Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Savonia-palkinto jaetaan jatkossa jo joulukuussa Savolaisen laulun vuosipäivän kunniaksi

Savonia-voittajateos vuodelta 2019, Heidi Jaatisen Koski.
Kuva: Joonas Nieminen / Yle
Markku Malinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuopiossa jaettava arvostettu Savonia-kirjallisuuspalkinto aiotaan jakaa vastedes jo joulukuussa.

Savolaislähtöiselle kirjailijalle jaettava tunnustus on julkistettu tyypillisesti tammikuun alkupäivinä, mutta jatkossa palkinto aiotaan julkistaa savolaisten maakuntalaulun, Savolaisen laulun ensiesityksen vuosipäivänä 9. joulukuuta.

Palkintoehdokkaat puolestaan julkistetaan tästä eteenpäin Kuopion kaupungin vuosipäivänä 17. marraskuuta.

Savonia-palkintoraati on esittänyt kaupungille myös, että palkinnon suuruus olisi jatkossa 15 000 euroa, kun se on nykyisin 12 000 euroa. Maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle kuitenkin esitetään, että summaa ei tässä vaiheessa koroteta.

Vuoden 2019 Savonia-kirjallisuupalkinnon sai viime tammikuussa kiuruvetinen Heidi Jaatinen romaanillaan Koski.

Savolaisen laulu kuultiin Helsingin yliopiston Historialliset humanistit -sivuston mukaan ensimmäistä kertaa vuonna 1852 savokarjalaisen osakunnan lopettajaisjuhlassa ravintola Kaisaniemessä Helsingissä.

Suosittelemme