Kouvolan Pallonlyöjät otti ainakin vajaaksi vuorokaudeksi haltuunsa miesten Superpesiksen piikkipaikan voitettuaan torstaina Hyvinkään Tahkon 2–0 (8–2, 4–1).
Kolmossijalla olevan Tahkon alkukauden saldo on erikoinen. Hyvinkääläiset eivät ole saaneet neljässä ottelussa muilta kärkinelikon joukkueilta pistettäkään, mutta sarjan lopuilta joukkueilta Tahko on kaapannut kaikki jaossa olleet 24 pistettä.
– Hyvä mieli on lukkari Janne Kivipellon loistopelistä ja kotiutuspuolemme leveydestä, kiteytti KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen.
KPL:n juoksuhanat aukaisi jo neljäntenä lyöjänä kakkosrajan kahden juoksun arvoisesti puhkaissut Sasu Toikka. Myös toisen jakson voittokotiutus oli Toikan käsialaa kolmannen vuoroparin tasoittavalla, kun merkkaamattomalla kolmoskumuralla kiisi kotipesään jokeri Matti Saukko.
KPL:n kärkinelikko ja jokerikolmikko toivat kaikki joukkueen juoksut, jotka puolestaan löivät numeroita 4–9 hihassaan kantavat miehet.
Koplan palkitut olivat lukkari Kivipelto (2 kärkilyöntiä/7 yritystä) ja kolmen kotiutuksensa lisäksi kaksi juoksua tuonut Toikka (4/9).
Tahkon parhaimmistoa olivat toisen jakson tyhjän kentän kunnarissaan jalkaansa loukannut Riku Hokkanen (9/13) ja kaksi juoksua lyönyt jokeri Juha Korhonen (5/10).
Kiri järkytti Jymy-Jusseja
Seinäjoen Jymy-Jussit kärsi budjetoimattoman kotitappion hävitessään Kempeleen Kirille kotiutuskisan jälkeen 1–2 (4–7, 12–4, 0–0, 0–2).
Avausjakso lipsui seinäjokisten käsistä nolosti. Jussit pääsi viimeiseen ulkovuoroonsa johtotilanteessa 4–0, mutta Kiri takoi viimeisen tasoittavalla seitsemän juoksua.
Kiri huipentui Valtteri Kleemolan tasoitusjuoksuun tyhjän kentän kunnarilla ja Joona Sunin iskemään kolmen juoksun (1+2) kunnarilyöntiin.
Tauon jälkeen juoksun jokaisella kolmella ensimmäisellä lyöntivuorollaan sivaltanut Jukka-Pekka Vainionpää sekä kunnaria tuulettaneet Elmeri Lieto (1+3) ja Henri Puputti (1+2) takasivat isännille varman jaksovoiton.
Juoksuttoman supervuoroparin jälkeen Kirille riittivät vierasvoittoon Ossi Meriläisen ja Jonne Luhtavaaran kotiutuskisassa lyömät juoksut Jussien kotiuttajaosaston ruudin kastuttua.
Jusseista erottuivat seitsemästä kotiutuspaikastaan viisi juoksua lyönyt jokeri Vainionpää (7/10) ja polttaja Lieto (7/10). Kirin tehomiehet olivat yhden juoksun tuonut lukkari Jani Lassila (8/10) ja koppari Suni (7/9).
Lue myös:
Haapakoskelle 16. peräkkäinen Itä-Länsi – Partanen Idän konkari