Viitasaarella tehdään yli 20 000 lakkia vuosittain ja niitä syntyy yli sadan päähineen päivävauhtia.
Ompelimon työnjohtaja Merja Lamberg kertoo, että kuluttajat arvostavat nykyään kotimaisuutta ja oma kannattajakuntansa on myös vegaanisilla lakeilla, joissa ei ole käytetty mitään eläinperäisiä materiaaleja.
– Siinä lippa on sataprosenttista selluloosaa, joka on päällystetty pvc-muovilla. Remmi on myös samaa muovia. Monelle on ylpeyden aihe, että lakki on Suomessa tehty ja saa suomalaisen lakin päähänsä, kertoo Lamberg.
Lakin valmistuksessa on kaikkiaan 24 työvaihetta. Lambergin mukaan osa vaiheista vaatii erityistä tarkkuutta.
– Hirveän tarkka vaihe on, kun remmi, kuminauha ja lippa menee samaan aikaan yhdellä ompeleella kiinni. Lyyra tulee lakkiin viime vaiheissa. Se painetaan käsityönä piikillä kiinni, ja sitten liimataan vuori, tukitetaan lakki sileäksi ja hyvään muotoon ja laatikoidaan, kuvailee Lamberg.
M.A.S.I Company valmistaa lakkeja Fredrikson-tuotemerkillä.
Fredriksonin lakkitehdas perustettiin Jyväskylään vuonna 1887 ja se aloitti rusetti- ja kravattitehtaana. Viisi vuotta myöhemmin tehtaalla aloitettiin lakkien valmistus.
Ylioppilaslakkeja on valmistettu ennen Viitasaarta myös Keiteleellä ja Jyväskylän Vaajakoskella.