Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi vielä toukokuussa innokkaasti tukea maansa astronauttien paluulle Kuuhun, jonne tehdystä ensilaskeutumisesta tulee heinäkuussa kuluneeksi puoli vuosisataa.
Nyt hänen kantansa näyttää muuttuneen aivan täysin. Hän sanoo Twitter-viestissä, ettei avaruustutkimukseen käytettyjä isoja rahoja pidä panna kuulentoon, jollainen on tehty jo 50 vuotta sitten.
Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan on lakattava puhumasta Kuusta ja keskityttävä paljon isompiin asioihin, kuten Marsiin ja puolustukseen, Trump kirjoitti.
Rivakan mielenmuutoksen lisäksi viestissä hämmensi se, että Trump sanoo Kuun olevan osa Marsia.
Trumpin on arveltu ehkä tarkoittaneen, että Nasa suunnittelee Kuusta etappia matkalla Marsiin. Tähän suuntaan tulkintaa yritti työntää myös Nasan johtaja Jim Bridenstine.
Kuten presidentti sanoi, Nasa käyttää Kuuta apunaan lähettäessään ihmisiä Marsiin, Bridenstine kirjoitti omassa twiitissään.
Todennäköisimmin Kuu on syntynyt aineesta, jota roiskahti avaruuteen Maan ja toisen suuren taivaankappaleen törmäyksessä.
Trumpin hallinnon keväisen päätöksen mukaan Nasa vie Kuuhun ihmisiä viimeistään vuonna 2024, viisi vuotta alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin.
Pysyvää asutusta Kuussa olisi Nasan Artemis-ohjelman mukaan jo vuonna 2028.
Tavoitteen saavuttamiseksi Trumpin hallinto pyysi viime kuussa kongressia kasvattamaan Nasan ensi vuoden budjettia 1,6 miljardilla dollarilla. Kongressi ei sille lämmennyt.
Valkoinen talo ei ole vastannut kysymyksiin, onko Trumpin tuore twiitti hänen hallintonsa avaruuspolitiikan uusi virallinen linjaus.
USA:n Kuuhun vienyt ohjelma sai Apollo-nimensä Kreikan tarustosta. Artemis on Apollon kaksossisar, Kuun jumalatar.
Nasa aikoo hieman helpottaa rahoituspaineitaan sallimalla avaruusturistien pääsyn kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle. Myös liikeyrityksille avautuu mahdollisuus esimerkiksi elokuvien filmaamiseen aidossa avaruudessa.
Perjantaisen ilmoituksen mukaan turistit voivat viettää asemalla enimmillään kuukauden. Kyydistä vastaavat uudet kaupalliset avaruusyritykset.
Lennon hinnaksi arvioidaan yli 50 miljoonaa euroa, ja jokaisesta yöstä ISS:ssä on maksettava yli 30 000 euroa. Ensimmäiset matkat on määrä tehdä ensi vuonna.
Venäjä on jo aiemmin vienyt turisteja ISS:ään. Siellä käytettiin viime vuosikymmenellä seitsemää ihmistä.
Nasan ilmoitus lienee askel kohti ISS:n täyttä yksityistämistä. Donald Trump on sanonut, että ikääntyvälle asemalle liikenee valtion rahaa enää korkeintaan viiden vuoden ajan.