Ranskan GP:stä ei tullut klassikkoa, sillä kisassa huristeltiin hurjassa helteessä nätisti kulmia kolistelematta. Rauhallisen kisan voittoon ajoi odotetusti Mercedeksen Lewis Hamilton, joka oli jälleen omaa luokkaansa.
Hamilton starttasi kisaan paalupaikalta eikä luopunut paikastaan edes varikkopysähdyksensä ajaksi.
Tallikaveri Valtteri Bottas sai huristella yhtä rauhassa melkein loppuun asti Hamiltonin takana. Aivan viimeisellä kahdella kierroksella kolmantena ollut Ferrarin Charles Leclerc kipusi aivan yllättäen suomalaisen takasiipeen kiinni ja haki tosissaan ohitusta. Kaksikko tuli kuitenkin maaliin Bottaksen johdolla sijoilla kaksi ja kolme.
Maaliin tultiin kuitenkin kärkinelikon osalta lähtöjärjestyksessä. Neljäs oli Red Bullin Max Verstappen.
"Ei oikein tapahtunut mitään"
Bottas sai hyvän startin kakkosruudusta, mutta vähintään yhtä hyvin lähti matkaan Hamilton rinnalta. Startti Paul Ricardin radalla oli siisti, ja ainoastaan Sergio Perez hurautti leveäksi. Siitä Racing Pointin kuski saa viiden sekunnin aikasakon.
Kisa oli vaisu, ja suurinta dramatiikkaa nähtiin, kun kolmanneksi viimeisellä kierroksella ajoradalle vieri jonkinlainen reunakartio. Se siivottiin pois virtuaalisen turva-auton aikana.
Rauhallisen kisan huomasi myös Bottas.
– Ei oikein tapahtunut mitään. Startti oli hyvä meille molemmille, mutta Lewisin vauhti oli kovempaa tänään. On tärkeää tutkia, miten voin vastata vauhtiin, Bottas kertoi kisajärjestäjän haastattelussa.
Suomalainen ei kuitenkaan lannistunut kakkossijastaan. Hän on ollut edellistä Kanadan osakilpailua lukuun ottamatta tällä kaudella aina palkintokorokkeella.
– Lewis ei ole voittamaton, joten pitää taistella kovemmin, Bottas virnisti.
Räikkönen palasi pisteille
Kimi Räikkönen palasi tovin jälkeen takaisin pisteille, kun hän ajoi Alfa Romeollaan kahdeksanneksi.
– Oli oikeastaan luojan lykky, ettemme aika-ajoissa päässeetkään kolmanteen sessioon, ei siellä olisi vauhti riittänyt. Nyt oli parempi kisata näin, Räikkönen kertoi C Moren lähetyksessä.
– Ihan mukava oli taistella, suomalainen summasi.
McLarenit ajoivat hienoa viikonloppua, kun he starttasivat kisaan sijoilta viisi ja kuusi. Harmittavasti nuori Lando Norris tippui aivan viimeisellä kierroksella sijalta seitsemän sijalle 10, kun miehen auton hydrauliikka petti viimeisellä kymmenellä kierroksella.
Tallikaveri Carlos Sainzin kuudennen sijan ohella viikonloppu oli silti McLarenille plusmerkkinen.
Viidenneksi ajanut Ferrarin Sebastian Vettel kirjautti viimeisellä kierroksella kisan nopeimman kierroksen ja sai sillä yhden ylimääräisen MM-pisteen.
Lue myös:
Lewis Hamilton johti kisaa alusta loppuun, Kimi Räikkönen komeasti kahdeksas – näin Ranskan GP eteni
Kansainvälinen autourheiluliitto FIA hylkäsi Ferrarin valituksen Sebastian Vettelin aikasakosta