Yritin livistää leikistä nelivuotiaan kanssa. Tarjolla oli peli, mutta ohjeita ei ollut mukana. Sanoin, että juu, muuten kyllä, mutta valitettavasti täti ei nyt osaa tätä pelata.
“Voi oppia!” kuului siskonpojan rohkaiseva vastaus.
Juuri hetkeä aiemmin olin kannustanut lasta pukemaan itse sukkia ja housuja, vaikka oli hieman vaikeaa. “Simo, melkein mitä vain voi oppia kunhan vain harjoittelee”, näsäviisastelin. Viesti oli mennyt heti perille.
Toisena päivänä kuulin, kun lapsi keskusteli kadulla äitinsä kanssa, matkalla voimistelutunnilta kotiin. Tyttö kertoi innoissaan: “Toivon, että seuraavaksi opin arabialaisen kärrynpyörän!”.
Lapset ovat supertehokkaita oppimiskoneita. Lasten aivojen kehitykseen on ohjelmoitu herkkyyskausia, jolloin aivojen muovautuvuus lisääntyy ja oppiminen tietyn aiheen, vaikkapa kielen, parissa on erityisen tehokasta.
Oppimiskyvyn lisäksi lasten oppimishalu tuntuu olevan huippuluokkaa. Uudet asiat kiinnittävät tarkkaavuuden. Ja kun kokemuksiin perustuvia malleja todellisuudesta ei vielä hirveästi ole, lapsen maailma tulvii uutta, jota huomata ja josta kiinnostua. Lapsella on myös lupa olla tietämättä. Mokaaminen ei hävetä. Silloin uskaltaa innostua, kokeilla ja sietää harjoittelun turhauttavuutta.
Vaikka lasten aivojen voi ajatella olevan optimoitu oppimiselle, on kiistatonta näyttöä siitä, että myös aikuiset ja vanhukset oppivat.
Miten aikuisilla?
Vaikka lasten aivojen voi ajatella olevan optimoitu oppimiselle, on kiistatonta näyttöä siitä, että myös aikuiset ja vanhukset oppivat. Oppiminen aiheuttaa myös myöhemmällä iällä aivojen muovautumista.
Eräässä tutkimuksessa koehenkilöiden tehtävänä oli opetella uusi taito, kolmen pallon jonglööraus. Vanhin koehenkilö oli 89-vuotias ja nuorin kahdeksan. Kumpikin oppi! Vanhempi ehkä hieman hitaammin, mutta onnistui se silti. Ja kaikenikäisten osallistujien aivoissa nähtiin uuden taidon oppimiseen liittyviä aivomuutoksia.
Oppimisen mekanismit siis säilyvät, vaikka ikää tulee. Tämä on hyvä uutinen.
Oppimiseen on nimittäin yhä enemmän tarvetta nuoruuden jälkeenkin.
Tieto vanhenee nykymaailmassa nopeasti. Silloin, kun olin peruskoulussa, ajateltiin, että Pluto on planeetta, luultiin, että ihminen kykenee maistamaan vain viittä perusmakua, eikä vielä ollut löydetty noin tuhatta uutta nisäkästä. Kyky päivittää omia tietoja on nykymaailmassa yhä olennaisempi taito. Jos osaa tarkastella omaa ajatteluaan, kysyä kysymyksiä, löytää, arvioida ja yhdistellä tietoa, voi helpommin pitää ymmärryksensä muuttuvasta maailmasta ajan tasalla.
Työelämän muutoksesta tulee myös omanlaisiaan oppimispaineita. Ajatellaan, että tulevaisuudessa työpaikkoja syntyy enemmän aloille, jotka ylipäätään vaativat enemmän koulutusta. Tarkemmin, työelämän kannalta olennaisia taitoja ovat ne, joita on vaikea koneelle opettaa. Näihin kuuluvat ainakin toistaiseksi esimerkiksi sellaiset ajattelun taidot kuin luova ajattelu, vuorovaikutustaidot, empatia, monimutkainen ongelmanratkaisu ja oppiminen.
Hallitus on reagoinut näihin muutoksiin ja päättänyt panostaa toisen asteen koulutukseen, tavoitteena suomalaisten koulutustason nosto. Perusasteenkin opetusta on muutettu vastauksena uusiin oppimivaatimuksiin. Opetussuunnitelmaan on kirjattu sellaisia oppimisen tavoitteita kuin ajattelu ja oppimaan oppiminen, vuorovaikutus, sekä tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen.
Työssäkäyvien suomalaisten määrä oli vuonna 2018 noin 2 540 000 ihmistä.
Metin, onko myös näillä aikuisilla mahdollisuus oppia töissä niitä taitoja, jotka ovat tulevaisuudessa tärkeitä?
Jos otetaan malliksi peruskoulu, pitäisi työpaikan intrasta löytyä tekoäly- ja koodauskurssin lisäksi kursseja empatian, vuorovaikutustaitojen ja oppimaan oppimisen kehittämiseksi.
Töissä opitaan nimittäin jatkuvasti. Työelämä on monelle paikka, jossa pääsee soveltamaan aiemmin omaksuttua tietoa, löytämään sitä lisää, ja kehittämään uusia taitoja. Aikuisille suunnatun, vapaan sivistystyön tarjonnan lisäksi moni työorganisaatio myös tarjoaa itse työntekijöilleen runsaasti kursseja ja koulutuksia.
Työssäkäyvillä näyttää myös olevan valtaisa oppimishalu. Reaktorin ja Helsingin yliopiston tekoälykurssille oli toukokuuhun mennessä kirjautunut yli 150 000 ihmistä. Kun Ilkka Paananen ja Linda Liukas kollegoineen perustivat Hive Helsinki -koodikoulun, syntyi äläkkä ikärajasta. Yli kolmekymppiset halusivat kiivaasti mukaan. Tarve tuli kuulluksi, ja nykyään myös ne, jotka ovat eläneet lankapuhelinaikana, voivat hakea kouluun.
Teknologisen osaamisen ohelle tarvitaan kuitenkin muutakin. Jos otetaan malliksi peruskoulu, pitäisi työpaikan intrasta löytyä tekoäly- ja koodauskurssin lisäksi kursseja empatian, vuorovaikutustaitojen ja oppimaan oppimisen kehittämiseksi. Jos näitä tulevaisuuden työelämätaitoja aiotaan peruskouluikäiselle opettaa, niin varmasti ne ovat tärkeitä työelämässä jo olevillekin.
Miltä siis näyttää työelämän opetussuunnitelma?
Joskus tuntuu siltä, että työkulttuureihin on pesiytynyt ajatuksia, jotka estävät oppimista. Ajatellaan, että tehokkainta työ on niin, että on se joka osaa, tekee. Tämä voi estää sitä, että tekijä pääsisi oppimaan ja tekemään uutta. Myös oppimiselle leimallinen hämmennys, epävarmuus ja epätasainen suoriutuminen ovat asioita, joista pyritään eroon. Ajatellaan, että on tehokkaampaa, jos asiat tiedetään ennalta. Liika selkeys ja ennustettavuus voivat kuitenkin tyrehdyttää uteliaisuutta.
Työorganisaatioiden kannattaisi miettiä, missä määrin oppimiskykyä pääsee työssä kehittämään ja hyödyntämään, ja sitä, opitaanko työssä oikeita ajattelun taitoja?
Katri Saarikivi
Kirjoittaja on tutkija, joka johtaa empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen mekanismeja selvittävää projektia Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä. Hän haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta, ei olla oikeassa. Hän ei ole ”vihervassari”, ”äärioikeistolainen” tai ”tolkun ihminen”.
Aiheesta voi keskustella 20.06. klo 16.00 asti.