Mikä on pyöreä, keltainen ja täynnä kuoppia? Tietenkin juustotahko. Kuu on siis juustoa.
Vertaus tunnetaan yli tuhannen vuoden takaa, ja jo silloin siihen viitattiin vanhana. Myös Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa liittyi leikkiin yhtenä aprillipäivänä ja ilmoitti, että tiede on todistanut juustoteorian. Kuusta julkaistiin kuva, jossa näkyy tuotteen parasta ennen -päiväys.
Vuoden muina päivinä Kuun pinta ei ole astronomeille reikäistä emmentalia vaan regoliittipölyn paksulti peittämää kiveä, jossa on vuoria, laaksoja ja kraattereita.
Ensimmäisinä ihmisinä niitä näkivät paljain silmin Apollo 8 -avaruusaluksen astronautit joulukuussa 1968. Kun Nasan lennonjohto kysyi, miltä Kuun salaperäisellä kääntöpuolella näytti, he vertasivat pintaa harmaaseen hiekkarantaan.
Puoli vuotta myöhemmin, heinäkuun 16. päivänä vuonna 1969, ensimmäiset ihmiset lähtivät matkalle, jolla oli huima ja uhkarohkea tavoite, tuo harmaa kamara ihmisen saappaan alla.
Maan painovoima saa Kuun pyörimään akselinsa ympäri samaa tahtia kuin Maa, joten Kuu pitää takapuolensa meiltä aina piilossa. Sekään ei silti ole pimeä, kuten usein huolimattomasti tokaistaan.
Apollo-ohjelma oli lennättänyt ensimmäiset astronautit avaruuteen lokakuussa 1968. Lento Kuun ympäri tehtiin vain kaksi kuukautta myöhemmin, ja jo seuraavan vuoden kesällä ensimmäiset ihmiset laskeutuivat Kuuhun.
Heinäkuun 20. päivänä, 50 vuotta sitten, astronautti Neil Armstrong kapusi Apollo 11:n kuumoduulista Kuun pinnalle ja lausui historialliset sanansa: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta jättiläisharppaus ihmiskunnalle."
Tästä videolinkistä avautuu Nasan kooste Saturnus 5 -kantoraketin lähdöstä astronauttien laskeutumiseen Kuuhun ja paluuseen Maahan.
Apollo 11:n lennon lisäksi tänä vuonna viettää pyöreitä vuosia myös kaksi muuta merkkitapausta ihmiskunnan ja Kuun suhteessa.
Syyskuussa 1959 Neuvostoliiton luotain Luna 2 ohitti Kuun ensimmäisenä ihmisen rakentamana laitteena.
Vain viikkoja myöhemmin Luna 3 lähetti Kuun takapuolelta kaikkien aikojen ensimmäiset kuvat, suttuiset mutta kuvat kuitenkin.
Meidän kuumme on nimeltään Kuu. Ikiomaa erisnimeä ei ole, koska ihmisillä ei ollut tietoa muista kuista ennen vuotta 1610. Silloin Galileo Galilei havaitsi neljä Jupiterin kuuta.
Valtionpäämiehille kilpajuoksu Kuuhun oli enemmän valtapolitiikkaa kuin tiedettä. Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy asetti vuonna 1961 maansa tavoitteeksi miehitetyn kuulennon 1960-luvun loppuun mennessä.
Se oli mielettömän kunnianhimoinen julistus senaikaisella tietotaidolla, mutta suurvaltojen kylmän sodan kuumina vuosina vastapuoli piti päihittää alalla kuin alalla – ei vähiten niin edistyneisyyttä osoittavalla ja sotateollisuutta hyödyttävällä kuin avaruusteknologia.
Luna 3:n laukaisupäivä ei ollut sattumaa. Sillä hierottiin suolaa Yhdysvaltain haavoihin. Neuvostoliiton ja koko maailman ensimmäisen satelliitin Sputnik 1:n laukaisusta oli kulunut päivälleen kaksi vuotta.
Vielä Sputnikia karvaammin Yhdysvaltoja ehkä kirvelsi se, että ensimmäinen avaruuteen lentänyt ihminen oli venäläinen, Juri Gagarin vuonna 1961.
"Älkää jättäkö Kuuta amerikkalaisille. Saatte kaiken mitä tarvitsette."
Neuvostojohtaja Nikita Hruštšov tiettävästi maansa rakettiteollisuudelle vuonna 1961
Myös ensimmäisen pehmeän laskun Kuun pinnalle Neuvostoliitto ehti tehdä ennen Yhdysvaltoja, helmikuussa 1966. Luna 9:ää seurasi Yhdysvaltain Surveyor 1 saman vuoden kesällä.
Kumpikaan ei humpsahtanut syvälle kuupölyyn ja jumiutunut sinne, mikä oli ollut yksi ennakkopeloista. Kisa ensimmäisestä miehitetystä kuulennosta saattoi jatkua.
50 vuotta sitten Yhdysvallat sai kuukisan pääpalkinnon, kun Neil Armstrong ja Buzz Aldrin kapusivat ulos Kotkasta, Apollo 11:n kuumoduulista Eaglesta.
Lennon kolmas astronautti Michael Collins jäi Kuun kiertoradalle pilotoimaan komentomoduuli Columbiaa ja jännittämään, olisiko hänen tehtävä paluumatka Maahan yksin. Olisiko Eaglesta tuomaan Armstrong ja Aldrin takaisin Columbiaan vai jäisivätkö he varmaan kuolemaan?
Astronauttien kerrotaan arvioineen etukäteen keskenään, että mahdollisuudet olivat tasan. Presidentti Richard Nixon oli valmistellut puheen suru-uutisen varalle. Se alkoi näin: "Kohtalo on säätänyt, että miehet, jotka menivät Kuuhun tutkimaan sitä rauhan nimissä, jäävät Kuuhun lepäämään rauhassa."
Tuota puhetta ei tarvittu, vaan Nixon pääsi astronauttien paluun jälkeen intoilemaan, että "viikko oli ollut historian mahtavin sitten maailman luomisen".
"Historiallinen hetki, herättäkää naapuritkin!"
Arviolta 600 miljoonaa ihmistä kokoontui televisioiden ääreen seuraamaan suoraa lähetystä laskeutumisesta. Poliisien aikalaisraportit kertovat, että Yhdysvaltain kadut olivat todella hiljaisia.
Vasta prinssi Charlesin ja lady Dianan häät runsas vuosikymmen myöhemmin löivät tuon kansainvälisen katsojaennätyksen.
Yleisradiollakin oli oma kuustudionsa, koska myös Suomessa "lähetysverkkoon oli onnistuttu kytkemään koko maa", sanoi lähetyksen juontaja.
Hän suositteli herättämään myös naapurit seuraamaan historiallista tapahtumaa. Kello oli Eaglen laskeutumishetkellä Suomessa runsaan vartin yli kymmenen illalla. Kun Armstrong otti ensiaskeleet Kuussa, Suomessa oli ehditty jo seuraavan päivän aamuyöhön.
Yhdysvallat teki Apollo 11:n jälkeen vielä viisi miehitettyä kuulentoa. Kuussa käveli kaikkiaan 12 astronauttia.
Visionäärisen pääsuunnittelijansa Sergei Korolevin vuonna 1966 menettänyt Neuvostoliitto hautasi oman kuumatkaohjelmansa 1970-luvun puolivälissä ja sanoi, ettei miehitetty matka ollut koskaan tavoitteena ollutkaan.
Neuvostoliitto kävi kuitenkin noutamassa kuuperänäytteitä useilla miehittämättömillä lennoilla, ja Kuussa rullasi myös neuvostoliittolaisia mönkijöitä yhdysvaltalaisten lisäksi.
"Kuvat Kuusta ovat Hollywoodista!"
Yhdysvaltain lipun iskeminen Kuun kamaraan oli Yhdysvalloille valtava propagandavoitto.
Siksi oli niitäkin, jotka pitivät sitä liian hyvänä ollakseen totta. Kun muu maa riemuitsi, viitisen prosenttia yhdysvaltalaisista uskoi, että kyseessä oli hallituksen huijaus ja Hollywoodissa tehty lavastus.
Nykyään epäileväisiä on etenkin siinä joukossa, joka ei itse ollut vielä jännittämässä Apollo 11:n matkaa. Epäilijöitä – joskaan ei suorastaan kiistäjiä – oli peräti 27 prosenttia Yhdysvaltain 18–24-vuotiaista, kertoi vuonna 2004 tehty kyselytutkimus.
Epäilyksien takaa löytyy sinänsä looginen kysymys: jos Kuuhun pystyttiin menemään, miksi matkat lopetettiin? Siihen vastataan tämän jutun rinnakkaisjutussa.
Yhden salaliittoteorian mukaan huijausfilmien ohjaajakin on ilmeinen. Hän on Stanley Kubrick, joka vuonna 1968 ohjasi tieteiselokuvan "2001: Avaruuseikkailu".
Kuukisan hävinneessä Neuvostoliitossa kansalaisilla oli yhdysvaltalaisia enemmän syytä epäillä, että vihollisvaltio oli huijannut. Tuo epäluulo elää yhä lujassa Venäjällä.
Viime kesänä tehdyssä venäläisessä kyselytutkimuksessa selvitettiin kansalaisten luottamusta moniin viranomaisväitteisiin. Ällistyttävästi 57 prosenttia vastasi, ettei usko ihmisen käyneen Kuussa.
Niin ajattelevien joukossa ei taatusti ole yhtään kosmonauttia, sanoo Venäjän analyyttisen kemian instituutin johtaja Juri Kostitsin, jolla on pitkä kokemus kuunäytteiden tutkimisesta. Niitä on mahdoton väärentää, hän perusteli RIA Novosti -uutistoimiston haastattelussa viime vuonna.
Venäjän avaruushallinnon Roskosmosin johtaja Dmitri Rogozin sen sijaan heitti viime talvena bensaa salaliittoihin uskovien liekkeihin. Hän tokaisi, että Venäjän nyt kaavailemien kuulentojen yksi syy on tarkistaa, löytyykö Kuun pinnalta todella Armstrongin jalanjälkiä.
Salaliittoteoreetikkojen perusteita:
- Kuuhun pystytetty Yhdysvaltain lippu näyttää liehuvan tuulessa. Kuussa ei tuule.
- Jalanjälkiä jää vain kosteaan pintaan. Kuussa on kuivaa.
- Säteilyvyöhykkeiden läpi lentäminen olisi tappanut astronautit matkalla Kuuhun.
- Mikrometeoroidit olisivat iskeneet aluksen täyteen pieniä reikiä. Miehistö olisi kuollut.
- Valokuvissa on ristikkäisiä varjoja. Niiden täytyy johtua studiolampuista.
- Aurinko paistaa Kuuhun niin kuumasti, että kuvatessa filmi olisi sulanut.
- Kuvissa pitäisi näkyä laskeutujan pölyyn tekemä kuoppa.
- Kuvien suuri mönkijä ei millään voinut mahtua pieneen kuumoduliin.
- Avaruuden kuvista puuttuvat tähdet.
Kaikkiin väitteisiin on perusteltu vastaus, mutta Nasan virallinen linja on pysytellä poissa kädenväännöistä, joita ei voi voittaa asia-argumenteilla.
Tämän vuosituhannen alussa Nasa teki kuitenkin poikkeuksen saatuaan tarpeekseen ryöpytyksestä.
Fox-kanava oli lähettänyt kuulennot kyseenalaistavan tv-ohjelman, ja nupuillaan ollut sosiaalinen media täyttyi epäilyksistä, ettei Apollo-ohjelma ollut totta eikä Kuuhun ollut koskaan lähetetty ihmisiä.
Nasa vastasi yhden tekstikappaleen lehdistötiedotteella, joka tiivistyi neljään sanaan: "Apollo: Kyllä, lähetimme me."
Kuu lienee törmäyksen lapsi
Kuulla on ollut kautta aikain suuri merkitys Maalle ja sen asukkaille. Se on tarjonnut valoa yön kulkijoille ja hämyä romantikoille. Uskonnoille taivaan toiseksi kirkkain kohde on ollut luontainen jumala tai jumalatar.
Kuun takia merissä ovat vuorovedet, Auringolla pimennykset ja ihmisillä kuukaudet. Vanhin tunnettu kuukalenteri piirrettiin skotlantilaisen luolan seinään jo kymmenen tuhatta vuotta sitten, kertoi Birminghamin yliopiston johtama tutkimus joitakin vuosia sitten.
Yhdysvaltain uuden kuuohjelman nimi on Artemis. Hän on Kreikan muinaistarustossa Kuun jumalatar ja Apollon kaksossisar.
Kuun vaiheita ja kuun- ja auringonpimennyksiä tarkkaillut kreikkalainen tiedemies Anaxagoras tuli miltei kaksi ja puoli vuosituhatta sitten sangen moderniin johtopäätökseen: Kuu on pyöreä kivenmurikka, joka heijastaa Auringon valoa.
Aikalaiset eivät ajatusta arvostaneet, vaan Anaxagoras joutui maanpakoon. Nykyisin hänen muistonsa elää Kuussa kraatterin nimessä.
Anaxagoras pohti myös Kuun alkuperää ja arveli kiertolaisen Maasta irronneeksi möhkäleeksi. Vakiintunut nykyteoria on monimutkaisempi.
Sen mukaan Kuu on muodostunut aineesta, jota roiskahti avaruuteen, kun jokin toinen suuri taivaankappale törmäsi protomaapalloon aurinkokuntamme varhaislapsuudessa, hieman alle 4,5 miljardia vuotta sitten.
Himppu basalttia 750 000 eurolla
Kuuhun pääseminen oli epäilemättä astronauteille huikeaa, Yhdysvalloille ylvästä ja ihmiskunnalle jännittävää, mutta Kuun, Maan ja aurinkokuntamme alkua tutkivalle tieteelle tärkeintä olivat tuliaiset, konkreettiset geologiset näytteet.
Niiden ansiosta törmäysteoriasta on tullut varsin yleisesti hyväksytty Kuun syntytarina. Näytteistä on saatu tietoa myös aurinkokunnan varhaisvaiheista yleensä.
Jo Apollo 11:n miehistö keräsi 22 kiloa näytteitä. Kaikkiaan Apollot toivat niitä Maahan 382 kiloa ja Neuvostoliiton miehittämättömät luotaimet muutamia satoja grammoja.
Kun muutama pienenpieni palanen vaihtoi omistajaa Sothebyn huutokaupassa viime talvena, tuntematon ostaja oli valmis maksamaan niistä 750 000 euroa.
Tuo Luna 16:n syksyllä 1970 kaapaisema näyte on pääosin basalttia, Kuun tummien tasankojen rautapitoista normaalikiveä. Ylänköjen vaaleus puolestaan johtuu alumiinipitoisesta anortosiitista.
Kuusta tuotiin myös sellaisia mineraaleja, joita on löytynyt Maasta vasta myöhemmin. Armalkoliitti on nimetty Apollo 11:n astronauttien Armstrongin, Aldrinin ja Collinsin mukaan.
Kuusta tuotuja näytteitä ei edelleenkään ole tutkittu perin pohjin, vaan kolmen viimeisen Apollo-lennon tuomiset ovat olleet avaamattomina Johnsonin avaruuskeskuksessa Houstonissa miltei viisi vuosikymmentä.
Tänä keväänä Nasa ilmoitti, että näitä neitseellisiä näytteitä aletaan tutkia nykymenetelmillä nyt, kun Yhdysvallat valmistautuu palaamaan Kuuhun aivan lähivuosina.
Ehkä aikoinaan Kuussa sinetöityjen säiliöiden avaaminen antaa selityksen myös yhteen konkreettiseen mysteeriin: Mikä Kuussa haisee – vaikka siellä ei ole ilmaa? Jokainen Apollo-miehistö on kertonut tunteneensa kuupölyn hajun, mutta kukaan muu ei ole sitä koskaan haistanut.
Hienojakoinen pöly takertui astronauttien asuihin ja palasi heidän mukanaan moduuliin aivan vaivaksi asti. Armstrong vertasi pölyn hajua märkään tuhkaan, Aldrin sammuneeseen ilotulitteeseen. Maassa haju oli kadonnut, vaikka pölyä oli jäljellä.
Armstrongin saappaat jäivät Kuuhun
Ensimmäinen ihminen Kuussa olisi tietokilpailukysymykseksi aivan liian helppo. Mutta kuka oli viimeinen? Sillä taitaisi irrota pisteitä.
Viimeisenä regoliittia kopisteli kengistään Gene Cernan kiivetessään Apollo 17:n kuumoduulin tikkaita joulukuun puolivälissä vuonna 1972. Apollo-ohjelmaan vielä kaavailluista kolmesta lennosta oli luovuttu. Nasan ajatukset olivat jo muualla, ihmisten kiinnostus hiipunut.
Apollo 11:ltä taakse jäivät muistolaatta, joka juhlisti ensimmäistä laskeutumispaikkaa, rauhaa symboloinut kultainen oliivinlehvä ja lipputanko, joka tosin keikahti nurin Eaglen moottorin lähtöpöllytyksessä.
New Mexicon osavaltioyliopiston sivulla on lista siitä, mitä kuuarkeologi voisi löytää Rauhallisuuden merestä, Apollo 11:n laskeutumispaikalta. Kasaan päätyivät muun muassa Armstrongin saappaat.
Kaikkiaan Apollojen miehistöt hylkäsivät Kuuhun paljon tavaraa keventääkseen moduuliensa lähtöpainoa ja saadakseen tilaa keräämilleen näytteille.
Jäi sinne Kuuhun muutakin kuin kenkiä, kameroita ja työkaluja – jotakin sellaista, joka saattaa surettaa kuutamoromantikkoja.
Apollojen astronautit hylkäsivät Kuuhun miltei sata pussillista ruoansulatuksensa tuotteita. Samalla he tulivat ehkä mahdollistaneeksi ainutlaatuisen kokeen oloissa, joissa ei nykytiedon perusteella ole minkäänlaista omaa elämää.
Ihmisten ulosteen, virtsan, oksennuksen ja ruoanjätteiden mukana Kuuhun jäi paljon mikrobeja. Voisiko niitä olla yhä hengissä, vaikka Kuun olosuhteet ovat äärimmäisen rajut? Kosmiselta säteilyltä suojeleva magneettikenttä ja Auringon ultraviolettisäteilyltä turvaava otsonikerros puuttuvat, ja ilman kaasukehää lämpötilat Kuun pinnalle heittelevät satoja asteita.
Viime kuussa julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa selvitettiin, millaiset mahdollisuudet Maan mikrobeilla on ollut selvitä Kuuhun päätyneiden luotainten ja muun romun pinnalla. Kuuhun arvioidaan kertyneen yli 180 000 kiloa romua sitten Luna 2:n putoamisen vuonna 1959.
Äärioloille suoraan altistuneilla mikrobeilla toivoa ei ole, tutkimuksessa todettiin. Sen sijaan pienenpieni mahdollisuus on, että ehjänä säilyneissä jätöspusseissa mikrobeja yhä horrostaisi hengissä, tutkijat uskovat.
Astrobiologin toive: kakkaa Kuusta
Mikrobit ovat kaikkea muuta kuin nirsoja. Maapallolla niitä elää haastavimmissakin paikoissa, syvien merien kuumien lähteiden ympärillä ja kilometrien syvyydessä jäätiköiden alla.
Apollo 16:n lennolla kokeiltiin, miten mikrobien kävisi avaruudessa aluksen pinnassa. Moni selvitti tuon muutaman päivän kokeen hengissä.
Miehitettyjä lentoja kaavaillaan jälleen. Yhdysvallat on ilmoittanut astronauttien palaavan Kuuhun jopa jo viiden vuoden sisällä. Astrobiologeille tuskin voisi olla mieluisampaa tuliaista kuin näytteet edellisten matkojen jätöspusseista.
Heräteltävissä olevat mikrobit olisivat Apollo-ohjelmalta aikamoinen perintö tutkijoille, jotka pyrkivät selvittämään, miten elämä Maassa kykeni saamaan alkunsa.
Artikkelisarjassa kuututkimuksen menneisyydestä, tästä päivästä ja tulevaisuudesta myös:
Seuraava jalanjälki Kuun kamaralla voi olla kiinalaisesta kengästä
Kuun tulevaisuus on kaupallinen – kultaa, platinaa ja saasteetonta energiaa
Kuuntele: Podcast-sarja He valloittivat Kuun
Katsele: Areena-sarja Historia: Kuun valloittajat