Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Himalajalla kadonneen kiipeilijäryhmän ruumiiden noutaminen epäonnistuu kerta toisensa jälkeen – "Onnistuminen olisi ihme"

Kahdeksan kiipeilijää katosi Intian puoleisella Himalajalla runsas viikko sitten. Maanantaina helikopterista havaittiin viisi ruumista.

Himalajan vuoristoa.
Himalajan vuoristoa. Kuva: Altaf Qadri / EPA
Jussi Nurminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Intian viranomaiset ovat joutuneet jo kolme kertaa keskeyttämään yrityksensä noutaa Nanda Devi -vuoren rinteellä havaitut viisi ruumista, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Ruumiiden uskotaan kuuluvan toukokuun lopulla kadonneeseen kahdeksan kiipeilijän ryhmään.

Viranomaisten mukaan helikopteri ei ole yrityksistä huolimatta onnistunut laskemaan pelastustyöntekijöitä alueelle, jossa ruumiit ovat. Viranomaiset olivat jo aiemmin todenneet operaation olevan hyvin riskialtis ja onnistumisen olevan ihme vaikean maaston ja huonon sään vuoksi.

Operaatio on nyt keskeytetty ja viranomaiset harkitsevat muita keinoja ruumiiden noutamiseksi.

Neljän britin, kahden yhdysvaltalaisen, yhden australialaisen ja yhden intialaisen muodostama kiipeilijäryhmä katosi Intian toiseksi korkeimman vuoren Nanda Devin itäisen huipun rinteelle. Viimeisen ryhmään saadun kontaktin jälkeen alueella tapahtui useita lumivyöryjä.

Hälytys katoamisesta tehtiin viime viikon perjantaina, kun ryhmä ei ollut palannut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti leiriin.

Toukokuun 22. päivänä julkaistussa viimeisessä Facebook-viestissä ryhmän kerrottiin lähtevän yrittämään kohti kiipeämätöntä huippua.

Neljä samaan ryhmään kuulunutta kiipeilijää kääntyi takaisin huonon sään vuoksi, mutta kahdeksan kiipeilijää jatkoi etenemistä. Viikonloppuna rinteeltä alas tuotu neljän kiipeilijän joukko on avustanut pelastusviranomaisia.

Lisää aiheesta:

Himalajalla kadonneiden kiipeilijöiden kohtalo edelleen arvoitus – viimeinen kontakti ryhmään päivä ennen lumivyöryä

Kahdeksan vuorikiipeilijää kateissa Himalajalla – Viimeinen viesti: He yrittävät kohti kiipeämätöntä huippua

Suosittelemme