Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Poliisi aloitti rikostutkinnan Perussuomalaisten nuorten EU-vaaleihin liittyvästä twiitistä – "Jutussa on kaksi epäiltyä"

Rikosnimike jutussa on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tutkinta pyritään saamaan valmiiksi muutamassa viikossa.

Perussuomalaisten ilmapallo.
Poliisi aloitti esitutkinnan PS-nuorten vaalitwiitistä. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Päivi Happonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin poliisi on aloittanut esitutkinnan Perussuomalaisten Nuorten jakamasta twiitistä, joka julkaistiin ennen EU-vaaleja.

Twiitissä oli kuva tummaihoisesta pariskunnasta, joka pitelee sylissään vauvaa. Twiitin yhteyteen oli kirjoitettu saatesanat "äänestä perussuomalaisia, jos et halua että Suomen tulevaisuus näyttää tältä".

Poliisi päätti tutkinnan aloittamisesta muutamia päiviä sitten.

– Käsittelimme asiaa syyttäjän kanssa perjantaina. Päätimme, että tutkinta aloitetaan, kertoo Ylelle rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Pekka Hätönen.

Hätösen mukaan tutkinnassa on kaksi epäiltyä. Toinen on henkilö, joka laittoi twitiin, toinen epäilty oli kommentoinut twiittiä.

– Periaatteessa kyseessä on melko selkeä tutkinta. Tässä tehdään kaksi kuulustelua, Hätönen sanoo.

Poliisi tutkii juttua nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi aiemmin, että Perussuomalaisten nuorissa on pieni joukko ihmisiä, jotka "ovat väärässä puolueessa".

Perussuomalaisten nuorisojärjestö on saanut tänä vuonna valtiontukea 115 000 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on todennut, että se pohtii, keskeyttääkö se avustuksen maksamisen PS-nuorille.

Perussuomalaiset Nuoret ovat pahoitelleet twiittiään sen lähettämisen jälkeen.

Poliisin mukaan tutkinta pyritään saamaan valmiiksi muutaman viikon aikana.

Lue myös:

Perussuomalaisten nuorten vaalitwiitti voi täyttää rikoksen tunnusmerkit, arvioi rikosoikeuden professori

Suosittelemme sinulle