Pellosta puskee nokkosta. Se kasvaa tuuheina, heleänvihreinä puskina. Pellon viertä asteleva emäntä Virpi Raipala-Cormier nappaa nokkosen vierestä voikukan kukinnon, haukkaa sen suuhunsa ja tarjoaa vieraillekin.
– Nämä ovat nyt parhaimmillaan!
Voikukka maistuu makealta ja pehmeältä. Ei ihme, sillä se on saanut nousta nokkosten viereen pellossa, jossa ei ole käytetty kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitteita vuosikymmeniin.
Frantsilan yrttitilan pellossa kasvavat nokkosetkaan eivät ole rikkaruohoja tai vihulaisia, kuten oma äitini niitä tapasi nimittää, vaan tilan päätuote. Nokkoset kuivataan ja niistä tehdään monikäyttöistä mursketta, ihonhoitotuotteita tai uutetta.
– Onneksi suomalaiset tuntevat jo hyvin nokkosen arvon. Se on Suomen tärkein ravintokasvi, oikea superfood, hehkuttaa Raipala-Cormier.
Toisin oli 1970-luvun alussa, kun Raipala-Cormier aloitti agronomin opinnot Helsingin yliopistossa. Suomi eli kasvun kautta. Rikkaruohot tuhottiin torjunta-aineilla, eivätkä nokkosta arvostaneet juurikaan muut kuin kansanperinnettä tuntevat vanhukset. Luomuviljelyäkään ei arvostettu.
– Perustimme luonnonmukaista viljelyä tutkivan opintopiirin. Meitä oli sellainen tusinan verran nuoria, innokkaita opiskelijoita, joitakin puutarhapuolelta. Jokainen on sittemmin tahollaan vienyt tätä asiaa eteenpäin.
Opintopiiriin liittyivät muun muassa vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala ja luonnonmukaisen maanviljelyn asiantuntija Jukka Rajala. Raipala-Cormierin mielestä oli tärkeää, että heillä kaikilla oli paitsi intoa myös toisensa. Yhdessä oli helpompaa lähteä viemään tärkeäksi koettua asiaa eteenpäin.
Taiteen tekeminen houkutteli, mutta maanviljelys vei voiton
Suomalaisen luonnon parantavat ja syötävät kasvit tunsi parhaiten professori Toivo Rautavaara. Hänen kirjansa Mihin kasvimme kelpaavat tuli tutuksi myös Virpi Raipala-Cormierille.
– Keräsin kasveja, nokkosta ja kamomillaa, jo lapsena mummulle. Samalla sain häneltä tietoa kasvien vaikutuksista. Kun olin 14-vuotias, minulla oli pieni yrttitarhakin. Kuuntelin Toivo Rautavaaran radiopuheita korva kiinni vastaanottimessa.
Raipala-Cormierin tie yrittitilalliseksi näyttää suoralta kuin kylvövako, mutta jotain mutkia matkassa sentään oli. Taide nimittäin veti häntä puoleensa.
– Halusin keraamikoksi. Pyrin, mutten päässyt Ateneumiin. Silloin isä alkoi painostaa agronomin opintoihin, Raipala-Cormier nauraa.
Miehelään Vancouveriin ja sieltä takaisin äestämään kotipeltoja
Helsingin opintojen jälkeen Virpi Raipala suuntasi töihin yhdysvaltalaiselle luomutilalle ja siitä vielä Ruotsiin. Siellä hän tutustui biodynaamiseen viljelyyn.
Pirkanmaalla, Hämeenkyrössä Raipalan molempien isovanhempien tilat olivat siirtyneet lastenlasten hoitoon. Vaan Virpiltä puuttui vielä jotain. Sopiva luomuviljelyyn hurahtanut mies olisi saatava kumppaniksi.
Neiti Raipala sai ystävien kautta kuulla agronomi-miehestä, joka tiesi yrteistä, harjoitti shiatsua ja joogaa sekä arvosti luontoa. Ainoa ongelma oli se, että mies asui Kanadassa, Vancouverissa.
– Päätin lentää sinne. Osallistuimme samalle shiatsu-kurssille ja siitä se sitten lähti.
Reilun vuoden päästä Raipalan veli oli sitä mieltä, että miehenhakureissu oli ollut jo riittävän pitkä. Pellolla tarvittiin Virpiä, joka osasi pyörittää traktoria ja äestää. Toki James Cormier oli myös tervetullut tilan töihin.
Luontaishoitojen pioneerityö alkoi Frantsilassa yli 30 vuotta sitten
Virpi Raipala-Cormier alkoi viljellä isovanhempiensa Frantsilan tilalla yrttejä 1980-luvulla. Tila on ollut saman suvun hallussa jo kolmesataa vuotta. Pelloilla kasvaa edelleen myös viljaa, mutta yrtit ovat Frantsilan tilan ydin.
Yrteistä viljelyyn valittiin ne, jotka luontaisesti pärjäävät Suomen oloissa. Rautavaaran perusteokset olivat jälleen apuna. Cormierit kokeilivat uusiakin kasveja. Raipala-Cormier laskee, että pariskunta testasi satoja erilaisia kasveja. Yksi uusista tulokkaista oli auringonhattu, jota nyt löytyy jo suomalaisilta taimitarhoilta.
Kaikki Frantsilan yrtit jalostetaan hoitotuotteiksi. Niistä syntyy uutteita, öljyjä ja rouheita. Ja edelleen linimenttejä, tippoja, voiteita ja puhdistustuotteita, hammastahnasta meikinpoistoaineeseen.
Tällä hetkellä Frantsilan yritysryppääseen kuuluvat maatilan lisäksi ravintola Kehäkukka sekä Hyvän Olon Keskus. Nämä kaikki toimivat omina erillisinä yksiköinään.
– Ja on meillä palkattua työväkeä pelloilla ja kasvihuoneissakin, Raipala-Cormier sanoo.
– Olen jollain tavalla kuitenkin kaikessa mukana.
Hyvän Olon Keskuksessa annetaan ja opetetaan luonnonmukaisia hoitoja. Parhaillaan meneillään on kaksivuotinen kurssi, jossa koulutetaan kasvilääkinnän asiantuntijoita eli fytoterapeutteja.
– Kursseilla on opettajia ympäri maailmaa ja Suomea. Sillä tavoin opin itsekin aina lisää. Tämä oli tärkeää varsinkin alkuaikoina.
Parhaimmillaan Hyvän olon Keskuksessa saattoi opiskella yli kymmentä erilaista hoitomuotoa.
Uskomushoidot vai täydentävät hoitomuodot?
Virpi Raipala-Cormierin ja James Cormierin toinen poika vaimoineen on uudistanut Frantsilan nettisivuja ja tuotteiden pakkauksia. Antroposofishenkiseen ilmiasuun on tullut modernia twistiä.
Luonnonmukainen kosmetiikka on tällä hetkellä hyvässä imussa. Ihmiset ovat huolissaan kemikaalikuormastaan ja etsivät vähemmän ympäristöä ja kehoa kuormittavia vaihtoehtoja. Luonnonkosmetiikan tuotteita löytyy tänä päivänä jo marketin hyllyiltä.
Sen sijaan vaihtoehtohoidoilla ei mene yhtä hyvin.
Ääritapauksista nousseet kohut luontaislääkinnän ja -hoitojen ympärillä ovat heijastuneet koko alaan. Raipala-Cormier muistelee, että luontaistuotteiden ja -hoitojen käyttö olisi viime vuosina vähentynyt.
Vuonna 2018 tehdyn tutkimuksen mukaan 20 prosenttia suomalaisista käyttää vuosittain jotakin hoitomuotoa, joka voidaan luokitella tähän kategoriaan. Hyvää vertailulukua aiemmilta vuosilta ei tahdo löytyä. Erään tutkimuksen mukaan neljä vuotta aiemmin vastaava osuus oli 35 prosenttia, mutta näissä kahdessa tutkimuksessa käsitellyt hoitomuodot poikkesivat toisistaan. Se on kuitenkin selvää, että vain pieni osa ihmisistä käyttää luontaishoitoja ainoana hoitomuotona.
Silti hoitoihin suhtaudutaan välillä tunteenomaisesti, jopa avoimen vihamielisesti. Suhtautuminen kumpuaa kohutapauksista, joissa on käytetty muun muassa mustaa salvaa ja hopeavettä vakavien sairauksien hoitoon. Tähän samaan syssyyn niputetaan usein kaikki vaihtoehtoiset hoitomuodot osteopatiasta akupunktioon.
– Minä pidän uskomushoito-nimitystä loukkaavana, sanoo Raipala-Cormier suoraan.
– Monet ovat opiskelleet asiaansa vuosikausia. Nämä ovat ulkomailla usein yliopistotasoisia opintoja. Minusta pitäisi puhua itsehoidosta ja täydentävistä hoitomuodoista. Hoidoilla, luonnon antimilla ja yrteillä voimme itse auttaa itseämme pysymään terveinä.
Omaa elämänlaatuaan voi kohentaa itse
Raipala-Cormier muistelee Hämeenkyröä sellaisena kuin se oli hänen lapsuudessaan. Silloin kylällä oli yksi lääkäri, joka tuli vaikka käymään sairaan luona kotona, jos tarvittiin.
Nyt väki on ikääntynyt. Terveydenhoidon kustannukset ovat nousseet pilviin. Raipala-Cormier toivoisi, että koululääketieteen rinnalla kulkisi itsehoito, jota ideaalimaailmassa lääkäritkin voisivat suositella potilailleen lääke- ja leikkaushoitojen rinnalle.
– Minusta ihminen on kokonaisvaltainen olento. Koko ihmistä voi hoitaa, ja ihminen voi myös itse vaikuttaa itseensä. Olen aina tehnyt kovasti töitä, mutta koen silti itseni hyväkuntoiseksi, mitä nyt polvi joskus vähän vihoittelee.
– En kuitenkaan olisi tällaisessa kunnossa ilman niitä asioita, joita teen. Kun alkaa jo nuorena hoitaa itseään, elämänlaatu pysyy hienona.
Raipala-Cormier herättelee kehonsa aamulla hitaalla joogalla. Päivän mittaan hän liikkuu Frantsilan alueella ja opettaa erilaisilla kursseilla.
Illalla hän toivoo, että on aikaa käpertyä aviomies Jamesin kainaloon ja kuunnella, kun tämä lukee ääneen.
Metsästä astuu ulos uusi ihminen
Aina välillä täytyy päästä metsään. Vaikka tilan pellot, kasvihuoneet ja oman talon puutarha ovatkin miellyttäviä ympäristöjä, rakentamatonta metsää ei korvaa mikään.
– Tästähän on tehty tutkimuksia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
– Verenpaine laskee ja mieli hiljenee. Kuljen usein meidän tekemämme luontopolun lähimetsässä. Jo puolen tunnin metsälenkin jälkeen olen kuin uusi ihminen.
Metsien tilanne huolettaa yrttitilallista. Sekä metsäluontoa että peltoja uhkaavat lajikirjon ja monimuotoisuuden menetys. Avohakkuut ovat Raipala-Cormierin mukaan paitsi esteettinen myös ympäristön biodiversiteettiin vaikuttava haitta.
– Tavallisessa suomalaisessa talousmetsässä on yhdellä neliöllä 20 000 luonnolle tärkeää sammalpunkkia. Kun metsä kaadetaan, ötököiden määrä romahtaa. Mehiläisten tilanteesta ollaan huolissaan maailmanlaajuisesti. Jos pölyttäjät katoavat, me kaikki kuolemme.
Hämeenkyröläisessä maalaismaisemassa pörisee pölyttäjä poikineen. Kumpuilevat pellot ovat laajalti luomuja myös Frantsilan maitten ulkopuolella. Reilun 10 000 asukkaan Hämeenkyrössä tuotetaan luomuna viljaa, vihanneksia, marjoja, hunajaa ja lihaa. Frantsila yrtteineen on kuitenkin tunnetuin. Sen emäntä aikoo astella polkujaan vielä yli satavuotiaanakin.
Lue myös: