Markus Copper tuli tunnetuksi veistoksista, joihin liittyi voimakas vaaran elementti. Motorisoitu, viisi tuhatta kiloa painanut Juggernaut (1995) oli katsojaa jahdannut teräspallo, jonka taiteilija tuhosi avajaisten jälkeen, koska se ei toiminut riittävän hyvin.
Täysin toisenlainen Copper tuli esiin muutama vuosi myöhemmin. Hän teki valasta muistuttavan sympaattisen teoksen Seitsemän meren arkkienkeli (Archangel of Seven Seas, 1998), jonka ääni muistuttaa ryhävalaan laulua. Kiasmasta kerrotaan, että purettujen urkujen puisista osista tehty veistos on yksi museon rakastetuimmista teoksista.
Copper tuli vuosien varrella tutuksi museonjohtaja Leevi Haapalalle.
– Meillä oli välitön, suora ja luottamuksellinen suhde, Haapala sanoo.
Hän tutustui Copperiin omassa tutkimustyössään. Tämän taide on siinä keskeisessä asemassa.
Copperia museonjohtaja kuvaa työmyyräksi ja ääri-ihmiseksi, joka oli tarkka yksityisyydestään.
Copper oli yhteiskunnallinen taiteilija, joka oli kiinnostunut katastrofeista, kuten autolautta Estonian ja ydinsukellusvene Kurskin uppoamisesta. Molemmista syntyi teos.
– Hän eli nykyhetkeä näiden katastrofaalisten tapahtumien kautta. Ja käsitteli niitä vertauskuvallisesti, Haapala sanoo.
Copperia Haapala pitää yhtenä keskeisimmistä suomalaisista kuvanveistäjistä, jonka tuotanto on vaikuttanut useampaan sukupolveen.
– Copper oli viimeisiä romanttisen ajan traagisista taiteilijoista, Haapala sanoo.
Hän kertoo, että Copper oli Kiasmassa erittäin pidetty sekä ihmisenä että taiteilijana.
“Pelokas, nuori poika”
Kuvataideakatemiassa kuvanveiston professorina 1990-luvulla työskennellyt Radoslaw Gryta muistaa Copperin opiskelijana, joka erottui heti muista.
Tuleva kuvanveistäjä oli päättänyt valloittaa maailman.
Copper oli Grytan mukaan lahjakas ja tavattoman ahkera taiteilija, joka täytti elämänsä työllä.
– Minun tehtäväni oli yrittää jarruttaa häntä. Tajusin, että Copper ajaa itsensä piippuun, Gryta muistelee.
Copperin entinen professori kuvailee oppilastaan taiteellisesti vahvaksi ihmiseksi, joka uhosi ympäristölleen, vaikka oli sisältä “melko pelokas, nuori poika”. Siviilissä Gryta kävi keskusteluja Copperin kanssa elämästä ja kuolemasta, ja siitä, miten “erittäin herkän” Copperin oli vaikea elää taiteen tekemisen ulkopuolella.
Gryta oli ensimmäisten auttajien joukossa Kuvataideakatemiassa, kun Copper kävi lähellä kuolemaa. Hän löytyi arkun muotoisen veistoksen sisältä akatemian työpajasta. Copper oli sahannut vasemman kätensä poikki.
Taiteilija palasi pikkuhiljaa takaisin elämään terapian jälkeen. Siihen kuului työskentelytila helsinkiläisessä autotallissa.
– Hän oli kuvanveistäjä. Copper ei voinut elää ilman sitä, Gryta sanoo.
Hänen mukaansa 50-vuotiaana kuolleen Copperin työ jäi kesken.
– On surullista, että asiat menivät näin. Hänellä olisi ollut vielä paljon annettavaa, Gryta toteaa.
Copper asui viimeksi Tanskassa. Häneltä jäi puoliso sekä lapsi aiemmasta suhteesta. Copper vaihtoi nimensä vuonna 1996. Siihen asti hän oli Markus Paajanen.
Kuvanveistäjän kuolemasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Hufvudstadsbladet.