Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suomalaisilla mollivoittoinen päivä Euroopan kisoissa

Benedek Oláhin, Krenar Aliun, Emilia Kanervan ja Mikko Juutilaisen urakat päättyivät Euroopan kisoissa sunnuntaina.

Benedek Olah 19.5.2019
Benedek Oláh pelasi ennen Euroopan kisoja EM-karsintoja Suomessa. Kuva: Tomi Hänninen
Kirsi Teiskonlahti
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalaisilla ei kulkenut sunnuntaina Euroopan kisoissa Minskissä.

Luovutuksella kolmannelle kierrokselle edennyt pöytätennispelaaja Benedek Oláh hävisi Belgian Cedric Nuytinckille.

Maailmanlistan sijalla 44 oleva Nuytinck aloitti vahvasti ja voitti kaksi ensimmäistä erää selvin numeroin. Oláh nousi vielä peliin mukaan, mutta suomalaisen taistelu ei riittänyt. Nuytinck vei ottelun voiton eräluvuin 4–2 (11–3, 11–4, 7–11, 11–5, 11–13, 11–9).

Krenar Aliun nyrkkeilyturnaus alle 91-kiloisissa päättyi toiselle kierrokselle. Puolivälieräpaikan nappasi Valko-Venäjän Uladzislau Smiahlikau, joka voitti Aliun yksimielisellä tuomaripäätöksellä 5-0. Aliu sijoittui EM-arvoisessa kilpailussa sijoille 9–16.

Emilia Kanervan ottelut judoareenalla jäivät yhteen. Suomalainen taipui 63-kiloisten sarjan avauskierroksella pisteettömässä ottelussa Israelin Sharir Gilille passiivisuusvaroituksilla.

Mikko Juutilaisen taival taljajousessa katkesi ensimmäiselle pudotuskierrokselle. Kroatian Mario Vavro vei voiton pistein 145–142 ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon.

Lisäksi suomalaiset trap-naiset jäivät mitaleilta ja olympiapaikasta.

Euroopan kisat ovat Euroopan olympiakomiteoiden järjestämä urheilutapahtuma. Kisoissa monen eri lajin Euroopan huiput taistelevat mitaleista. Tapahtuma järjestetään kerran neljässä vuodessa.

Lue myös:

Hankalat olosuhteet trap-ampujien riesana Minskissä – Mäkelä-Nummela: "Ikinä en ole pelännyt niin paljoa aloittaa kilpailua"

Olympiapaikka ja mitalit lipuivat suomalaisnaisten käsistä trap-ammunnassa

Suomen pöytätennisjoukkue karsiutui täpärästi EM-kisoista – Olah harmitteli, kun suuri rankingpistepotti Tokiota varten meni sivu suun

Suosittelemme sinulle