12, 11, 3, 7, ja 5. Numerot kuvaavat peliminuutteja, joilla Yhdysvallat on iskenyt ottelun avausmaalit jalkapallon naisten MM-turnauksessa.
Odotetussa puolivälierässä Ranskaa vastaan nopea avausmaali nousi jälleen arvoon arvamattomaan. Megan Rapinoen vapaapotku upposi verkkoon viidennellä minuutilla. Ranska painoi vimmatusti päälle loppuun asti, mutta Yhdysvaltojen 2–1-johto piti.
Rapinoe sai viimeistellä illan toisen osumansa tyhjään verkkoon Tobin Heathin syötöstä, kun Ranskan puolustus haparoi ratkaisevasti. Yhdysvaltojen puolustus oli puolestaan rautaa, ja sen totesi myös ottelun sankari Rapinoe.
– Rehellisesti sanottuna en usko, että olemme koskaan aiemmin pelanneet joukkueena näin hyvin. Puolustimme tänään todella hyvin, olimme todella vahvoja. Tällä joukkueella on epätodellinen määrä sydäntä, Rapinoe sanoi heti ottelun jälkeen.
Yhdysvaltojen voitto tuli kaikkea muuta kuin räiskyvällä tavalla. Toisella puoliajalla Jill Ellis vaihtoi pelijärjestelmää ja siirtyi viiden puolustajan linjaan. Wendie Renard puski 81. minuutilla vapaapotkusta Ranskan kavennuksen, mutta Yhdysvallat ei takaiskusta hätkähtänyt vaan puolusti loppuun asti viisaasti.
– Täytyy antaa tunnustusta Ranskalle. He pelasivat tänään pallolla meitä paremmin. Iskimme heitä kuitenkin sinne, missä sattuu ja käytimme mahdollisuutemme, Rapinoe mietti.
– Selvisimme ottelussa muutamasta myrskystä, mutta lopussa viimeistelimme voiton todella hienosti, kapteeni Alex Morgan puolestaan sanoi Fox-kanavan haastattelussa.
Lue myös: