Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

"Poikkeuslahjakkuus, joita on kaivattu" - asiantuntija uskoo, että pituushypyn suomalainen supertalentti pystyy vieläkin hurjempiin suorituksiin

Yle Urheilun asiantuntija Jarkko Finni on seurannut pituushyppääjä Taika Koilahden nousukiitoa innolla.

Taika Koilahti
Taika Koilahti kilpaili Suomi-Ruotsi-maaottelussa vuonna 2018. Kuva: Anssi Mäkinen / SUL-arkisto
Jouko Vuolle,
Matias Strozyk
Avaa Yle-sovelluksessa

Pituushyppääjä Taika Koilahti sykähdytti lauantaina Jämsän pituushyppykarnevaaleilla. Koilahti paransi ennätystään peräti 18 sentillä heti ensimmäisellä hypyllään, kun ponnistus kantoi lähes kahden metrin vastatuulessakin tulokseen 656.

Koilahti oli parantanut ennätystään edellisessäkin kisassa, mutta leiskautti nyt Suomen kaikkien aikojen pituushyppytilastossa neljänneksi.

Yle Urheilun asiantuntija Jarkko Finnille tulos oli ilouutinen, joskaan ei edes suuri yllätys.

– Taika on ollut supertalentti, jolla on ollut jo pitkään erinomaiset ominaisuudet. Hän ei vain ole teknisesti ollut vielä valmis hyppäämään noin pitkälle. Nyt hallikaudella tekniikka oli parantunut paljon ja hän oli entistäkin nopeampi. Se antoi merkkejä siitä, että kesällä olisi odotettavissa todella pitkiä potkuja, kuten nyt on nähty, Finni sanoo.

Suorituksen vakuuttavuutta lisäävät Jämsässä lauantaina vallinneet harvinaisen haastavat olosuhteet. Sivutuuli kääntyi välillä rajuksi vastatuuleksi ja pieneksi myötätuuleksi.

– Se haastaa monesti keskittymisen, kun pitää seurata tuulta ja odottaa sopivaa rakoa. Monesti pitää myös siirrellä lähtömerkkiä sen mukaan, Finni toteaa ja pitää olosuhteita yhtenä merkkinä siitä, millainen potentiaali nuoressa suomalaisessa todella piilee.

– Olosuhde ei todellakaan ollut mikään ihanteellinen, ei tuulen eikä lämpötilan puolesta. Sen myötä jäi vielä parantamisen varaa, enkä usko, että tämä oli häneltä viimeinen sana tälle kaudelle.

Ringa Rovon Suomen-ennätys lähes 30 vuoden takaa on vielä 21 sentin päässä. Koilahti on kuitenkin vasta 20-vuotias hyppääjä, lähes samanikäinen kuin edellinen suomalaishyppääjältä nähty lauantaista tulosta pidempi loikka. Heli Koivulan tulos 665 on vuodelta 2004.

– Hän on nopea ja räjähtävä, ja nyt parantanut myös teknisesti paljon. Se antaa mahdollisuuksia tulevaisuudessa kohti seitsemää metriä. Hän on poikkeuslahjakkuus, joita on kaivattu eri lajeihin. Nyt sellainen on löytynyt pituushyppyyn, hehkuttaa Finni.

Lue myös:

Taika Koilahti takoi huippusarjan ja ponkaisi kaikkien aikojen neljänneksi parhaan pituushyppytuloksen

Pituushyppytähti Taika Koilahti lähestyy hurjaa vauhtia lähes 29 vuotta vanhaa Suomen ennätystä – huipputuloskin jätti odottamaan lisää: "Toivon, että tulisi vielä höpsö hyppy pidemmälle"

Pituushyppylahjakkuus Taika Koilahti jätti teini-iän kotkotukset taakseen ja lähestyy Euroopan kärkeä 15 sentin vuosivauhtia: "Ei ole mitään rajoja"

Suosittelemme