Sen piti olla unelmatyöpaikka. Täsmälleen koulutusta vastaavaa työtä, vakituinen työsuhde, sopiva työmatka, iso yritys, uudet tilat.
Tarja Parkatti, 50, aloitti viime vuoden marraskuussa työt Esperi Caren hoivakoti Ulrikassa Kristiinankaupungissa suurin toivein ja odotuksin. Aikuisiällä vanhustenhoitajaksi kouluttautunut Parkatti ei silloin tiennyt, että yksityisissä vanhusten hoivakodeissa Suomessa muhii skandaali.
– Putosin kyllä aika korkealta.
Ei mennyt kauaa, kun Parkatti alkoi ymmärtää, että hänen uudella työpaikallaan kaikki ei ollut kohdillaan. Työntekijöillä oli jatkuva kiire, työvuorolistoilla oli outoja nimiä, joista kukaan ei tiennyt mitään, lääkelistoja ei ollut päivitetty, välttämättömiä hoitotarvikkeita puuttui.
Tarja Parkatti on se hoitaja, joka teki viranomaisille ilmoituksen hoivakoti Ulrikasta. Hänen ilmoituksestaan käynnistyi tapahtumien vyöry, jonka seurauksena Valvira keskeytti Ulrikan toiminnan.
Kupla puhkesi
Pian paljastui, että Ulrika oli vain jäävuoren huippu. Yle uutisoi laajasti yksityisten hoiva-alan yritysten ongelmista, ja ne joutuivat yksi toisensa jälkeen viranomaisten syyniin. Vanhustenhoidon arjesta alkoi hahmottua karu kuva. Päitä putoili.
Karijokelainen lähihoitaja oli hämmentynyt, ehkä vähän kauhuissaankin sillä hetkellä, kun sai tietää Esperi Caren toimitusjohtajan eronneen tehtävästään.
– En osannut odottaa, että asia saisi näin isot mittasuhteet ja että siitä puhuttaisiin koko Suomessa ja hallituksessakin.
Nyt kun aikaa on kulunut jo jonkin verran, Tarja Parkatti on vain ja ainoastaan tyytyväinen. Hän tietää tehneensä oikein eikä kadu mitään.
– Vanhustenhoidon kupla piti puhkaista.
Kutsumus
Tarja Parkatti on aikaisemmalta ammatiltaan talousassistentti. Ammatinvaihto tuli ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun työllistyminen alkoi näyttää epävarmalta. Hoitoala oli hänelle luonteva valinta. Se oli ollut mielessä jo jonkin aikaa.
– Nimenomaan työ vanhusten parissa kutsui minua.
Parkatti toimi ensin henkilökohtaisena avustajana ja hakeutui lähihoitajakoulutukseen heti kun tilaisuus tuli.
– Jo lähihoitajaopintojen aikana tuli vahva tunne, että opiskelu ei jää tähän. Halusin kouluttautua myös saattohoitajaksi.
Parkatti valmistui lähihoitajaksi vuonna 2016 ja saattohoitajaksi viime vuonna. Hänen unelmansa oli, että pääsisi tehostetun palvelun yksiköissä tarjoamaan parasta mahdollista hoitoa vanhuksille heidän viimeisinä elinvuosinaan.
– Ajatushan on se, että hoivakodit ovat vanhusten viimeisiä koteja. Että heidän ei tarvitse lähteä sieltä minnekään, ellei sairaalahoidon tarvetta tule.
Sankarihoitaja
Moni on sovitellut Ulrikan tapahtumien jälkeen Parkatin harteille sankarin viittaa. Itse hän ei tee itsestään sankaria.
– Tein vain sen, mikä on jokaisen hoitajan velvollisuus. Epäkohdista pitää ilmoittaa.
Lain mukaan sosiaalihuollon ammattihenkilön on ilmoitettava viipymättä toiminnasta vastaavalle, jos hän huomaa epäkohtia tai ilmeisiä epäkohdan uhkia asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa.
Parkatti puhui Ulrikan ongelmista useaan otteeseen työnantajalle, mutta mitään ei tapahtunut. Päin vastoin. Tilanne kehittyi koko ajan huonompaan suuntaan. Hoitajat sairastelivat. Kiire oli entistä kovempi. Lääkkeiden jaossa tapahtui virheitä. Potilaita meni tajuttomaksi ja paikalle piti kutsua ambulanssi.
Parkatti kuvailee tilannetta vuodenvaihteen jälkeen kaoottiseksi.
– Tammikuussa otin yhteyttä SuPer-liittoon, joka välitti yksikön tilanteesta ilmoituksen kaupungille, aluehallintovirastoon ja Valviraan. Sen jälkeen tiesin, että nyt asia on sellaisissa käsissä, että jotain alkaa tapahtua.
Päätös puuttua hoivakodin ongelmiin ei syntynyt hetkessä eikä se syntynyt helposti. Ilmoituksen tekeminen vaati rohkeutta, mutta Parkatti koki, että lopulta hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.
Uusi työ
Tarja Parkatti on edelleen Esperi Caren palkkalistoilla, mutta hänellä ei ole työvelvoitetta. Hän joutui lähtemään hoivakoti Ulrikasta siinä vaiheessa, kun Kristiinankaupunki otti yksikön toiminnan haltuun.
Hän on tällä hetkellä sijaisena LLKY:n tehostetun palvelun yksikössä Isojoella. LLKY on neljän kunnan eli Kauhajoen, Teuvan, Karijoen ja Isojoen yhteinen peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä.
Parkatti kertoo olevansa nyt työpaikassa, jonne on joka päivä mukava mennä ja josta ei tarvitse ottaa murheita mukaan, kun työvuoro päättyy.
Hoivakoti Kultatähkässä tilanne on hyvä.
– On olemassa hyviäkin vanhusten hoitoyksiköitä, mutta ne ovat valitettavasti jääneet tämän kohun aikana pimentoon.
Tarja Parkatti sanoo, että hänellä on nyt hyvä ja levollinen olo. Silti tunteet tulevat pintaan, kun hän kertoo muutaman kuukauden takaisista tapahtumista. Hän puhuu siitä, miten työkaverit uupuivat ja miten omakin palo alkoi jo väsymyksen takia sammua.
Vihainenkin Parkatti on. Kamalimmat asiat eivät ole muutamassa kuukaudessa unohtuneet.
Paitsi hoitajista Ulrikassa oli pulaa myös hoitotarvikkeista. Esimerkiksi sorsia eli virtsaamisen avuksi tarkoitettuja astioita hoitokodissa ei ollut tarpeeksi.
– Niitä oli kyhätty mehukattikanistereista. Olisin oikeasti halunnut vajota maan alle, kun omaiset niitä kyhäelmiä näkivät. Hävetti tosi kovaa. Miten voidaan noin pahasti loukata ihmisarvoa.
Pulaa oli myös haavanhoitotarvikkeista ja pieniä muovisia kertakäyttöisiksi tarkoitettuja lääkekuppeja hoitajat joutuivat pesemään ja käyttämään uudestaan.
– Epäkohtia oli melkein joka osa-alueella ja osa niistä hyvinkin vakavia, mutta kyllä se oli se kokonaisuus, joka sai minut toimimaan. Sydän ei vaan antanut periksi hoitaa vanhuksia sillä tavalla.
Kiittävää palautetta
Tarja Parkatti kertoo saaneensa aivan valtavasti palautetta ihmisiltä. Sitä on tullut koko Suomesta etelästä pohjoiseen.
Hänen rohkeuttaan nostaa esiin hoivakoti Ulrikan ongelmat on yksituumaisesti kiitetty.
– Erityisen hyvältä on tuntunut omaisten antama palaute. Kiitosta on tullut myös joiltakin hoitoyksiköiden johtajilta.
Parkatti kannustaa muitakin hoitajia puuttumaan työpaikkojensa epäkohtiin. Hän ymmärtää, että se ei ole helppoa. Rohkeudesta voi palkaksi saada “hankalan” työntekijän leiman, joka vaikuttaa työllistymismahdollisuuksiin jatkossa.
Parkatti itse ei selvinnyt jupakasta ilman seuraamuksia. Hän huomasi työpaikkojen ovien sulkeutuvan Kristiinankaupungissa. Se kaivertaa mieltä.
Selvitykset tammikuun jälkeisistä tapahtumista ovat vielä kesken eikä Parkatti aio omien oikeuksiensakaan ajamisessa antaa periksi.
Hänen tukenaan on ollut oma ammattiliitto ja SuPer-liiton sopimusasiantuntija Marketta Vuorinen tunteekin tapauksen hyvin.
– Saamieni tietojen perusteella uskon, että Parkatin työllistyminen on yritetty Kristiinankaupungissa estää. Kysyin kaupungilta eri viranomaistaholta useaan kertaan selvitystä, mutta yhtään selkeää ja kunnollista vastausta en saanut kysymääni asiaan.
Vuorisen mukaan kysymyksessä on vanha ja valitettavan tuttu ilmiö, kun työnantajat ryhtyvät vastatoimiin työpaikkojensa epäkohtiin puuttuneita hoitajia kohtaan.
– Sitä on tapahtunut ennenkin ja monet hoitajat sanovatkin, että heillä ei ole rohkeutta ryhtyä toimiin, sanoo Vuorinen.
Julkisuus yllätti
Alun alkaen Tarja Parkatti ei aikonut kertoa julkisesti tarinaansa. Hän halusi vain saada työpaikan asiat kuntoon.
– Sitten jossakin vaiheessa tajusin, että oman maineeni puhdistamiseksi minun on pakko kertoa itse, kuinka asiat ovat menneet.
Kun ilmoituksen tehneen hoitajan nimi tuli julkisuuteen, Parkatti huomasi yhtäkkiä olevansa hyvin kiinnostava henkilö.
– Hassuinta oli se, että minua pyydettiin ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin, nauraa Parkatti.
Karijokelaisesta lähihoitajasta tuli julkkis tahtomattaan.
Karijoki on piskuinen reilun 1300 asukkaan kunta Etelä-Pohjanmaalla, Kristiinankaupungin naapurissa. Karijoella kaikki tuntevat toisensa ja Parkatin kauppareissut alkoivat venyä todella pitkiksi, kun ihmiset halusivat jutella ja onnitella.
– Jossain vaiheessa aloin jo käydä kaupassa kauempana Kauhajoella, että aivan kaikki eivät tunnistaisi.
Muutos parempaan
Kansanedustajan urasta Parkatti ei haaveile ja miksi haaveilisi, kun tavallisena lähihoitajana hän on pystynyt vaikuttamaan asioiden kulkuun luultavasti enemmän kuin moni kansanedustaja koko uransa aikana.
Hoivakoti Ulrikan toiminnan keskeyttäminen käynnisti tapahtumien sarjan, jonka seurauksena moni asia vanhustenhoidossa on nyt toisella tolalla kuin ennen. Hoivakotien valvontaa on tehostettu ja poliittinen yhteisymmärrys on syntymässä siitä, että vanhustenhoitoa koskeva sitova hoitajamitoitus on kirjattava lakiin.
Tarja Parkatti tuntee hoivakotien ja hoitajien arjen. Hänellä on oma näkemyksensä hoitajamitoituksesta.
– Hoitajien määrää hoitoyksiköissä pitäisi arvioida kolme - neljä kertaa vuodessa. Kun asukkaiden kunto huononee, ei esillä ollut 0.7 hoitajaa asukasta kohden ole riittävä määrä.
Hoivakotikohun seurauksena myös omaisten asenne on muuttunut. Parkatti on pannut merkille, että omaiset seuraavat nyt tarkemmalla silmällä, mitä hoitoyksiköissä tapahtuu ja hänen mielestään se on hyvä asia.
– Aivan selvästi omaiset osaavat nyt kyseenalaistaa asioita enemmän kuin ennen tätä kohua.
Unelmien hoivakoti
Kesä tekee tuloaan. Kristiinankaupungin pienellä torilla Parkatti hypistelee kesäkukkia ja pohtii, joko nyt uskaltaisi ryhtyä istutuspuuhiin. Vai tuleeko vielä kylmä jakso?
Alkutalven dramaattisten tapahtumien jälkeen elämä on asettunut taas uomiinsa. Hoitajan ei tarvitse enää yötä päivää kantaa mukanaan työhuolia.
– Juuri sanoin miehelle, että ajattele, minulla on nyt vapaa-aikaa.
Parkatin vapaa-aikaan tuo iloa seitsemän kuukauden ikäinen lapsenlapsi. Omista lapsista vielä yksi on kotona, lukion toisella. Aikaa jää myös vapaaehtoistyöhön saattohoitajana.
Edessä on paljon hyviä työvuosia.
– Rakastan tätä työtä vanhusten parissa. En ole hetkeäkään katunut, että vaihdoin ammattia. Ainut mitä olen katunut on se, että en tehnyt sitä aikaisemmin.
Työ vanhusten hoitajana jatkuu tavalla tai toisella. Aika näyttää, tuoko tulevaisuus vielä tullessaan jotain aivan uuttakin. Parkatilla on yksi haave. Uskaltaisiko sitä sanoa jo suunnitelmaksi?
Hän myöntää tehneensä jonkin verran laskelmia.
– Paikkakin minulla olisi tiedossa. Ehkä perustan oman hoivakodin vanhuksille.
Keskustelu kääntyy taas Ulrikaan. Parkattia on jäänyt vaivaamaan sekin, että asukkaiden huoneiden ovet pidettiin siellä lukittuina. Jos ruokailun jälkeen halusi päästä levolle, piti odottaa, että hoitaja ehtii tulla avaamaan oven. Joskus se kesti hyvinkin pitkään.
Parkatin omassa hoivakodissa ovet olisivat auki, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Siellä vanhukset voisivat oman jaksamisensa ja halunsa mukaan osallistua yhteisiin puuhiin. Yhdessä voitaisiin vaikka leipoa tai hoitaa kukkia. Asukkaita siellä olisi vain neljä - viisi.
–Se olisi vanhuksille koti - sanan varsinaisessa merkityksessä.
Lisää aiheesta: Lähihoitaja Tarja Parkatti sai Tutkivan journalismin yhdistyksen Jääraappa-palkinnon avoimuuden edistämisestä yhteiskunnassa