Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Moomin Characters on mukana Mörkö-huumassa – toimitusjohtaja aikoo viedä ruotsalaiskollegoiden tapaamisessa Mörkö-mukin keskelle pöytää

Muumien tuotemerkit omistava yritys ei aio kuitenkaan lähteä tekemään erityisiä jääkiekkoaiheisia Mörkö-tuotteita.

Mörkömuki
Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
Ville Vedenpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Muumit ovat saaneet viime päivinä poikkeuksellisen paljon huomiota, kun voitokkaan Suomen jääkiekkomaajoukkueen kapteenia Marko "Mörkö" Anttilaa on verrattu muumihahmoon.

Netti on vilissyt Mörkö-aiheisia meemejä ja sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat esitelleet Mörkö-mukejaan. Anttilan menestyksekkään MM-kisan myötä muumihahmo on noteerattu myös ruotsalaisissa ja venäläisissä medioissa, kun niissä on ihmetelty suomalaisfanien Mörkö-huutoja.

Muumien tuotemerkit omistavassa Moomin Characters -yrityksessä Mörkö-huumaa on seurattu ilolla, mutta ennen kaikkea on riemuittu maailmanmestaruudesta.

– Meistä se on hauskaa ja suloista, että ihmiset helposti vertaavat muumihahmoihin sankareitaan. Yksi esimerkki menneiltä vuosilta on Tarja Halonen, jota ensimmäisenä naispresidenttinä verrattiin Muumimammaan, sanoo toimitusjohtaja Roleff Kråkström.

Muumi-hahmon nouseminen suureen näkyvyyteen tuli hauskana yllätyksenä.

– Tämänkertainen maajoukkue ei rakentunut tähdistä, joten pelaajien ulkonäöt ovat itselle sekä monelle muullekin vieraita. Marko Anttilan virnistyksessä saattaa olla joidenkin mielestä yhtymäkohtia Mörön vastaavaan, Kråkström sanoo.

"Mörkö ei astu toisten varpaille"

Muumi-tarinoissa Mörkö on Yksinäisillä vuorilla asuva pelottava hahmo, joka välillä ilmestyy Muumilaaksoon ja jäädyttää kaiken, mihin koskee. Mörkö on myös naispuolinen, sillä ruotsin kielessä Tove Janssonin luomaan hahmoon viitataan persoonapronominilla hon.

Yli kaksi metriä pitkän Marko Anttilan vertaaminen jäätävään ja isokokoiseen piirroshahmoon on ilmeistä. Toimitusjohtaja Kråkströmin mielestä se on hieman yllättävää, että jääkiekkosankaria verrataan naispuoliseen hahmoon.

– Se on yllättävää joo, mutta monet asiat urheilussa ovat yllätyksiä. Ehkä suurin niistä oli Suomen voitto.

Kuvassa Tove Janssonin Mörkö
Kuva: Moomin Characters ltd

Kråkström kuvailee Mörköä hyvin ristiriitaiseksi hahmoksi.

– Se vangitsee sellaisen pohjoiseurooppalaisen melankolian ja yksinäisyyden. Se kuvastaa eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden suhdetta siihen, että kaipaa valoa, lämpöä ja yhteisöä.

Lue myös: Suomalaiset halajavat nyt mörköä – Mörkömukit myytiin loppuun Iittalan verkkokaupassa, liikkeistä hittimukia saattaa vielä saada

Toimitusjohtaja muistuttaa, että suomalaisissa tarinoissa keskeiset sankarit, kuten Tuntemattoman sotilaan Antero Rokka, ovat aina ristiriitaisia ja yksinäisiä suuruuksia.

Mutta kuinka Mörkö sopii hahmona joukkueen johtajaksi?

– Mörköhän ei astu koskaan kenenkään varpaille. Mörössä ei ole ratustakaan arroganssia. Luulen, että se puhuttelee suomalaisia.

MM-Mörkö-tuotteita ei tulossa

Moomin Characters on tunnettu siitä, että se on hyvin tarkka, miten ja missä Tove Janssonin luomia hahmoja käytetään. Jääkiekon maailmanmestaruus ei tuo poikkeusta, vaikka hengessä ollaan mukana.

– Ankkuroidumme Toven alkuperäisteoksiin, mutta tämmöinen riemuitseminen ja täysin epäkaupallinen huomio ei haittaa meitä ollenkaan, sanoo toimitusjohtaja Kråkström.

Erityisiä jääkiekkoon liittyviä Mörkö-tuotteita ei ole tulossa, sillä se ei liity mitenkään alkuperäiseen hahmoon.

– Myymme iloisesti Mörkö-aiheisia tuotteita ja tarinoita kaikille, jotka niitä haluavat, mutta mitään urheilu- tai jääkiekkokonnotaatioita me emme niihin tuo.

Muumihahmoista Mörkö on tasaisen suosittu. Moomin Characters kauppaa hahmosta muun muassa tekstiilejä, pehmoleluja ja paperitavaroita.

Toimitusjohtaja Roleff Kråkström ei vielä tiedä, kuinka suurta kysyntä Mörkö-aiheisille tuotteille on ollut maailmanmestaruuden ratkettua. Ensimmäiset raportit tulevat hänelle huomenna tiistaina.

– Mutta olisin hämmästynyt, jos kysyntää ei olisi. Moni on veikannut, että Muumi-aiheiset tavarat myymälöistä ja verkkokaupasta myyvät paremmin kuin aiemmin.

Vaikuttaa siltä, että etenkin Mörkö-mukeille on nyt paljon kysyntää.

– Aion itse ilahduttaa ruotsalaisia kollegoita laittamalla Mörön keskelle pöytää, kun menen sinne kokoukseen, Kråkström nauraa.

Suosittelemme sinulle