Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Uusi oppositio pääsi vauhtiin: "Todelliset hallitusneuvottelut vasta tulossa, hallitus vie Suomen turmioon", Orpo: Rinne vaati hoitamaan SDP:n lupaukset

Suurin oppositiopuolue perussuomalaiset syytti keskustaa vallanhimosta, vasemmistoliittoa takinkäännöstä ja kummasteli, että hoitajamitoitusta ei toteutetakaan nopeasti.

Eduskunta on ruotinut uuden hallituksen ohjelmaa useita tunteja kestäneessä keskustelussa. Jutun kuvaa klikkaamalla voit katsoa iltaan saakka jatkuneen keskustelun.
Antti Pilke
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Antti Rinne (sd.) esitteli viime viikolla julkistetun hallitusohjelmansa tiistaina eduskunnassa, ja uusi oppositio ruoti sitä ensimmäistä kertaa eduskunnan salissa. Väittely oli kiivaimmillaan iltapäivällä. Keskustelu jatkuu keskiviikkona ja äänestys on torstaina.

Tiistaina istunnossa käytettiin lähes 190 puheenvuoroa.

Rinne ja kokoomuksen puheejohtaja Petteri Orpo ajatuivat erikoiseen kiistelyyn kokoomuksen jäämisestä ulos hallitusneuvotteluista.

Rinne sanoi keskustelun aikana Orpolle, että kokoomus oli valmis viemään hallitustunnusteluissa aika paljon eteenpäin "sitä kritiikkiä", jota puolue nyt esittää hallitusohjelmasta. Orpo syytti Rinnettä vääristelystä.

Orpon mukaan Rinne vaati hallitustunnustelujen aikana, että SDP:n vaalilupaukset hoidetaan kaikissa talouden tilanteissa. Orpo sanoi, ettei kokoomus suostunut siihen, eikä ole siksi jatkossa.

– En missään vaiheessa hallitustunnustelijana edellyttänyt, että kaikki SDP:n lupaukset toteutetaan, Rinne kiisti.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio moitti hallitusohjelmaa "karuksi luettavaksi".

– Hallituksella näyttää olevan tarkoitus vain elää velaksi ja myydä valtion omaisuutta, Tavio sanoi.

Tavion mukaan hallitus "vie Suomen turmioon" vastoin kansan tahtoa.

– Kansa ei äänestänyt hallitusta, jonka pääministeri Antti Rinne muodosti. Jätitte toiseksi suurimman puolueen perussuomalaiset ulos, mutta myös kolmanneksi suurimman puolueen kokoomuksen. Sen sijaan hyödynsitte keskustalaisten vallanhimoa.

Tavio esitti hallitukselle epäluottamuslausetta, ensimmäistä kertaa tällä vaalikaudella.

Tavio syytti takinkäännöstä

Hallituspuolue keskustan uusi ryhmäjohtaja Antti Kurvinen vastasi omassa puheenvuorossaan, että perussuomalaisilta ja kokoomukselta ei löytynyt vaalien jälkeen kykyä yhteistyöhön.

– Perussuomalaiset aitasivat itsensä jo vaalikeskusteluissa sellaiseen karsinaan, että sieltä ulospääsemiseen olisi tarvittu suorastaan ihmemies MacGyveria. Kokoomuksessa puolestaan otti vallan yksipuolinen ehdottomuus, Kurvinen sanaili.

Hallituspuolue vasemmistoliittoa Tavio syytti takinkäännöstä, koska "puolue on myymässä valtion omaisuutta, kun vain pääsee ministeriauton takapenkille".

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen arvosteli, että vielä viime vaalikaudella nykyinen peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) piti mahdollisena kirjata hoitajamitoitus lakiin nopeasti, kuukaudessa, mutta nyt hallitus esittää siirtymäaikoja ja kehitysohjelmia.

Suurinta oppositiopuoluetta johtava Jussi Halla-aho (ps.) ei ole vielä ottanut eduskuntapaikkaansa vastaan, eikä ollut siksi läsnä keskustelussa.

Orpo: Strateginen ote puuttuu

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo epäili, että todelliset hallitusneuvottelut tullaan käymään vasta elokuussa 2020, koska pysyvät menot tehdään vasta kun on pysyvät tulot. Orpo moitti jälleen, että hallituksen politiikka on rakennettu toiveille työllisten määrän lisääntymisestä.

– Jos ei ole työllisyystoimia, ei ole 1,2 miljardin euron lisämenojakaan käytössä.

Hallitus on linjannut, että puolet toimista, joilla tavoitellut 60 000 uutta työpaikkaa saataisiin aikaan, on oltava valmiina elokuun 2020 budjettiriiheen mennessä, tai hallitus peruu aiemmin päätettyjä menolisäyksiä.

Orpo arveli, että hallitus lisää pysyviä menoja 1,2 miljardia käytännössä velkarahalla ja yksityistää valtion omaisuutta kolmella miljardilla eurolla.

Orpo sanoi, että hallitusohjelmasta puutuu strateginen ote.

– Hallitus tekee pieniä panostuksia sekä tulonsiirtoihin että palveluihin. Monet näistä ovat suoraan sanoen niin nimellisiä, että todellista muutosta ei tapahdu, Orpo moitti.

– Valtavalla rahanjaolla olisi mahdollista saada aikaan suuri muutos, mutta mitä tekee hallitus? Ripottelee rahat yli sataan eri kohteeseen. Hallitus ei ole tehnyt valintoja.

Essayah: Leipäjonossa eri näkemys

Myös oppositiopuolue kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah arvosteli, että politiikka on mielikuvia.

– Rinteen hallitus nostaa työttömyysturvaa 20 euroa ja väittää sillä korjanneensa eriarvoisuuden. Se on verottomana 16 euroa, eli puoli euroa per päivä. Myllypuron leipäjonossa voi olla eri näkemys siitä, korjataanko tällä riittävästi eriarvoisuutta, Essayah sanoi.

Orpon mukaan hallitusohjelman suurin riski liittyy työllisyyden lisäämiseen, mutta vaikuttavat työllisyystoimet puuttuvat ja niiden keksiminen on ulkoistettu työmarkkinajärjestöille.

– Kokoomus on valmis tukemaan hallitusta, jos se esittää vaikuttavia työllisyystoimia, Orpo tarjosi.

Orpon mukaan hallitusohjelma ei turvaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusta 2020-luvulla.

Rinne: Vain heinäsirkat tuntuvat puuttuvan

Pääministeri Rinne totesi opposition ryhmäpuheenvuorojen jälkeen, että "vain heinäsirkat tuntuivat puuttuvan".

Hän korosti, että ruuan hinta ei nouse hallituksen päätöksillä, ansiotuloverotus kevenee pieni- ja keskituloisilta ja hallitus on selkeästi enemmistöhallitus.

Perussuomalaisten Ville Tavio oli arvostellut, että erityisesti suomalaisten asumisen, autoilun ja ruuan kustannukset tulevat uuden hallituksen politiikalla nousemaan. Hän moitti myös, että todellisuudessa pieni- ja keskituloisten verotaakka kasvaa ja tuloveron alennus on "silmänkääntötemppu".

Hallituksen ohjelmaa esitellessään Rinne sanoi eduskuntakeskustelun aluksi, että hetkeäkään ei ole enää hukattavaksi ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa, eikä päättäjillä ole varaa epäonnistua.

Hänen mukaansa hallitus haluaa Suomeen maailman parhaan työelämän. Erityistä huomiota hallitus kiinnittää Rinteen mukaan lapsiperheköyhyyteen ja asunnottomien asemaan.

– Kutsumme kaikki kansalaiset, järjestöt, elinkeinoelämän ja poliittiset toimijat tekemään Suomesta sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen yhteiskuntaa, Rinne vetosi linjapuheenvuorossaan.

Vihreiden Kari kiitteli hallitusohjelmaa feministiseksi, Tavio: naiskortin käyttöä

Rinne vertasi arvostelua hallituksen päättämästä oppivelvollisuusiän nostamisesta 1960- ja 70-lukujen peruskoulu-uudistuksen vastustukseen.

– Kokoomus vastusti silloin kiihkeästi peruskoulua. Nyt kokoomus näyttää vastustavan samalla kiihkeydellä oppivelvollisuusiän pidentämistä, jatkoi vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Paavo Arhinmäki.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman lupasi, että hallitus vie sosiaali- ja terveysuudistuksen "tiukasti maaliin".

– Nyt palaset ovat kasassa, kun kokoomuksen hellimä yksityisiä terveys- ja hoivajättejä suosinut bisnesmalli on heitetty romukoppaan, Arhimäki jatkoi.

Rinne ja Lindtman vakuuttivat myös jälleen, että julkinen talous on tasapainossa alkaneen vaalikauden lopussa.

Arhinmäki korosti, että hallitusohjelma vie Suomea vasemmalle ja "ohi ovat ajat, jolloin perusturvan varassa olevilta pienituloisilta leikattiin".

Vihreiden tiistaina valittu uusi ryhmäjohtaja Emma Kari sanoi, että hallitusohjelma on Suomen historian vihrein ja feministisin.

– Vihreistä kansanedustajista kirjoitetaan herkkuina ja vihreästä ministeristä prinsessana. Naisten pätevyyttä vähättelevät ja naisten määrää kauhistelevat kirjoitukset kertovat, miksi feminismiä tarvitaan.

Kari sanoi myös, että hallituksen sadan miljoonan euron panostus luonnonsuojeluun on "historiallisen suuri". Hänen mukaansa "nyt suojellaan enemmän metsiä, soita ja vesiä kuin koskaan aikaisemmin".

Perussuomalaisten Taviota "ihmetytti vihreiden ryhmäpuheevuorossa, että moderni feministi käyttää koko ajan naiskorttia ja uhriutuu".

Kokoomus ja perussuomalaiset kilpailevat

Oppositiossa olevat perussuomalaiset, kokoomus ja kristillisdemokraatit aloittivat hallitusohjelman arvostelun heti tuoreeltaan viime viikolla.

Perussuomalaiset on moittinut muun muassa Rinteen hallituksen veronkiristyksiä, samoin kokoomus.

Perussuomalaiset ja kokoomus kilpailevat nyt profiloitumisesta opposition vahvimmaksi puolueeksi. Suurin oppositiopuolue on perussuomalaiset, jolla on eduskunnassa 39 paikkaa.

Kokoomus ja puheenjohtaja Petteri Orpo olivat tiistaina uudessa roolissa, sillä puolue on ollut viimeksi oppositiossa 12 vuotta sitten.

Istunnossa olivat tiistaina paikalla muut ministerit paitsi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr), joka oli työmatkalla Ruotsissa.

Äänestykset ovat vuorossa torstaina.

Korjaus: Jutussa luki alun perin, että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho olisi mukana eduskuntakeskustelussa tiistaina, mutta hän ei ole vielä ottanut eduskuntapaikkaansa vastaan, eikä ollut siksi läsnä keskustelussa.

Lue myös:

Analyysi: Hallitusohjelma lupaa hoitoonpääsyn viikossa – voiko se olla totta?

Analyysi: Hoitajamitoitus ei toteudu tällä hallituskaudella – rahoista puuttuu puolet ja niin puuttuu hoitajiakin

Suosittelemme sinulle