Kun kaikki äänet oli laskettu, voidaan todeta, että Euroopan parlamentin saleihin lähtee monia tuoreita kasvoja. Eniten ääniä vaaleissa kahmivat Eero Heinäluoma (sd.), Ville Niinistö (vihr.) ja Laura Huhtasaari (ps.).
Ville Niinistö, vihreät
Turkulainen Ville Matti Niinistö on 42-vuotias vihreiden entinen puheenjohtaja. Hän oli kansanedustaja 12 vuotta, mutta ei asettunut enää ehdolle tämän kevään vaaleissa.
Niinistö oli vihreiden puheenjohtaja vuosina 2011–2017 ja ympäristöministeri vuosina 2011–2014.
Niinistö on valtiotieteiden maisteri. Ennen eduskuntauraa hän työskenteli poliittisen historian tutkijana sekä Turun ylioppilaskunnan korkeakoulupoliittisena sihteerinä. Niinistö osaa suomea, ruotsia, englantia, saksaa ja venäjää.
Niinistö luonnehtii itseään sosiaaliliberaaliksi vihreäksi. Hän on ilmastonmuutoksen torjunnan ja kestävän talouden ohella korostanut muun muassa koulutuksen, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon tärkeyttä. Hän on sanonut olevansa feministi.
Niinistöllä on kaksi lasta, tyttö ja poika, Ruotsin vihreiden entisen puheenjohtajan Maria Wetterstrandin kanssa. Pariskunta erosi vuonna 2012. Presidentti Sauli Niinistö on Ville Niinistön setä.
Heidi Hautala, vihreät
Oulussa syntynyt helsinkiläinen Heidi Anneli Hautala on 63-vuotias Vihreän liiton perustajajäsen ja pitkäaikainen europarlamentaarikko. Hän oli vihreiden puheenjohtaja vuosina 1987–1991 ja presidenttiehdokas vuosina 2000 ja 2006.
Hautala valittiin ensi kertaa eduskuntaan vuonna 1991 ja europarlamenttiin vuonna 1995. Hän palasi välillä kotimaan politiikkaan ja oli muun muassa kehitysministeri. Hautala erosi hallituksesta omistajaohjaukseen liittyneen kohun vuoksi. Ministerikautta varjosti myös kohu pimeän työn teettämisestä.
Hän on ollut europarlamentissa muun muassa tasa-arvo- ja ihmisoikeusvaliokuntien puheenjohtaja, parlamenttiryhmänsä johtaja ja parlamentin varapuhemies. Parlamentin työtä seuraavan Votewatchin mukaan Hautala on vaikutusvaltaisin suomalaismeppi.
Hautala on maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Ennen poliitikon uraa hän oli muun muassa perustamassa Helsinkiin Suomen ensimmäistä kasvisravintolaa sekä toimitti mielipide- ja kulttuurilehtiä. Hautala osaa suomea, ruotsia, ranskaa, englantia ja saksaa.
Hautala on pyrkinyt edistämään erityisesti ihmisoikeuksia, ilmastonmuutoksen torjuntaa, kestävää kehitystä ja hallinnon avoimuuden lisäämistä.
Hautalalla on poika kuvataiteilija J. O. Mallanderin kanssa. Pariskunta erosi vuonna 1985.
Eero Heinäluoma, SDP
Kokkolassa syntynyt helsinkiläinen Eero Olavi Heinäluoma on 63-vuotias pitkäaikainen kansanedustaja, joka jättäytyi kevään vaaleissa eduskunnasta. Hän oli SDP:n puheenjohtaja vuosina 2005–2008.
Heinäluoma nousi eduskuntaan vuonna 2003. Hän on toiminut muun muassa valtiovarainministerinä ja eduskunnan puhemiehenä.
Koulutukseltaan Heinäluoma on ylioppilas. Hän on lisäksi opiskellut valtiotieteitä yliopistossa. Heinäluoma teki pitkän uran SAK:ssa, viimeksi sen johtajana vuosina 1996–2002. Vuonna 2002 hän siirtyi SDP:n puoluesihteeriksi. Heinäluoma osaa suomea, ruotsia ja englantia.
Heinäluoma kannattaa EU:n talous- ja turvallisuuspoliittista sekä ilmasto- ja ympäristöyhteistyötä yhteistyötä, mutta ei velkojen yhteisvastuullisuutta tai liittovaltiota. Hän haluaisi nostaa nykyistä enemmän esille myös muun muassa tasapainoista aluekehitystä, kuluttajansuojaa ja palkansaajien oikeuksia.
Heinäluomalla on kolme lasta, kaksi tytärtä ja poika, Satu Siitonen-Heinäluoman kanssa. Siitonen-Heinäluoma kuoli vuonna 2015. Heinäluoma meni viime vuonna naimisiin Ayla Shakirin kanssa. Heinäluoman esikoinen, 31-vuotias Eveliina Heinäluoma (sd) valittiin kevään vaaleissa eduskuntaan.
Miapetra Kumpula-Natri, SDP
Vaasalainen Miapetra Susanna Kumpula-Natri on 47-vuotias europarlamentaarikko.
Kumpula-Natri valittiin europarlamenttiin vuonna 2014. Sitä ennen hän oli 11 vuotta kansanedustaja.
Kumpula-Natri on insinööri ja kauppatieteiden ylioppilas. Ennen kansanedustajaksi nousuaan hän työskenteli pääministeri Paavo Lipposen erityisavustajana. Kumpula-Natri osaa suomea, ruotsia, ranskaa, englantia ja venäjää.
Kumpula-Natri kannattaa vahvaa EU:ta. EU:n pitää hänen mielestään johtaa ilmastonmuutoksen vastaista työtä huolehtien samalla siitä, ettei se johda tulo- ja hyvinvointierojen kasvuun. Hän lupaa puolustaa muun muassa työntekijöiden reilua kohtelua ja haluaa unionin panostavan digitatalouteen.
Kumpula-Natri on naimisissa Pasi Natrin kanssa. Heillä on kaksi lasta, tytär ja poika.
Laura Huhtasaari, perussuomalaiset
Vilppulalaissyntyinen porilainen Laura Huhtasaari on 40-vuotias kansanedustaja ja perussuomalaisten varapuheenjohtaja. Hän oli puolueensa presidenttiehdokas viime vuonna.
Kevään vaaleissa eduskuntapaikkansa uusinut Huhtasaari on ilmoittanut ottavansa europarlamentaarikon pestin vastaan, jos tulee valituksi.
Huhtasaari on kasvatustieteiden maisteri sekä luokan-, uskonnon- ja erityisopettaja. Hän on saanut ikävää julkisuutta pro gradu -työtään koskevien plagiointipaljastusten takia. Huhtasaari osaa suomea, ruotsia ja englantia.
Huhtasaari haluaa purkaa EU:n integraatiota ja tehdä unionista itsenäisten valtioiden vapaakauppa-alueen. Perussuomalaiset aikovat toimia EU:ssa yhdessä muiden kansallismielisten puolueiden kanssa, jotta valtiot saisivat itse päättää muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikastaan, rahapolitiikastaan ja maahanmuuttopolitiikastaan.
Huhtasaari haluaa rajoittaa maahanmuuttoa, uskoo Raamatun luomiskertomukseen ja vastustaa nykyajan länsimaista feminismiä.
Huhtasaari on naimisissa Teemu Lämsän kanssa. Heillä on kaksi tytärtä.
Teuvo Hakkarainen, perussuomalaiset
Viitasaarelainen Teuvo Mauno Kalervo Hakkarainen on 59-vuotias kolmannen kauden kansanedustaja.
Hakkarainen sanoi ennen vaaleja STT:lle, että hän aikoo ”näillä näkymin” lähteä europarlamenttiin, jos tulee valituksi.
Hakkarainen on käynyt peruskoulua. Ennen eduskuntauraa hän työskenteli sahurina perheyrityksessä. Hakkarainen on ilmoittanut kielitaidokseen suomen kielen.
Hakkarainen haluaisi, että EU muuttuisi jälleen tulliliitoksi ja lainsäädäntövalta palautettaisiin kansallisvaltioille. Hän myös rajoittaisi maahanmuuttoa.
Hakkarainen on tuomittu oikeudessa kokoomuslaisen kansanedustajan Veera Ruohon seksuaalisesta ahdistelusta ja pahoinpitelystä. Lisäksi hän on saanut muslimeja koskeneen kirjoituksensa takia tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Kohuja on noussut myös Hakkaraisen alkoholinkäytöstä sekä hänen kakkosasunnoksi vuokramastaan saunasta.
Petri Sarvamaa, kokoomus
Joensuussa syntynyt helsinkiläinen Petri Ilari Sarvamaa on 58-vuotias europarlamentaarikko.
Hän nousi europarlamenttiin vuonna 2012 varasijalta Ville Itälän ja vuonna 2014 Alexander Stubbin tilalle. Votewatchin mukaan Sarvamaa on toiseksi vaikutusvaltaisin suomalaismeppi.
Sarvamaa on valtiotieteiden kandidaatti. Ennen siirtymistään politiikkaan hän työskenteli toimittajana Yleisradiossa. Sarvamaa osaa suomea, ruotsia, ranskaa, englantia ja saksaa.
Sarvamaa haluaa tiivistää EU:n yhteistyötä muun muassa puolustuspolitiikassa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä turvallisuus- ja maahanmuuttopolitiikassa. Hän pyrkii myös edistämään suomalaisen ruoantuotannon kannattavuutta ja olisi valmis jäädyttämään EU-rahan käytön niissä jäsenmaissa, jotka eivät toimi unionin yhteisten arvojen mukaisesti. Sarvamaa kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon.
Sarvamaa on naimisissa Sari Helinin kanssa. Heillä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Sarvamaalla on aiemmasta liitosta kolme lasta, kaksi poikaa ja tytär.
Henna Virkkunen, kokoomus
Joutsassa syntynyt ja Alavudella sekä Jyväskylässä kasvanut Henna Maria Virkkunen on 46-vuotias europarlamentaarikko.
Hänet valittiin europarlamenttiin vuonna 2014. Sitä ennen hän oli kansanedustaja seitsemän vuotta. Virkkunen on toiminut kuntaministerinä ja opetusministerinä. Hän oli kokoomuksen varapuheenjohtaja ennen siirtymistään europarlamenttiin.
Virkkunen on filosofian lisensiaatti. Ennen poliitikon uraa hän oli toimittaja, viestinnän suunnittelija ja tutkija. Virkkunen osaa suomea, ruotsia, englantia ja tanskaa.
Virkkunen haluaa EU:ssa panostaa muun muassa yrittäjyyteen, investointeihin, energiaunioniin, digitaalisiin sisämarkkinoihin, koko Eurooppaa hyödyttäviin liikenneyhteyksiin ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Hän tiivistäisi unionin turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä ja kannattaa Suomen liittymistä Natoon.
Virkkunen on naimisissa Matti Mäkisen kanssa. Heillä on poika.
Sirpa Pietikäinen, kokoomus
Parikkalasta kotoisin oleva 60-vuotias Sirpa Maria Pietikäinen on ollut europarlamentaarikko vuodesta 2008 lähtien.
Pietikäinen nousi eduskuntaan vuonna 1983 ja oli 1990-luvun alussa ympäristöministeri. Vuonna 2003 Pietikäinen vetäytyi vaaleista jäätyään kiinni törkeästä rattijuopumuksesta. Hän nousi EU-parlamenttiin vuonna 2008, kun Alexander Stubb siirtyi ulkoministeriksi.
Pietikäinen on kauppatieteiden maisteri. Hän osaa suomea, ruotsia, ranskaa ja englantia.
Pietikäinen haluaa edistää EU:ssa muun muassa finanssisektorin valvontaa, koulutusta ja tutkimusta etenkin vihreässä liiketoiminnassa, avoimuutta, kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä, kestävää kehitystä ja ympäristöpolitiikan ottamista EU:n ulkopoliittiikan keskiöön.
Pietikäisen elämänkumppani on Tapio Määttä.
Elsi Katainen, keskusta
Niiraisissa syntynyt ja Pielavedellä asuva Elsi Kaarina Katainen on 52-vuotias europarlamentaarikko. Hän nousi runsas vuosi sitten EU-parlamenttiin varapaikalta, kun Hannu Takkula siirtyi toisiin tehtäviin.
Sitä ennen Katainen oli eduskunnassa 11 vuotta.
Katainen on agrologi ja ammatillisten aineiden opettaja. Hän on työskennellyt muun muassa maaseudun kehityshankkeissa ja opettajana. Perheellä on lypsykarjatila. Katainen osaa suomen lisäksi ruotsia ja englantia.
Katainen pitää EU:ssa tärkeänä muun muassa työtä maatalouden, tasapainoisen aluekehityksen ja kansainvälisen kaupan hyväksi. Hän kannattaa yhteistyötä myös ilmastonmuutoksen torjunnassa, pakolaiskysymyksissä ja terrorismin ehkäisyssä. Lainsäädännön yksityiskohdista pitäisi hänen mielestään kuitenkin päättää kansallisesti lukuun ottamatta maahanmuutto- ja kauppapolitiikkaa.
EU:n rahoituksen ehtona pitäisi hänen mielestään olla se, että jäsenmaa noudattaa yhteisiä arvoja.
Katainen on naimisissa Petri Kataisen kanssa. Heillä on kaksi lasta, tytär ja poika.
Mauri Pekkarinen, keskusta
Kinnulassa syntynyt jyväskyläläinen Reijo Mauri Matias Pekkarinen on 71-vuotias entinen kansanedustaja. Hän oli eduskunnassa kymmenen kautta, mutta ei enää asettunut ehdolle kevään vaaleissa.
Hän on toiminut elinkeinoministerinä, kauppa- ja teollisuusministerinä sekä sisäministerinä.
Pekkarinen on yhteiskuntatieteiden maisteri. Ennen kansanedustajan uraa hän toimi erilaisissa tehtävissä keskustassa, muun muassa työvoimaministerin ja sisäasiainministerin poliittisena sihteereinä. Pekkarinen osaa suomea, ruotsia, englantia ja saksaa.
Pekkarinen haluaa, että EU vapaakaupan ohella turvaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia, torjuu kansainvälistä rikollisuutta, patoaa hallitsematonta maahanmuuttoa, tiivistää puolustusyhteistyötä ja rahoittaa maakuntia, maataloutta ja tutkimusta. Pekkarinen ei halua, että EU:n integraatiota syvennetään.
Pekkarisella on Raija-vaimonsa kanssa neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä.
Nils Torvalds, RKP
Tammisaaressa syntynyt helsinkiläinen Nils Ole Hilmer Torvalds on 73-vuotias europarlamentaarikko. Hän pääsi varasijalta europarlamenttiin vuonna 2012, kun Carl Haglund siirtyi RKP:n puheenjohtajaksi. Torvalds oli RKP:n presidenttiehdokas viime vuonna.
Torvalds opiskeli Helsingin yliopistossa oikeustiedettä, mutta teki lopputyön Moskovassa taloustieteessä. Nuorena hän oli aktiivisesti mukana opiskelijapolitiikassa. Hän liittyi kommunistiseen puolueeseen SKP:hen vuonna 1969, mutta erosi vuonna 1982.
Torvalds työskenteli Yleisradiossa vuodesta 1982 lähtien ja jäi eläkkeelle vuonna 2008. Torvalds osaa ruotsia, suomea, englantia, saksaa ja venäjää.
Torvalds sanoo työskentelevänsä EU:ssa kunnianhimoisemman ilmastopolitiikan puolesta. Hän pitää tärkeinä myös yhteistyötä muun muassa turvallisuuskysymyksissä sekä tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa. Hän on saanut tunnustusta Suomen hiilinielujen merkityksen selventämisestä EU:ssa. Torvalds kannattaa Suomen liittymistä Natoon.
Torvalds on naimisissa Sinikka Joutsalmi-Torvaldsin kanssa. Nils Torvaldsilla on viisi lasta, neljä poikaa ja tytär ensimmäisen vaimonsa Anna Torvaldsin kanssa. Yksi lapsista on Linux-käyttöjärjestelmän kehittäjä Linus Torvalds.
Silvia Modig, vasemmistoliitto
Anna Silvia Modig on 42-vuotias entinen kansanedustaja Helsingistä, joka ei onnistunut uusimaan paikkaansa kevään eduskuntavaaleissa. Hän oli kansanedustaja kaksi kautta.
Modig on koulutukseltaan ylioppilas. Hän on toimittaja ja on työskennellyt muun muassa Yleisradiossa. Modig osaa suomea, ruotsia ja englantia.
Modigin mukaan hänestä teki poliitikon nuoruusvuosien toiminta yhteisöllisessä Oranssi Asunnot Oy:ssä. Hän on kertonut olleensa nuorena syrjäytymisvaarassa ja saaneensa tuolloin tuomion törkeästä rattijuopumuksesta ja ajokortitta ajosta.
Modig haluaa EU:ssa panostaa muun muassa ihmisoikeuksien puolustamiseen sekä työhön ilmastonmuutoksen, veronkierron ja äärioikeiston nousun sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden torjumiseksi.
Lisää eurovaaleista: