Moni autovuokraamo käyttää taitavaa psykologiaa lisämyynnin saamiseksi. Varaamaansa autoa noutavat asiakkaat eivät ole lentomatkan väsyttäminä ja vieraassa kulttuurissa terävimmillään. Autovuokraamojen asiakaspalvelijat käyttävät tätä hyväkseen. He saavat yleensä lisämyynnistä provisiota.
Tyypillisin temppu on väittää, että asiakas on ”alivakuuttanut” varaamansa vuokra-auton, vaikka tällä olisikin jo vakuutus otettuna. Peloteltu asiakas saattaa tehdä huonoja ratkaisuja ja pistää nimensä sopimuspaperiin, jota hän ei ole lukenut tai ymmärtänyt.
Tietyissä lomakohteissa, esimerkiksi Mallorcalla, painostava asiakaspalvelu ei ole poikkeus. Vaikka kansainvälisillä autovuokraamoketjuilla on yhtenäiset toimintamallit koko maailmassa, toimivat ne paikallisessa kulttuurissa. Joissakin maissa se voi kulttuuri tarkoittaa, että heikoilta otetaan rahat pois.
Olemme koostaneet yhdeksän tärkeää vinkkiä, joista on apua erityisesti autoa satunnaisesti ulkomaanmatkoilla vuokraaville. Vinkeistä on tietysti apua myös kokeneille vuokraajille, sillä he eivät vuokraamansa auton sopimusehtoja useinkaan lue.
1. Miten vuokra-autoa kannattaa etsiä?
Suomalaiset käyttävät jatkuvasti enemmän netin varausmoottoreita autoa varatessaan. Sellaisia ovat esimerkiksi Rentalcars tai Discover Car Hire.
Monet autovälittäjien pyörittämät varausmoottorit on laadukkaita. Kaikki eivät ole, vaikka niin netissä väittävätkin. Jos varausmoottori ei tarjoa autoja Euroopassa laajasti tunnetuilta autovuokraamoyhtiöiltä kuten Avisilta, Europcarilta tai Hertziltä, se tuskin on laadukas.
Tyypillistä on, että asiakkaat eivät useinkaan ymmärrä, ovatko he autoa varatessaan asioineet suoraan autovuokraamofirman vai välittäjän kanssa. Edes luottokorttimaksun outo nimi tai osoite eivät herätä kysymyksiä.
Laadukkaan varausmoottorin voi yrittää tunnistaa siitä, että sen kautta vuokrattuna auton käyttöehdot ovat täysin samat kuin varattaessa auto suoraan vuokra-autofirman omien sivujen kautta. Jos niissä on eroa, voi ongelmatilanteessa tulla vaikeuksia.
Satunnaisen vuokraajan kannattaa ensin hakea lomakohteen vuokra-autoja varausmoottorilla ja katsoa, mihin hintajärjestykseen autot asettuvat.
Varsinainen varaus on kuitenkin turvallisinta tehdä maailmanlaajuisesti tunnetun autovuokraamoketjun omien suomalaisten sivujen kautta. Rahaa siinä ei säästä, mutta hermoja. Ongelmatilanteessa Suomesta ja suomeksi saatava palvelu voi muodostua rahanarvoiseksi.
Erilaisia varausmoottoreiden tarjoamia paketteja, joissa on mukana sekä lento, hotelli että vuokra-auto, eivät yleensä rahallisesti kannata. Lento ja hotelli yhdessä ovat niissä usein edullisia, vuokra-auton osuus taas yleensä ei ole. Auto kannattaa useimmiten ottaa erikseen.
Jos etsii halvinta, pitää tietää mitä etsii. Halvimman ottaminen on seikkailu, joka voi mennä pieleen. Jos lomalla auto on tärkeä, kannattaa pelata varmaan päälle ja ottaa auto vuokraamosta, jonka nimen on ennenkin kuullut.
Maksutapana etukäteismaksu on yleensä edullisempi. Järkevä se on tosin vain, jos maksun saa perua edulliseen hintaan, mikäli lomasuunnitelmiin tulee mutkia matkaan. Maksu- ja peruutusehdot on hyvä lukea tarkasti ennen kuin laittaa maksun menemään.
2. Autovuokraamojäteillä on sekä premium- että halvempia autovuokraamoketjuja. Mistä näiden hinnanerot johtuvat?
Tunnettujen autovuokraamojen premiumketjuilla autokalusto on uudempaa kuin saman ketjun halpaketjuilla. Autojen ikä korostuu nyt, kun hybridi- ja sähköautoja on tulossa entistä enemmän vuokrakäyttöön. Halvemmilla ketjuilla mallisto on suppeampi.
Myös asiakaspalvelussa on eroa. Halpaketjuissa säästöjä on haettu juustohöylällä. Kaikesta voitavasta on hiukan tingitty. Toimipisteissä henkilökuntaa on esimerkiksi karsittu niin, että autoa noudettaessa aikaa kuluu enemmän jonottaessa tai toimipiste on vaikkapa lentoaseman ulkopuolella. Se kannattaa huomioida, jos on kiire.
Halpaketju voi varsinkin enemmän autoa vuokranneelle olla hyvä valinta, mutta sopimusehdot kannattaa silti käydä läpi. Ja sitä juuri kokeneet vuokraajat eivät yleensä tee.
Tunnettujen vuokraamoketjujen halvempien merkkien alapuolelta löytyvät vielä ketjujen ulkopuoliset halpavuokraamot. Näissä kannatta olla tarkkana, sillä yksityisissä vuokra-autofirmoissa on myös sellaisia, joilta ei sitten lomakohteessa enää ajokuntoista autoa löydykään. Ja pelkkiä suosituksia lukemalla ei firmaa pidä mennä valitsemaan. Niihin ei voi luottaa.
3. Miten lähellä matkaa auto on edullisin varata?
Autovuokraamojäteillä on arvokasta asiakasdataa. Ne tietävät edellisvuosien perusteella tarkasti, minä päivinä kysyntä ylittää tarjonnan ja milloin kannattaa pistää ale päälle.
Ennen pidettiin nyrkkisääntönä, että auto olisi edullisimmillaan 14-10 päivä ennen noutoa. Tänä päivänä hinnat perustuvat monimutkaiseen dynaamiseen hinnoittelun, eikä asiakas pysty kuin arvailemaan, koska hinnat ovat halvimmillaan.
Se tiedetään kuitenkin, että auto maksaa eniten, jos varauksen tekee vasta matkaa edeltävänä päivänä.
Heinä-elokuussa auto saattaa lomakohteissa maksaa tuplasti sen mitä se maksaisi lokakuussa. Saatavuus on kuitenkin isompi kysymys kuin hinta. Vuokra-autot loppuvat tänäkin kesänä Euroopassa usein aikaisemmin kuin lentoliput. Lentomatkustajan kannattaakin varata auto jo samaan aikaan lennon kanssa.
Jos autoa etsivällä on erityistoiveita kuten lasten turvaistuin tai automaattivaihteinen farmariauto, kannattaa varaus tehdä jopa viikkoja ennen matkaa. Sellaista ihmettä, että kesälomakaudella saisi suosituimpaan autoluokkaan kuuluvan keskikokoisen auton vielä pari päivää ennen lähtöä edullisesti, ei kannata odotella tapahtuvaksi.
4. Autovuokraamon toimipisteessä asiakkaalle tuputetaan lisäpalveluita, vaikka kaikki on netissä jo varattu. Miksi näin tehdään?
Autoa vuokraavan täytyy muistaa, että hänen netistä varaamansa vuokra-auto on vasta tarjous. Tarjous ei ole vuokrasopimus. Se on varaus, josta saa varausvahvistuksen. Varsinainen vuokrasopimus allekirjoitetaan vasta toimipisteessä.
Vaikka vuokrasopimusta ei aikataulupaineessa ja lentomatkasta väsyneenä jaksaisi lukea enää sanasta sanaan, pitää siitä ainakin silmäillä tärkeimmät kohdat. Tärkeintä on katsoa, että vuokra-aika, käyttöehdot ja loppusumma ovat samat kuin tarjouksessa. Aina ne eivät ole. Varsinkin varausmoottorin kautta otettuna voi käyttöehdoissa olla eroja.
Toimipisteissä tyypillistä on, että asiakaspalvelija pyrkii myymään kaskovakuutusta, vaikka asiakas on vakuutuksen jo varauksen yhteydessä ottanut. Asiakasta saatetaan suorastaan pelotella ”alivakuuttamisen” seurauksilla, jos vuokraajan tarjoamaa kaskoa ei oteta toimipisteestä.
Tyypillistä on myös, että asiakaspalvelija jankkaa vakuutuksesta niin kauan, että sekä asiakkaalta että muilta jonossa olijoilta menevät hermot. Se on psykologiaa ja kuuluu peliin. Työntekijät saavat lisämyynnistä rahaa. Asiakkaan kannattaa pysyä kovana.
Rankimmillaan vuokrayhtiö ei edes anna autoa, jos vakuutus on otettu varausmoottorin tai asiakkaan oman kotimaisen vakuutusyhtiön kautta. Asiakkaan pehmentäminen pelottelemalla ja uhkaamalla on lisääntynyt viime vuosina. Taustalla on autojen halventunut hinta ja kilpailutilanne. Halpa auto tuottaa pelkällä päivävuokralla heikosti. Vasta vakuutuksen myynti saattaa tuoda rahaa.
5. Millainen vakuutus on riittävä?
Halpojen vuokra-autojen vakuutusehdoissa voi olla jopa tuhansien eurojen omavastuuosuuksia. Lomasta nauttiminen on vaikeaa, jos pitää jännittää, ettei vuokra-autolle vaan sattuisi mitään.
Satunnaiselle lomailijalle oikeastaan ainoa suositeltava vakuutus on kaskovakuutus ilman omavastuuosuutta. Se maksaa, mutta se vasta maksaakin, jos joku raaputtaa halpaan autoon naarmun.
Rahan lisäksi jälkiselvittelyt maksavat aina vaivaa ja vievät paljon aikaa. Varausmoottorin kautta otetun vakuutuksen selvittelyt saatetaan tehdä yhtiön kotipaikan mukaan vaikkapa Irlannissa. Papereita saatetaan lähetellä joskus viikkotolkulla. Asiakas maksaa usein ensin vahingon itse ja odottelee sitten rahojaan takaisin.
Kasko ilman omavastuuta on ainoa vähäriskinen vaihtoehto varsinkin tilanteissa, joissa asiakas palauttaa auton vuokraamon aukioloaikojen ulkopuolella. Kaikki mitä autolle tapahtuu ennen kuin auton vuokraus on kirjattu päättyneeksi, menee asiakkaan piikkiin. Aamuyöllä auton lentokentälle jättänyt asiakas saattaa jo istua lentokoneessa, kun joku rikkoo auton peilin.
Kaskovakuutuskaan ei automaattisesti sisällä kaikkea. Mikäli vakuutus ei sisällä tuulilasivakuutusta, sellainen kannattaa ehdottomasti ottaa. Nykyajan autojen tuulilasit teknisine tunnistimineen ovat kalliita.
Vanteiden ja renkaiden vakuuttamiseen pätee, että arvokkaammassa autossa nekin kannattaa vakuuttaa. Pikkuauton vanne tai rengas eivät yleensä niin paljoa maksa, etteikö niitä pysty mahdollisessa rikkoutumistilanteessa omalla rahalla merkkiliikkeestä ostamaan. Esimerkiksi Saksassa uusi vanne autoon kuin autoon saadaan yleensä alle vielä samana päivänä.
Jos vuokra-autolla joutuu kolariin, niin vakuutusturvasta riippumatta poliisi pitää aina kutsua paikalle. Poliisin tehtävä on selvittää ja kirjata, kuka on syyllinen ja korvausvastuussa.
6. Kannattaako auto tankata täyteen ennen palautusta vai antaa vuokrafirman tankata?
Perinteinen full-to-full -sopimus on edelleen oikeudenmukaisin ja edullisin tapa vuokra-autossa. Asiakas noutaa auton valmiiksi tankattuna ja palauttaa sen lopuksi tankki täynnä. Autoa varatessa pitää tarkistaa, että sopimuksessa on full-to-full -vaihtoehto. Kaikissa ei ole.
Erittäin halvoissa autossa saattaa olla tankkaukseen liittyviä kummallisuuksia kuten ehto, että ensimmäisestä tankkauksesta on maksettava erillinen palvelumaksu.
Tankkauksen osoittamiseksi kuitti kannattaa aina säilyttää myös loman jälkeen. Se vaatii tietysti sen, että huoltoasema myös antaa kuitin. Siksi polttoaine on hyvä maksaa kortilla.
Jos varman päälle haluaa pelata, kuittia voi näyttää autoa vastaanottavalle henkilölle tai pyytää jopa allekirjoittamaan, että kuitti on nähty. Aina auton vastaanottava työntekijä ei ole edes autoa vuokranneen firman palveluksessa, mutta kuittia voi vilauttaa siitä huolimatta. Asiakas jättää silloin selkeän viestin, että bensan jälkilypsyä taitaa olla turha yrittää.
7. Mitä, jos varattua autoa ei olekaan tai se on väärä?
Välillä käy niin, että varattua autoa ei ole, eikä vuokrafirmalla ole antaa mitään muutakaan autoa.
Vakavasti asiakkaisiin suhtautuvissa ja lain mukaan toimivissa ketjuissa autojen yllättävä loppuminen on poikkeuksellista, mutta vuokrafirmoja on joka lähtöön. Tyypillinen väite monien autovuokraamojen tiskillä on, että ”edellinen asiakas ei ole palauttanut varaamaanne autoa ajoissa” tai ”autolla ajettiin juuri kolari”.
Kiireisinä loma-aikoina ylibuukkaustilanteita kuitenkin tulee. Jos yhtään autoa ei ole, on asiakkaalla oikeus saada korvausta. Kansainväliset ketjut pyrkivät toimimaan niin, että asiakkaalle etsitään auto kilpailijalta. Usein se onnistuu.
Jos vuokraamo tarjoaa varatun autoluokan sijaan suurempaa ajoneuvoa, asiakkaan ei tarvitse eikä pidä maksaa välirahaa. Suurempi auto on tietysti vaikeampi pysäköidä ja kuluttaa enemmän polttoainetta, mutta ne ovat lopulta pieniä murheita. Auto on yleensä sentään laadukkaampi.
Mutta sopimuksessa voi olla myös autoluokkaan liittyviä autokohtaisia ehtoja. Esimerkiksi Itävallassa varatun Golf-kokoluokan auton sijaan saadun isomman BMW:n sopimuksessa saattaa lukea, ettei autoa saa viedä Italiaan.
Jos vuokraamo tarjoaa vaihtoehtona pienempää autoa, kannattaa miettiä, ottaako auton vastaan. Vaikka pienemmän auton hinnanerotus saatetaan korvata, ei nimeä sopimuspaperiin pidä kirjoittaa ilman sopimuksen läpikäymistä. Pienemmän auton sopimuksessa saattaa esimerkiksi olla tiukempi kilometrirajoitus. Pienemmästä mutta halvemmasta voikin tulla kalliimpi, jos tätä ei huomaa.
Autoluokan muutostilanteisiin voi liittyä myös suoranaista vedätystä. Joillakin vuokraamoilla ei välttämättä ole ollutkaan asiakkaan varaamaa autoa, vaan halpa ja paljon lupaava tarjous on tehty vain asiakkaiden kalastelemiseksi.
8. Miten tarkkaan auton kunto pitää käydä läpi autoa vastaanotettaessa ja palautettaessa?
Vuokra-autolla ei pidä lähteä liikkeelle ennen kuin on tutustunut auton vikaluetteloon ja katsonut omin silmin, ettei autosta löydy näiden lisäksi muita lommoja, naarmuja tai puutteita. Jos jotakin poikkeavaa löytyy, pitää näistä ilmoittaa henkilökunnalle, joka kirjaa löydökset. Niin kiire ei saa lomalla olla, että tämän jättää väliin.
Yritykset saada asiakkaalta jälkikäteen rahaa liittyvät yleensä juuri erilaisiin kolhuihin. Tapaukset ovat yleistyneet viime vuosina. Kaiken kattava kaskovakuutus ilman omavastuuosuutta on oikeastaan ainoa tapa suojautua tältä mahdollisuudelta.
Kyse on jälleen siitä, että asiakas vastaa autosta siihen hetkeen saakka, kunnes vuokraamo on kirjannut vuokrauksen päättyneeksi. Jos konttori aukeaa seitsemältä, mutta auto on jätetty parkkiin neljältä, voi parkkihallissa joku siinä välissä ehtiä kolhia autoa.
Vuokrayhtiöt katsovat nykyisin erittäin tarkkaan, olisiko autoon jostakin tullut uusia naarmuja. Autossa olevien vikojen dokumentoinnissa on yhtiöiden välillä suuria eroja. Naarmuista halutaan tietysti rahaa heiltä, joilla ei ole ollut kaskoa ilman omavastuuta.
Vuokrayhtiöiden jälkikäteen lähettämät maksuvaatimukset ovat tyypillisesti painostavia. Asiakkaita kehotetaan maksamaan korjaukset lakimiehillä ja oikeudenkäynneillä pelottelemalla. Mukana vaatimuksessa on yleensä autokorjaamon laskukopio, josta ei kuitenkaan selviä, miten autoa on oikeasti korjattu. Tyypillistä on myös, että autosta ennen ja jälkeen otettuja valokuvia päivämäärineen ei saa mistään.
Jälkikarhuamisen ongelmana on, että vuokraajan täytyy vain osoittaa vahingon tapahtuneen. Vuokralaisen taas täytyy osoittaa, ettei hän ole vahinkoa aiheuttanut. Kyseessä on siis käänteinen todistustaakka.
Siksi valokuvien ottaminen autosta parkkipaikalle jätettäessä ei välttämättä auta. Jos kuvat on otettu aamuneljältä, mutta autoa on kolhittu ennen kuin vuokraamon työntekijä on kirjannut auton vuokrauksen päättyneeksi, asiakkaalla ei ole kuvista turvaa.
Myös vuokraamon aukioloaikojen ulkopuolella parkkiin jätetystä autosta voi silti ottaa valokuvia ja säilyttää ne. Jos varmaan päälle haluaa pelata, jonkun voi pyytää todistajaksi. Autoa kannattaa katsoa tarkasti. Vuokraamon työntekijöille on opetettu, millaisia naarmuja kannattaa mistäkin automallista etsiä.
Asiakkaan kannalta varminta on pyytää kuittikopio, joka vahvistaa vuokrauksen päättyneen. Silloin asiakaspalvelija kuittaa, että hän on ottanut auton vastaan siinä kunnossa kuin hän on sen nähnyt.
9. Autovuokraamot haluavat tehdä asiakkaasta kanta-asiakkaan. Onko kanta-asiakkuudesta todellista hyötyä?
Kanta-asiakasohjelmat ovat tietysti suurten vuokraamoketjujen tapa sitouttaa kuluttajia oman yrityksensä asiakkaiksi. Kanta-asiakkaana kuluttaja antaa itsestään paljon tietoa yritykselle. Kaikki eivät siitä pidä.
Mutta kanta-asiakkuudesta voi olla hyötyä myös satunnaisesti autoa vuokraavalle. Heille hyöty on tosin harvoin rahassa mitattavaa.
Kanta-asiakas pystyy yleensä noutamaan auton jonottamatta. Kovimpaan kesälomasesonkiin se voi joillakin lentokentillä tarkoittaa tunnin tai parin aikasäästöä. Suurin hyöty saattaa kuitenkin syntyä siitä, mitä asiakas ei edes näe.
Vuokraamoketjut joutuvat varsinkin sesonkien aikaan jatkuvasti priorisoimaan asiakkaitaan. Yhtiöiden omissa järjestelmissä kanta-asiakkaat ohittavat muut, jos autot ovat vähissä tai, kun asiakkaalle on ehdotettava autoluokan korotusta. Myös ongelmatilanteissa kanta-asiakkaat saavat yleensä parempaa ja nopeampaa palvelua.
Lähteet: Euroopan kuluttajakeskus ECC, saksalainen kuluttajajärjestö Stiftung Warentest, amerikkalainen kuluttajajärjestö Consumer Reports sekä Saksan autoliitto ADAC. Juttua varten on myös pyydetty tietoja Suomen Autovuokraamojen Liitosta.