Okkultismia, salatiedettä, telekinesiaa ja räiskintää.
Muun muassa näistä elementeistä koostuu suomalaisen pelifirma Remedy Entertainmentin elokuussa julkaistava peli Control. Nämä tiedot pelistä ovat kuitenkin jo olleet yleisön tiedossa pidemmän aikaa.
Sen sijaan pelistä hiljattain julkaistu 18-minuuttinen video esittelee suomalaisittain jotain yllättävää: Pelissä on nimittäin Martti Suosalon näköinen mies. Hän ei ainoastaan näytä Martti Suosalolta vaan kuulostaa myös häneltä.
Hahmo on nimeltään Ahti, jolle Martti Suosalo on antanut kasvot ja äänen.
Videossa hän esiintyy rallienglantia puhuvana salaperäisen virastotalon talonmiehenä, jonka puhetyyliin kuuluvat suoraan englannin kielelle väännetyt suomalaiset sanonnat.
Siis esimerkiksi:
”Luuletko, että tähän on koira haudattuna?” – ”you think there’s a dog buried in this?” ja ”kadota kuin pieru saharaan” – ”disappear like a fart in Sahara, perkele”.
Niin ja kiroileehan Ahti toki suomeksi.
Nukketeatterista toimintapeliin
Miten yksi suomalaisen teatteritaiteen suurista nimistä oikein päätyi pikselöidyksi kansainvälisesti tunnetun pelitalon peliin?
Control-pelin käsikirjoittaja Sami Järvi kertoo, että kaikki alkoi Ahti-hahmon käsikirjoittamisesta.
Järvi halusi peliin Suomi-taustaisen hahmon, ja lopputuloksena syntyi Ahti – suomalainen siirtolainen New Yorkissa, joka rakastaa suomalaista tangoa.
Järven mukaan olikin loogista, että myös roolin näyttelisi suomalainen näyttelijä. Lisäksi Järvi halusi rooliin henkilön, joka pystyy tuomaan hahmoon huumoria mutta myös uhkaavaa sävyä.
– Mulla oli myös salainen toive, että jos löydettäisiin näyttelijä, joka osaisi laulaa hyvin. Ja Martti täytti kirkkaasti nämä kriteerit. Oon ollut katsomassa musikaaleja, joissa Martti on vetänyt pääroolin hienosti, Järvi kertoo.
Suosalo lunasti paikkansa Control-pelissä siis ennen kaikkea perinteisillä teatterinäyttelijän taidoillaan.
Suosalolle projektiin mukaan lähteminen oli selkeä valinta. Pelinäyttelemiseen Suosalon ohjasi aito halu kehittyä näyttelijänä.
– Yritän löytää näyttelemisestä joka vuosi jonkun jutun, millä mä kehitän itseäni tässä ammatissa. Tämä on yksi niistä. Joskus se on ollu nukketeatteri, joskus se on ollu tanssiminen tai laulaminen tai kitara ja laulaminen. Ei sekään ole itsestäänselvyys. Tämä on niistä uusin juttu ja tosi mielenkiintoinen, Suosalo avaa.
Oliko projektissa kenties jotain, mikä pääsi yllättämään kokeneen näyttelijän?
– No kaikki oli poikkeuksellista, koska hirveästi en ole englantia ensinnäkään näytellessä puhunut. Jonkun verran, mutta en paljon, Suosalo kertoo.
Eniten Suosalon yllätti kuitenkin tuotannon koko. Suosalo kertoo ihmetelleensä ennen kaikkea pelitalon suurta työntekijämäärää.
– Mä kysyin, että mitä ne kaikki tekee täällä. "No tätä peliä", mulle vastattiin. Siis melkeen muutama sata ihmistä tekee yhtä peliä? Sillon mä tajusin tämän mittakaavan ja se aukas mulle semmosen ymmärryksen, että mitä tämä touhu on.
Lue myös:
Myös kotona yllätyttiin, kun Suosalo kertoi napanneensa roolin pelistä.
– Kun mä kotona kerroin lapsille, että oon tämmöseen menossa, niin ne oli ihan, että – "etkä!" Jos mä oon kertonut, että oon saanut elokuvapääosan, niin ne on olleet vaan "aha, okei joojoo", Suosalo nauraa.
Näyttelijöitä pikselöidään ahkerasti
Pelimaailmassa on kuluvan vuosikymmenen aikana nähty paljon televisiosta ja elokuvista tuttuja näyttelijöitä: Kevin Spacey näytteli Call of Duty -sarjan pelissä ja Ellen Page nähtiin Beyond: Two Souls -pelissä pääroolissa. Myös mm. Matrix-elokuvista tuttu Keanu Reeves nähdään ensi vuoden keväällä julkaistavassa Cyberpunk 2077 -pelissä.
Remedy Entertainmentin edellisessä isossa pelissä, Quantum Breakissa, keskeisessä roolissa nähtiin taas Game of Thrones -sarjassa Littlefinger-hahmoa näytellyt Aidan Gillen.
Onko tunnettujen näyttelijöiden käyttäminen peleissä puhdasta markkinointia?
Control-pelin ohjanneen Mikael Kasurisen mukaan ei, vaikka tunnetut näyttelijät toki helpottavat pelien markkinointia. Näyttelijät pystyvät kuitenkin antamaan pelintekijöille rakennuselementtejä, joita on lähes mahdotonta luoda tyhjästä.
– Sitä inhimillisyyttä, mitä näyttelijä tuo siihen kokemukseen, on lähes mahdotonta luoda ilman näyttelijää. Näyttelijät, kuten Martti, kykenee tuomaan pelikokemukseen elementtejä, joita meidän olisi mahdotonta kuvitella omin päin, Kasurinen selostaa.
Kehitettävääkin toki vielä löytyy. Suosalo toivoo esimerkiksi, että kasvojen lisäksi kehon muita liikkeitä saataisiin mallinnettua peleissä tulevaisuudessa paremmin.
– Näyttelijäntyössä tärkeintä ei ole kasvot, vaan koko muu fyysinen ilmaisu. Jos katotaan jotain hyvää valokuvataideteosta tai maalausta, niin kädet on se juttu. Ja mun työssä kädet on todella spesiaalijuttu. Kun ne saadaan seuraavassa jutussa otettua sinne mukaan, niin silloin tämä lähtee uudelle tasolle, Suosalo virnistää.
Kasurinen kertookin yhteistyön Suosalon kanssa olleen inspiroivaa ja opettavaista ennen kaikkea pelintekijöille.
– Se on aina hyvä, kun me kohdataan ammattimainen näyttelijä, joka miettii kokonaisvaltaisesti hahmoa ja sitä, miten hänen pitäisi käyttäytyä. Se on aina inspiroivaa meille, koska se saa meidät ajattelemaan asioita, joita me ei olla edes itse hoksattu. Tulee semmonen tietynlainen fyysisyys ja nyanssit mukaan, Kasurinen kiittelee.
Onko Suomeen muodostumassa näyttelijöiden pikselimössösukupolvi?
Suosalo ei ole suinkaan ensimmäinen suomalainen näyttelijä, joka nähdään pelimaailmassa. Esimerkiksi hyvin menestyneen suomalaisen Alan Wake -pelisarjan päähenkilön ulkonäkö on suoraan näyttelijä Ilkka Villiltä.
Kasurisen mukaan suunta on selkeä. Näyttelijöitä tullaan käyttämään yhä enemmän pelimaailmassa.
Tulevaisuudessa esimerkiksi Hollywoodissa saattaa hyvinkin pyöriä enenevissä määrin suuria tähtiä, jotka ovat tunnettuja ennen kaikkea videopeleistä.
– Mä näen, että pelien ympärillä pyörivä kulttuuri alkaa mennä yhä enemmän kohti sellaista normaalia Hollywood-staratason meininkiä. Kyllä mä uskon, että 10 vuoden sisällä se on ihan arkipäivää Hollywoodissa.
Voiko Suomeenkin muodostua näyttelijäryhmittymä, joka ansaitsee elantonsa pelkästään pelinäyttelemisellä?
Suosalo kohottaa katseensa kattoon.
– Ehkä maailmalla. Suomessa mennään maltillisesti. Jos joku tienaa maailmalla elokuvanäyttelemisestä, niin Suomessa ei tienaa. Kyllä ne summat on ihan samaa kuin teatterinäyttelijällä. Me ollaan pieni maa, niin ei me oikein rahasta voida tätä tehdä.
Suosalon mukaan Control-pelin tekemisestä saadut palkkiot liikkuivat kuitenkin elokuvanäyttelijän palkkion tasolla.
– Sillä tavalla siinä mennään ihan oikealla polulla, Suosalo nyökkää.
Etäisyyttä amerikkalaiseen popkulttuuriin
Pelistä julkaistulla videolla Ahti antaa pelin päähenkilölle ohjeita tehtävän suorittamiseksi. Videosta ei käy ilmi, antaako Ahti ohjeita päähenkilölle myös myöhemmin pelin edetessä.
Onko Ahti siis pelkkä mitätön sivuhahmo? Tuskinpa vain, jos tarkastelee tekijätiimin twiittejä.
Remedy Entertainment twiittasi kesäkuun alussa kuvan, jossa oli ruutukaappaus pelistä ja kuva Suosalosta kulissien takaa. Twiitissä arvuuteltiin Ahdin roolia tulevassa pelissä:
Tiedämme siis tähän mennessä, että Ahti on suomalaisella ralliaksentilla englantia puhuva virastotalon talonmies, joka pitää suomalaisesta tangomusiikista ja jolla on mahdollisesti tai jopa todennäköisesti keskeinen rooli juonen kannalta.
Lisäksi hahmon nimi Ahti voi paljastaa jotain: Ahti on suomalaisessa mytologiassa veden jumala, ja järviä sekä meriä on kutsuttu Ahdin valtakunnaksi. Voiko Suosalon esittämä Ahti ollakin siis salaperäisen virastotalon syvyyksien valtias? Suosalon Ahdilla on vain atraimen sijaan moppi.
Pelin käsikirjoittajan mukaan pelissä on haluttukin ottaa etäisyyttä perinteiseen amerikkalaiseen popkulttuuriin ja keskittyä suomalaiseen kulttuuriin.
– Meillä on tosi paljon hienoa kulttuuria täällä Suomessa. Me ollaan helposti omasta kulttuurista vähän vaatimattomia. Meillä on tosi hienoja ja kansainvälisesti katsottuna tosi eksoottisia juttuja, Sami Järvi valottaa.
– Ei tarvitse kuin kääntyä 180 astetta, niin huomaa, että siellä on 1 300 kilometriä kyntämätöntä maata, Suosalo komppaa.
Kasvoillaan hänellä on se sama ilme, joka on monelle suomalaiselle tuttu ihan täältä kotimaisilta teatterilavoilta.
Jutun keskustelumahdollisuus on avoinna klo 22.00 saakka.
Korjattu 2.7.2019 klo 12:09: Cyberpunk 2077 -peliä ei julkaista vielä tänä vuonna, vaan vasta ensi vuoden keväällä.
Lue lisää: