Jääkiekon MM-turnauksen otteluohjelman, tilastot ja tulokset löydät Yle Urheilun MM-kisaoppaasta.
Jääkiekon hallitseva maailmanmestari Ruotsi väänsi Sveitsistä 4–3-voiton MM-kisojen B-lohkon ottelussa Bratislavassa. Voittomaalista vastasi Ruotsin kapteeni Oliver Ekman-Larsson, jonka terävä kuti vei kiekon verkkoon päätöserässä vain reilu minuutti Sveitsin tekemän 3–3-tasoituksen jälkeen.
Ruotsin voitto-osuma syntyi ajassa 51.47.
– Emme menneet paniikkiin kolmannessa erässä. Pelasimme vahvuuksiemme kautta, ruotsalaispuolustaja Mattias Ekholm totesi IIHF:n nettisivuilla.
Ekholm antoi Sveitsille tunnustusta.
– Sveitsillä ei ole ehkä ollut menneinä vuosina sellaista joukkuetta, jolla he olisivat voineet haastaa huippumaat, mutta nyt heillä on riveissään NHL:n parhaita pelaajia. Heillä on Josi, Fiala, Hischier, Andrighetto ja Niederreiter. Kun nämä kaikki laittaa samaan joukkueeseen, on hyvä ryhmä kasassa. He vain parantavat vuosi vuodelta, Ekholm antoi Sveitsille tunnustusta.
Sveitsi aloitti Ruotsia vahvemmin, ja maan nopeat hyökkäykset kahdella yhtä vastaan panivat kokeneen ruotsalaisvahdin Henrik Lundqvistin testiin. Sveitsin Sven Andrighetto onnistui saamaan kiekon Lundqvistin taakse jo ajassa 4.09.
– Todella kova rutistus meiltä. Se ei ollut virheetöntä, mutta taistelemme tosi kovaa, sanoi Ruotsin valmentaja Rikard Grönborg.
Voiton ansiosta Ruotsilla on edelleen mahdollisuus nousta B-lohkon kärkeen. Venäjä johtaa B-lohkoa 15 pisteellä. Ruotsilla, Sveitsillä ja Tshekillä on kullakin 12 pistettä. Seuraavaksi Ruotsi pelaa Latviaa vastaan maanantaina. Tiistaina on vastassa Venäjä, joka on voittanut kaikki viisi otteluaan.
A-lohkon ottelussa Slovakia murskasi Britannian maalein 7–1. MM-isäntäjoukkue avasi maalihanat heti kättelyssä kun Andrej Sekera ja Tomas Tatar heiluttivat verkkoa muutaman sekunnin sisään ottelun kolmannella peliminuutilla. Britannian ainoan maalin teki Mike Hammond avauserän lopulla.
Lue myös:
Toni Söderholmin Saksan voittokulku päättyi todella tylysti – Kanada iski taululle rumat lukemat
USA rökitti Tanskan – Suomen jatkopaikka jääkiekon MM-kisoissa varmistui jo nyt