Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Katso suorana: Australia nousi maukkaaseen voittoon kahden maalin takaa Brasiliaa vastaan

Australia ja Brasilia kohtaavat jalkapallon naisten MM-kisojen C-lohkon huippuottelussa. Lähetystä voi katsoa kuvan videota klikkaamalla.

Henri Pitkänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Jalkapallon naisten MM-kisojen torstai-illan ottelut käynnistyvät Australian ja Brasilian mielenkiintoisella kohtaamisella. Australia taipui C-lohkon avausottelussa Italialle viime sekuntien lisäaikaosumalla 1–2, mutta Brasilia onnistui lyömään Jamaikan Cristianen hattutempulla maalein 3–0.

Joukkueet ovat toisilleen tuttuja, sillä ne ovat pelanneet vastakkain myös kolmessa edellisessä MM-turnauksessa. Brasilia on onnistunut voittamaan kamppailuista kaksi, ja yksi on mennyt kengurumaan "Matildojen" nimiin.

Brasilia saa Montpellierissä pelattavan ottelun kokoonpanoon mukaan kuudesti maailman parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjälegendan Martan, joka on toipunut reisivammastaan pelikuntoon. 33-vuotias Marta on MM-historian kaikkien aikojen paras maalintekijä 15 osumallaan, ja jos mukaan otetaan myös miehet, hän on vain maalin päässä Miroslav Klosen ennätyksestä.

Lähetys ottelusta alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 18.40, ja sitä voi katsoa kuvaa klikkaamalla. Kello 22 alkavassa illan toisessa ottelussa kohtaavat Etelä-Afrikka ja Kiina, ja TV2 näyttää myös tuon ottelun.

.

Yle näyttää kaikki MM-kisojen 52 ottelua suorana lähetyksenä.

Areenasta löytyvät niin suorat lähetykset, kisauutiset, kattava tulospalvelu, parhaimmat videoklipit ja kisapelit. Kisoja voi seurata kätevästi Areena-sovelluksella tai osoitteessa yle.fi/mmfutis.

Lue myös:

Kommentti: Tätä lisää, kiitos! Ranskan ja Norjan vauhdikas ja dramaattinen jännitysnäytelmä oli parasta mahdollista mainosta MM-turnaukselle

Brasilian maalivahti torjui Seinäjoella ja ripusti sitten nappulakengät naulaan: palasi pelikentille satumaisella tavalla ja elää nyt unelmaansa MM-kisoissa

Cristiano Ronaldoa ihaileva maalitykki oli hilkulla luovuttaa hurjaan vammakierteeseen – MM-kisojen supertähti elää uuvuttavaa kaksoiselämää ja ihastuttaa takavolttituuletuksillaan

Tätä mokaa on vaikea uskoa todeksi! Ranskan tähtipuolustaja tumpeloi kummallisen oman maalin, kotiyleisö ei voinut uskoa silmiään – katso video

Suosittelemme