Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Block Busterin debyyttialbumi julkaistaan syyskuussa

Kuopiolaisyhtyeen ensimmäisen pitkäsoitolta on julkaistu ensimmäinen kappale.

RockCock
Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Keijo Salokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuopiolainen hard rock -yhtye Block Buster julkaisee debyyttialbuminsa syyskuussa. Losing Gravity -albumilta on julkaistu tiistaina ensimmäinen kappale Move ja musiikkivideo.

Block Buster solmi tammikuussa maailmanlaajuisen levynjakelusopimuksen italialaisen Frontiers Music -yhtiön kanssa.

Yhtye on myös osana yhtiön uusia kykyjä esittelevää New Breed -ohjelmaa. Frontiers Musicin jakelussa olevia muita yhtyeitä ovat muun muassa Uriah Heep, Nazareth ja Whitesnake.

Block Buster kuvailee tyyliään yhdistelmäksi monista eri asioista, kuten klassisesta rockista mutta myös tämän päivän artisteista ja musiikkityyleistä.

– Kyse on siis retron ja modernin yhdistelmästä, ja se kuulostaa mielestämme tuoreelta. Ei olisi mitään järkeä tehdä uudelleen 70- ja 80-lukujen soundimaailmaa, kuulostamme mieluummin uuden vuosisadan yhtyeeltä, bändi luonnehtii lähettämässään tiedotteessa.

Suosittelemme