Metsähallitus kunnostaa Lapissa vain muutamia luontokohteidensa reittejä tänä kesänä.
Yksi tämän vuoden pääkunnostuskohteista Lapissa on Enontekiön Kilpisjärven Saanan portaat ja Saanan ympäristöön tuleva reitti. Portaita kunnostetaan myös Sodankylän Ukko-Luostolla.
Lisäksi Metsähallituksen Luontopalvelut korjaa kymmenisen autio- ja päivätupaa eri puolilta Lappia. Kaikkiaan tupia on alueella parisensataa.
Huonokuntoiseen Nuorttijoen Kolsankosken riippusiltaan Savukoskelle on luvattu jo viime vuonna kauan kaivattu rahoitus. Sillan rakentaminen venyy ensi talveen.
Hallitusohjelma tuo toivoa korjausvelan pienentämisestä
Lapin Luontopalvelut on saanut rahoitusta rakenteiden kunnostukseen tälle vuodelle noin 700 000 euroa. Tarve olisi kuitenkin miljoonien eurojen luokkaa vuosittain.
– Meillä on kävijämäärät kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana ja rahoitus on pysynyt entisellään, Lapin Luontopalvelujen aluejohtaja Jyrki Tolonen pohtii.
Uudessa hallitusohjelmassa on kuitenkin luvattu luontokohteiden korjauksiin tulevaisuudessa nykyistä enemmän rahaa.
– Todennäköisesti tulevan neljän vuoden aikana saamme merkittävästi paremmin rahoitusta ja pääsemme korjausvelkaa laittamaan kuntoon ja kehittämään kohteita.
Lapin Luontopalveluiden alueella reittien ja rakenteiden korjausvelka on noin kahdeksan miljoonaa euroa. Kun rahaa on vähän, korjaukset keskitetään suosituimpiin luontokohteisiin ja hiljaisimmissa vaarana on jopa huonokuntoisten rakenteiden purkaminen.
Perämeren kansallispuiston rakennuksiin remonttia
Metsähallituksen Luontopalvelut tekee tänäkin vuonna myös pieniä kunnostustöitä perusrahoituksestaan. Esimerkiksi Perämeren kansallispuistossa peruskorjataan Selkä-Sarven Kokon vuokratupa ja sauna.
Lisäksi Metsähallitus korjaa alueelta Pensaskarin kämpän lampaita kaitsemaan tulevien majoituspaikaksi. Rahaa Perämeren kansallispuiston kunnostuksiin käytetään kokonaisuudessaan parikymmentätuhatta euroa.
Lue myös:
Metsähallitus purkaa pitkospuita ja laavuja, koska niitä ei ole rahaa korjata