Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Nelostien uudet kameratolpat otetaan käyttöön kesäkuussa

Nelostielle Heinolan ja Jyväskylän väliin asennettujen uusien nopeusvalvontakameroiden käyttöönotto siirtyy kesäkuulle.

Uudenmallinen nopeusvalvontakamera Hartolassa.
Uudenmallinen nopeusvalvontakamera Hartolassa. Kuva: Markku Ojala / AOP
Kalle Pallonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Nelostielle Heinolan ja Jyväskylän väliin asennettujen uusien nopeusvalvontakameroiden käyttöönotto siirtyy kesäkuulle. Alunperin ne oli tarkoitus ottaa käyttöön huhtikuussa. Kamerat ovat jo paikoillaaan, mutta yhteyksiä kameroista Poliisin liikenneturvallisuuskeskukseen vielä säädetään.

– Meillä on kamerat ostettu, säädetty kaikki ja koulutus on annettu miehille. Nyt enää kun tulee uusi reititin, niin sitten tiedot menee suoraan tuonne meidän Liikenneturvallisuuskeskukseen. Päivittäminen on tässä vähän kestänyt, muuten tolpat sinänsä ja kamerat on ok, kertoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Poliisi lupaa tiedottaa tarkemmin kun uudet kamerat tulevat käyttöön.

– Kyllä meillä on todellakin tarkoitus kertoa ennen kuin ne otetaan käyttöön. Tarkoitus on pitää tiedotustilaisuus, että ei ikään kuin varkain oteta käyttöön. Toki täytyy muistaa, että nopeusrajoitukset ovat voimassa aina on siellä kameroita tai ei , että jokainenhan itse tietysti katsoo että nopeus on korkeintaan sen sallitun rajoissa, kertoo Heikki Ihalainen.

Suosittelemme sinulle