Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Valtava takaisku Tapparalle: mestarimaalivahti Emil Larmi siirtyykin NHL-jäille

HPK:n mestaruuden takuumies Emil Larmi on tehnyt tulokassopimuksen Pittsburgh Penguinsin kanssa.

Emil Larmi
Emil Larmi juhli tällä kaudella Suomen mestaruutta HPK:n riveissä. Kuva: Tomi Hänninen
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Emil Larmi oli tärkeässä roolissa, kun HPK voitti jääkiekon SM-liigan mestaruuden tänä keväänä. Larmin piti siirtyä ensi kaudeksi Tampereen Tapparaan, ja maalivahdin sopimus oli julkistettu jo pari viikkoa sitten.

Nyt NHL-seura Pittsburg Penguins kertoo kuitenkin sivuillaan, että se on tehnyt Larmin kanssa kahden vuoden tulokassopimuksen. 22-vuotiaan Larmin palkan kerrotaan olevan 700 000 dollaria.

– Emil pelasi fantastiset pudotuspelit HPK:n kanssa ja on osoittanut olevansa yksi parhaista maalivahdeista Liigassa, Larmin otteita tiukasti seurannut Penguinsin maalivahtivalmentaja Andy Chiodo sanoi seuran sivuilla.

– Hän on urheilullinen ja liikkuva maalivahti, joka lukee peliä hyvin ja on erittäin kilpailuhenkinen.

Larmia ei ole varattu NHL:ään. Hän on pelannut kolme edellistä kauttaan HPK:ssa, mutta hän on Lahden Pelicansin kasvatti.

Tällä kaudella Larmi kuului Liigan maalivahtien parhaimmistoon, sillä hän pelasi 18 pudotuspeliottelua 93,2 torjuntaprosentilla ja piti kaksi kertaa maalinsa puhtaana finaaleissa.

Lue myös:

Tappara julkisti nipun mielenkiintoisia pelaajasopimuksia – fanit saavat keksiä Emil Larmille uuden lempinimen: "Imuriksi minua on täällä tähän asti kutsuttu"

Katso parhaat palat HPK:n kultajuhlasta täpötäydellä Hämeenlinnan torilla – uskomattoman mestaruuden juhlintaa takana jo liki vuorokausi: "Olen unelmoinut tällaisesta"

Suosittelemme