa. Aina se viisumi kuitenkin pitää tehdä ja hakea, Rajewsky sanoo.
Avantgardepoppia ja elektroa
Keväisin Tusovka ry järjestää yleensä kaksipäiväisen Tusovka Festin ja ympäri vuoden se tarjoaa muutaman yksittäiskeikan. Tänään perjantaina Tusovka 20 -tapahtumassa esiintyy muun muassa Eurooppaa tiuhaan kiertävä avantgardistinen popyhtye Shortparis Pietarista, ja viime vuonna vetonaulaksi oli saatu uutta ja innovatiivista venäläistä elektro-hip hoppia esittävä Aigel.
– Tällä hetkellä hip hop on edelleen kova sana Venäjällä, kuten myös konemusiikki ja elektroniset saundit – esimerkiksi puhtaita venäläisiä kitarayhtyeitä tulee mieleen aika vähän.
Oskar Rajewskyn mukaan venäläisen populaarimusiikin mekanismit toimivat pohjimmiltaan samalla tavalla kuin länsimaisenkin. Myytti jonka mukaan Venäjä olisi omassa yksinäisyydessään piehtaroiva musta aukko, ei pidä paikkaansa.
– Venäläinen populaarimusiikki heijastelee ihan samanlaisia globaaleja trendejä kuin länsimaalainenkin, ja myös Venäjällä bändit ja artistit haluavat toimia ajan hermolla ja olla trendikkäitä ja muodikkaita. Jos tarkastelee populaarimusiikin historiaa, jo Neuvostoliitosta löytyi aikaansa seuranneita yhtyeitä, kuten esimerkiksi rock-yhtye Kino, Rajewsky toteaa.
Suomalaisilla ja venäläisillä bändeillä taas on Rajewskyn mukaan ainakin yksi oleellinen ero.
– Venäjällä ei juuri ole yhtyeitä, jotka tekevät biisejä englanniksi sen takia, että tähtäisivät maailmalle. Kyse voi olla jonkinlaisesta perinteestä: voidaan esimerkiksi luottaa siihen että vaikka vedetäänkin äidinkielellä, venäläistä yleisöä löytyy ulkomailta ainakin isommista kaupungeista, kuten Berliinistä, Lontoosta tai Helsingistä.
Venäjä-kiinnostuksen esteenä kielimuuri
Suomessa venäläinen populaarimusiikki on edelleen marginaalissa: sitä ei näy listoilla, se ei herätä suuria intohimoja eikä siitä tiedetä paljoakaan.
– Jos ajatellaan koko Suomea, asia varmaan on näin, mutta esimerkiksi Helsingissä on paljonkin kiinnostusta venäläistä nykykulttuuria kohtaan. Kun Leviathan-elokuvan ohjannut Andrei Zvjagintsev vieraili täällä viime vuonna, Helsingin yliopiston suuri sali natisi liitoksistaan, Oskar Rajewsky sanoo.
Hänen mukaansa Venäjä-kiinnostuksen esteenä voi usein olla kielimuuri.
– Kovin moni suomalainen ei osaa venäjää, ja jos ei esimerkiksi ymmärrä jonkun laulun sanoja, siitä on vaikeampi pitää.
Tusovka on tuonut Suomeen bändejä myös Valko-Venäjältä ja Ukrainasta, ja järjestön kaksikymmenvuotisesta historiasta Oskar Rajewsky haluaakin nostaa esiin kaksi ukrainalaisyhtyettä.
– Viisi vuotta sitten toimme tänne ukrainalaisen DakhaBrakhan, ja koko keikka jäi kyllä mieleen. Myös ukrainalainen I Drug Moi Gruzovik oli vaikuttava, Oscar Rajewsky summaa.
Niin ja suomeksihan sana тусовка tarkoittaa bileitä ja yhdessäoloa.
Jutun kommentointiosio on auki klo 22.00 saakka. Tervetuloa mukaan.