Joskus unelmat toteutuvat satumaisella tavalla.
NHL-konsolipelistä tykkäävä Emil Larmi tahkosi aikanaan Be a Pro -pelimuotoa ja toivoi pelihahmonsa päätyvän Pittsburgh Penguinsiin.
Be a Pro -pelimuodossa keskitytään yksittäisen jääkiekkoilijan uraan. Peli alkaa juniorisarjasta, mutta tavoitteena on päästä NHL:ään – ja tietysti menestyä siellä.
Pelimuoto on täydellinen ihmisille, jotka voivat vain haaveilla NHL-tähden urasta. Kuten Emil Larmille vielä neljä vuotta sitten.
Silloin 18-vuotias Larmi oli vielä Pelicansin A-nuorten joukkueen kolmosmaalivahti, joka oli kärsinyt loukkaantumisista.
NHL oli realistinen tavoite vain videopeleissä.
Ura nousuun sattuman kautta
Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon. Hurjat kehitysharppaukset ovat vieneet Larmin NHL:n porteille. Matkalla on tarvittu kovaa työtä, laadukasta valmennusta ja hyvää tuuria.
Syksyllä 2015 Larmi oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tai oikeastaan hän sattui olemaan ainoa tarjolla ollut vaihtoehto.
Mestiksessä pelannut Heinolan Peliitat tarvitsi maalivahdin. Joukkueen ykkösmaalivahti Antti Rautiola oli sivussa pelikiellon takia. Yhteistyöseura Pelicansin A-nuorten ykkösmaalivahti Joonas Harald oli loukkaantuneena, kuten myös Pelicansin miesten joukkueen ykkösvahti Janne Juvonen.
Pelicansissa ja Pelicansin A-nuorissa pelivuoron saivat kakkosvahdit, joten Peliitat joutui tyytymään Pelicansin A-nuorten kolmosmaalivahtiin Emil Larmiin.
Larmi torjui 40 kertaa ja nollapelin, kun Peliitat voitti LeKin 4–0. Se oli käänteentekevä ottelu Larmin uralla.
– Yhtäkkiä asioita alkoi tapahtua. Hyppäsin hissin kyytiin ja hissi alkoi kulkea ylöspäin. Se oli itselle sellainen merkki, että työnteko tuo palkinnon jossain vaiheessa. Se ei välttämättä näy nyt tai huomenna, mutta jossain vaiheessa, Larmi kertoo Yle Urheilun haastattelussa.
Nuorella maalivahdilla oli onnea, mutta hän pystyi käyttämään tilaisuutensa. Larmi pelasi Peliitoissa 38 ottelua kaudella 2015–16 ja pääsi mukaan myös alle 20-vuotiaiden maailmanmestarijoukkueeseen.
Hyvät peliesitykset herättivät SM-liigaseura Hämeenlinnan Pallokerhon kiinnostuksen.
HPK:ssa Suomen mestariksi
HPK:ssa Larmi pääsi ympäristöön, jossa painotettiin arjen pieniä asioita. Työnteko ja huippu-urheilijan elämäntapa olivat tekemisen keskiössä.
– Hän otti silloin missioksi ykkösmaalivahdin paikan. Aika nopeasti hän sen otti. Siitä voi hattua nostaa, HPK:n maalivahtivalmentaja Juha Lehtola sanoi Yle Urheilulle SM-liigan finaalien aikaan.
Rento ja puhelias maalivahti nousi nopeasti myös median lemmikiksi. Larmi puhuu avoimesti tavoitteistaan ja tarjoaa mehukkaita sitaatteja. Eikä se ole pelkkää sanahelinää.
– Hänellä on sellainen ominaisuus, että hän pystyy siirtämään puheen teoiksi. Sitä ei monelta maalivahdilta löydy, Lehtola sanoi.
Larmi nappasi HPK:ssa ykkösmaalivahdin paikan heti ensimmäisellä kaudellaan. Toisella kaudella tuli kutsu maajoukkueeseen. Kolmas kausi olikin sitten jättipotti.
Hyvän runkosarjan pelannut Larmi yltyi pudotuspeleissä hurjaan vireeseen. 22-vuotias maalivahti oli pääosassa, kun HPK jyräsi kaikkien yllätykseksi Suomen mestaruuteen.
Finaalisarja ratkesi tasan kuukausi sitten Oulussa ikimuistoisella tavalla. Markus Nenosen maali seitsemännen loppuottelun jatkoerässä toi HPK:lle SM-kultaa. Larmi torjui finaalisarjassa kaksi nollapeliä.
– Mestaruudesta on vieläkin jotenkin sellainen epätodentuntuinen fiilis, Larmi sanoo.
– Välillä menen itsekin YouTubeen katsomaan videoita viimeisestä finaalista. Kyllä siinä tulee kylmät väreet joka kerta.
NHL-sopimus lapsuuden suosikkijoukkueeseen
Mestaruusjuhlat olivat hädin tuskin päättyneet, kun Larmin sopimus Tampereen Tapparaan julkaistiin toukokuun puolivälin jälkeen. Sitten maalivahdin puhelin alkoi soida.
Pittsburgh Penguins halusi Larmin NHL:ään.
Larmi alkoi keskustella Penguins-pomojen kanssa “Marcus Grönholmin rallienglannillaan”. Yhteinen kieli löytyi nopeasti. NHL-sopimus syntyi Larmin mukaan noin viikko sen jälkeen, kun asiasta alettiin tosissaan neuvotella. Penguinsin organisaatiosta oltiin toki oltu yhteydessä muutenkin kauden mittaan.
Videopelien NHL-unelmasta tulikin totta. Larmi solmi kahden vuoden tulokassopimuksen Pittsburgh Penguinsiin, jota hän on kannattanut lapsesta asti.
Vielä neljä vuotta sitten NHL oli Larmille unelma. HPK-vuosien aikana siitä tuli realistinen tavoite.
– Haluan menestyä siellä, Larmi sanoo.
"Se pelaa, jolle kiekko tarttuu"
Larmi matkustaa kahden viikon päästä Pittsburghiin leirille.
– Elo-syyskuun taitteessa lähden isompien matkalaukkujen kanssa sinne. Kyllä sitä vähän odottaa, että olisipa jo, Larmi myhäilee.
– Ensi kauden tavoite on kehittyä paljon. Haluan oppia joka päivä jotain siitä ympäristöstä, pelitavasta ja ihan kaikesta. Se on itselle suurin päämäärä. Sen kautta tapahtuu mitä tapahtuu.
Voi olla, että ensi kaudella Larmi joutuu pitkästä aikaa tyytymään varavahdin rooliin.
Penguinsin NHL-kokoonpanoon ei kävellä ihan noin vain. Joukkueen ykkösmaalivahti on kaksi Stanley Cupia torjunut Matt Murray. Kakkosmaalivahtina on luotettava Casey DeSmith. Farmiliiga AHL:ssä vuoroaan odottaa 24-vuotias Tristan Jarry.
– Organisaatiosta on sanottu, että se pelaa, jolle kiekko tarttuu. Se on viesti, jonka minä haluan kuulla. Mitä vähemmän kenellekään on luvattu pelipaikkoja, sitä parempi se on minulle, Larmi sanoo.
Työnteko on ennenkin tuonut palkinnon. Ei välttämättä heti, mutta jossain vaiheessa.
Lue myös:
St. Louis tasoitti Stanley Cupin finaalit – Ryan O'Reilly yllätti Tuukka Raskin kahdesti
Valtava takaisku Tapparalle: mestarimaalivahti Emil Larmi siirtyykin NHL-jäille
HPK voitti jääkiekon SM-kultaa! Mieletön seitsemäs finaali ratkesi jatkoerässä dramaattisesti