Hallitusohjelman julkistamisen jälkeen hallituspuolueista SDP:n ja keskustan kannatus on jatkanut laskuaan, mutta vihreät ja vasemmistoliitto nousevat.
Eniten kannatustaan Ylen Taloustutkimuksella teettämässä mittauksessa on menettänyt SDP, jonka kannatus on laskenut 1,3 prosenttiyksikköä edelliseen mittausjaksoon verrattuna. Kaikki haastattelut on tehty sen jälkeen, kun Rinteen hallitus julkisti ohjelmansa kesäkuun alussa.
Pääministeripuolueen kannatus on nyt 16,1 prosenttia. Edellä ovat oppositiopuolueista sekä perussuomalaiset että kokoomus.
Perussuomalaiset jatkaa selvästi suosituimpana puolueena 19,7 prosentin kannatuksella. Kokoomus on toisena 16,8 prosentin kannatuksella. Perussuomalaisten kaula toiseksi suurimpaan puolueeseen on jo lähes 3 prosenttiyksikköä.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo perussuomalaisten olevan työväestön keskuudessa selvästi suosituin puolue, mutta kannatusta on paljon myös yrittäjien joukossa.
– Perussuomalaiset hätyyttelee kokoomusta suurimpana yrittäjäpuolueena, Turja arvioi.
Vihreiden kaula keskustaan kasvaa
Keskustan korpivaellus ei näytä päättyneen hallitusohjelman julkistukseen. Kuukaudesta toiseen laskenut kannatus on painunut ennätyksellisen matalalle tasolle 11,7 prosenttiin.
Turjanmukaankeskusta on menettänyt kannattajia erityisesti perussuomalaisille. Lisäksi keskustaa äänestäneiden joukossa on paljon epävarmuutta.
– Monet, jotka äänestivät äskeisissä eduskuntavaaleissa keskustaa, eivät osaa tällä hetkellä kertoa puoluekantaansa. Näyttää siltä, että keskustan hallitukseen meno hämmentää jossain määrin heidän kannattajakuntaansa, Turja sanoo.
Hallituksen alkutaipaleella keskusta on ehtinyt olla moneen kertaan napit vastakkain hallituskumppani vihreiden kanssa. Kiistaa on ollut sekä metsähakkuista että maahanmuuttopolitiikasta.
Keskustalaisten yhteistyötunnelmia tuskin parantaa se, että kannatusmittauksessa vihreät on kasvattanut etumatkaansa keskustaan. Vihreiden kannatus on nyt 14,3 prosenttia.
Keskustassa toiveet ovat nyt syyskuun ylimääräisessä puoluekokouksessa valittavassa uudessa puheenjohtajassa, jonka pitäisi saada puolueen kannatus jälleen kasvuun. Tällä hetkellä kisan kärkinimet ovat elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja puolustusministeri Antti Kaikkonen.
Vasemmistoliitto nappasi osan SDP:n kannatuksesta
Mittausjaksolla eniten kannatustaan paransi vasemmistoliitto, jonka kannatus on noussut prosenttiyksiköllä 8,8 prosenttiin hallitusohjelman julkistuksen jälkeen.
Turjan mukaan vasemmistoliitto on saanut kannattajia erityisesti niissä ryhmissä, joissa SDP on menettänyt kannatustaan.
– Tulkitsen tätä hallituspuolueiden jäsentenvälisinä. Osa SDP:n ja vasemmistoliiton välillä miettivistä äänestäjistä on tällä kertaa päätynyt vasemmistoliittoon, Turja sanoo.
Hallituspuolueiden keskinäisessä kannatuksessa on tapahtunut muutoksia, mutta käytännössä hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on sama kuin eduskuntavaaleissa. Hallituspuolueiden kannatus on 55,5 prosenttia, kun eduskuntavaaleissa hallituspuolueet keräsivät 55,7 prosenttia äänistä.
Kesän aikana politiikassa vietetään hiljaiseloa. Todellinen poliittinen vääntö alkaa eduskunnan syysistuntokaudella, jolloin puntarissa on sekä hallituksen toimintakyky että oppositiopolitiikan purevuus.
Tästä linkistä pääset katsomaan puolueiden pidemmän ajan kannatuskehityksen. Eduskuntavaaleihin saakka taulukosta löytyy myös arvio paikkojen jakautumisesta. Arvioon on käytetty kannatuslukuja edellisen kuuden kuukauden ajalta.