Nuottakadulla Mikkelissä sijaitsevalla Tuppuralan koululla syttyi tulipalo keskiviikkoillasta. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 19.23. Paikalla on viisitoista pelastuslaitoksen yksikköä sekä useita vapaapalokunnan yksiköitä.
Palo aiheutti ympäristöön runsaasti savua. Etelä-Savon pelastuslaitos kehotti illalla lähellä asuvia välttämään ulkona liikkumista sekä sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihdon.
Pelastus- ja raivaustyöt jatkuvat läpi yön.
Palossa tuhoutui koulun liikuntasali, mutta luokkahuoneet säästyivät. Palomestari Ville Tuovinen kertoi Ylelle, että palo oli lähtenyt kahdesta eri kohdasta.
Päivystävä palomestari kertoi, että alkuvaiheessa yleisön paikallaolo lähellä palavaa rakennusta aiheutti haasteita pelastustoiminnalle. Muutama pelastushenkilöstön jäsen joutui pitämään ihmisiä loitolla.
Tilanne oli raskas pelastuslaitoksen väelle, sillä moni on ollut edellisyön sammuttamassa maastopaloa Pieksämäellä.
Liekit löivät useiden metrien korkeudelle
Ylen toimittajan Susanna Pekkarisen mukaan paikalla oli runsaasti ihmisiä seuraamassa paloa. Monet kuvasivat paloa vain muutamien metrien päässä koulusta. Vielä puoli kymmenen aikaan illalla paikalla oli paljon katselijoita.
– Palo näyttää etenevän vauhdilla. Katto vaikuttaa romahtavan yhdestä kohtaa, Pekkarinen kertoi iltayhdeksän aikaan.
Silminnäkijöiden mukaan pahin palo lähti liikkeelle liikuntasalin katosta. Liekit löivät useiden metrien korkeudelle, ja musta savu näkyi ainakin kilometrin päähän.
Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.
Tuppuralan koulu on Mikkelin kaupungin ala-asteen koulu, jossa on oppilaita noin 180. Koulu sijaitsee Saimaan rannan tuntumassa noin kahden kilometrin päässä Mikkelin keskustasta.