Nuuska pullottaa monen suomalaisen ylähuulen alla, vaikka kaupasta sitä ei ole voinut ostaa vuoden 1995 jälkeen. Nuorten nuuskankäyttö on lisääntynyt samalla kun tupakointi vähenee.
Kokosimme nipun faktoja, jotka voivat yllättää.
1. Nuuskaa saa tuoda 365 kiloa vuodessa omaan käyttöön – käyttääkö joku sen verran?
Täysi-ikäiset henkilöt saavat tuoda nuuskaa Suomeen 1 000 grammaa kalenterivuorokaudessa, mutta vain omaan käyttöön.
Sallittu kokonaismäärä vuodessa on siis 365 kilogrammaa henkeä kohden. Määrä on niin suuri, että omassa käytössä sellaista on mahdotonta kuluttaa.
Tulli epäileekin, että osa lain sallimissa rajoissa maahan tuodusta nuuskasta päätyy lopulta myyntiin.
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on ehdottanut vuosi sitten, että nuuskan matkustajatuonnin rajaa laskettaisiin sataan grammaan vuorokaudessa.
2. Nuuskaa ei saa myydä Suomessa, mutta laivalla saa – jopa Suomen vesillä
Nuuskan myynti on kielletty Ruotsia lukuun ottamatta kaikissa muissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Ruotsinlaivalta nuuskaa saa ostaa Ruotsin aluevesillä liikuttaessa, mutta poikkeuksiakin on – asiakkaan eduksi.
Jos laiva nimittäin liikennöi Ruotsin lipun alla, nuuskaa saa laivayhtiön tulkinnan mukaan ostaa myös Suomen vesillä. Näin ollen myös Manner-Suomen ja Ahvenanmaan väliä kulkevilla niin sanotuilla piknik-risteilyillä nuuskan ostaminen voi olla mahdollista.
3. Nuuskan tarjoaminen kaverille on rikos
Koska nuuskaa saa tuoda vain omaan käyttöön, sen välittäminen eteenpäin on rikos. Kiellettyä on siis myymisen lisäksi myös nuuskan antaminen lahjaksi tai vaikka vain tarjoaminen kaverille.
Laki kieltää myös nuuskan ostamisen tai ottamisen vastaan. Jos siis kaveri tarjoaa sinulle nuuskaa ja suostut tarjoukseen, syyllistyt rikokseen.
Nuuskan laittomassa maahantuonnissa on rikosoikeudellisesti kyse verorikoksista ja salakuljetusrikoksista. Törkeässä veropetoksessa maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta. Salakuljetusrikoksesta maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta.
Nuuskan ostaja tai vastaanottaja syyllistyy laittomaan tuontitavaraan ryhtymiseen. Maksimirangaistus siitä on vuosi ja kuusi kuukautta vankeutta.
4. Jos nuuskan myynnistä tai ostamisesta jää kiinni, voi lasku olla yllättävän iso
Nuuskan laittomalla maahantuonnilla vältetään maahantuontivero, joten kun nuuskan laiton tuonti paljastuu, tulevat maahantuontiverot maksettavaksi. Ne jakautuvat nuuskan maahantuojan ja levittäjien sekä käyttäjän kesken.
Nuuskan tupakkavero on 60 prosenttia vähittäismyyntihinnasta. Laittomasti maahan tuodun nuuskan keskimääräisenä vähittäismyyntihintana käytetään 0,62 euroa grammaa kohden.
Jos siis tuot laittomasti maahan esimerkiksi kilon nuuskaa ja jäät kiinni, maahantuontiveroja kertyy maksettavaksi 372 euroa.
Verojen lisäksi maksettavaksi tulee tietysti usein myös muuta, esimerkiksi sakkoja.
5. Nuuskaa käyttävät jo 11–12-vuotiaat
Nuorten nuuskankäyttö lisääntyy jatkuvasti. Kouvolassa urheiluseurat ovat yhdistäneet voimansa, jotta alle 14-vuotiaiden parissakin yleistynyt nuuskankäyttö saataisiin kuriin. Turussa nuorten nuuskankäytöstä on huolestunut koulujen lisäksi myös Tulli.
Nuuskaa ostetaan sosiaalisen median ja erilaisten sovellusten välityksellä. Seura kertoi tammikuussa, että toisinaan nuuskaa hankkivat lapsilleen jopa vanhemmat.
6. Nuuska voi sisältää moninkertaisesti nikotiinia tupakkaan verrattuna
Yhden savukkeen polttamisesta voi saada enintään yhden milligramman nikotiinia. Tämä enimmäispäästötaso savuketta kohden on asetettu EU:n tupakkatuotedirektiivissä.
Nuuskalle vastaavaa sääntelyä ei ole. Nuuskan nikotiinipitoisuudet vaihtelevatkin noin 8 milligrammasta jopa yli 40 milligrammaan per nuuskagramma. Kun yksi annospussi nuuskaa painaa tyypillisesti noin gramman, nuuskaaja altistaa elimistönsä huomattavalle määrälle nikotiinia jo yhdellä käyttökerralla. Koska nuuskan nikotiinipitoisuudet vaihtelevat, myös elimistöön imeytyvän nikotiinin määrä vaihtelee.
Tupakansavua hengitettäessä nikotiini imeytyy keuhkoista verenkiertoon sekunneissa. Suun limakalvoilta nikotiini imeytyy hitaammin. Nuuskaa pidetään suussa usein pitkiä aikoja ja veren nikotiinipitoisuus pysyy pitkään korkeana.
Paljon nikotiinia sisältävään nuuskaan jää nopeasti koukkuun, mikä on erityisen ongelmallista nuuskaa käyttävien nuorten kohdalla. Säännölliseen nuuskan käyttöön liittyy yleensä voimakas nikotiiniriippuvuus.
7. Nuuskaa markkinoidaan mauilla, vaikka tupakassa sama on kielletty
Etenkin tyttöjä ja naisia houkutellaan nuuskan käyttäjiksi pakkauksien kauniilla ulkonäöllä ja erilaisilla mauilla. Tarjolla on esimerkiksi mintun, melonin ja karpalon makuista nuuskaa.
Tupakan kohdalla maut ja tuoksut kiellettiin uudessa tupakkalaissa, joka tuli voimaan vuonna 2016.
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä esitti viime vuonna (pdf), että makujen ja tuoksujen kielto laajennettaisiin koskemaan kaikkia tupakkatuotteita, myös nuuskaa.
8. Raskasmetalleja ja torjunta-aineiden jäämiä
Nuuska sisältää ainakin 2 500 kemiallista yhdistettä, joista 28 on tutkitusti syöpää aiheuttavia aineita.
Nuuska sisältää muun muassa raskasmetalleja ja viljelyssä käytettävien torjunta-aineiden jäämiä. Nuuskassa on myös kadmiumia, lyijyä ja arsenikkia.
Nuuskan käyttö nopeuttaa pulssia ja nostaa verenpainetta. Syöpien lisäksi myös riski sairastua sydämen vajaatoimintaan lisääntyy. Runsas nuuskan käyttö lisää kakkostyypin diabeteksen riskiä.
9. Nuuskaa vuotaa Ruotsin rajojen läpi
Liittyessään EU-jäseneksi Ruotsi lupasi estää nuuskan pääsyn muihin jäsenmaihin. Toisin kävi. Lain mukaan kauppiailla ei ole velvollisuutta selvittää, minne nuuska päätyy. Valvontavastuu on viranomaisilla.
Viime vuonna Tulli takavarikoi kaikkiaan 6 744 kiloa nuuskaa. Se on noin tuplasti sen verran kuin vuotta aiemmin. Suurin osa nuuskasta tulee Suomeen maarajan yli Torniosta.
Lähteet: Duodecim Terveyskirjasto, EHYT ry, Stumppi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Tulli ja Valvira
Aiheesta voi keskustella kello 17 saakka.
Juttua korjattu 17.6. klo 14.38: Nuuska voi sisältää moninkertaisesti nikotiinia savukkeisiin nähden, mutta ei niin paljon kuin jutussa aiemmin mainittiin.