Posti on saanut yt-neuvottelut päätökseen ja se sulkee koko maassa 24:stä myymälästään jopa 18. Yksi suljettavista on Vaasan pääposti.
Postit suljetaan vaiheittan kahden vuoden kuluessa. Työntekijöistä neuvottelussa päädyttiin myymäläverkoston osalta 106 työntekijän vähentämistarpeeseen.
– Siirtymäaika on pitkä, joten on todennäköistä, että työntekijät löytävät sen aikana uusia töitä joko postin sisältä tai sen ulkopuolelta, toteaa palvelupisteverkoston johtaja Lasse Huttunen.
Posti hakee myymälöiden korvaajiksi uusia yhteistyökumppaneita kuten asiamiesposteja.
Jakelupuolelta halutaan vähentää 94 työpaikkaa. Postin vähentämistarve kaksien yt-neuvotteluiden jälkeen on siis yhteensä 200 ihmistä.
Kirjeiden jakelumäärä Suomessa on Postin mukaan puolittunut kymmenessä vuodessa. Myös painettujen sanomalehtien jakelumäärä on pudonnut jo 1950-luvun tasolle. Seuraavina vuosina postin määrä vähenee yhä kiihtyvää tahtia kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon viestinnän digitalisoituessa.