Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Sadat tuhannet ihmiset seuraavat Twitchissä, kun Anssi Huovinen kärsii krapulasta, saunoo ja reissaa – sillä hän myös elättää itsensä

Arkisen elämän striimaaminen on kasvanut suosituksi ilmiöksi. Huovisen kanavalla on Twitchissä yli 220 000 seuraajaa.

Striimaaja Anssi Huovinen Utajärvellä.
Huovinen viihtyy vajaan kolmentuhannen asukkaan Utajärvellä ja nauttii paikkakunnan tarjoamasta rauhasta. Kuva: Timo Sihvonen / Yle
Antti Kurra
Avaa Yle-sovelluksessa

Päivällä noin kello 13.30 AndyPyro on ollut livenä puolen tunnin ajan. Nimimerkin takana on Anssi Huovinen, joka on juuri aloittanut työpäivänsä, eli käynnistänyt suoran lähetyksen omasta huoneestaan tietokoneen ääressä.

Paikan päällä Utajärvellä Huovinen siemailee vielä aamukahviaan ja pelaa samalla World of Warcraft -peliä. Ruudun toisella puolella sadat ihmiset katsovat, kun Huovinen pelaa ja selostaa arkipäiväisistä asioista sekä vastailee katsojien tervehdyksiin ja hyvän huomenen toivotuksiin.

29-vuotias Huovinen kertoo, että viime yönä työpäivä venyi aamuneljään saakka. Hänelle hyvin tyypilliseen tapaan. Huovinen on ammatikseen Twitch-striimaaja ja voi siten määritellä itse omat työaikansa.

– Jos tällaisesta työstä olisin tiennyt kuusitoistavuotiaana, olisin varmasti ollut valmis antamaan vaikka oikean käteni, että saisin tehdä sitä ammatikseni, Huovinen naurahtaa.

Striimaaja Anssi Huovinen kahvilla takapihallaan.
Huovisen työpäivä alkaa aina kahvikupillisella, usein vasta puolenpäivän jälkeen. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

Tuon haaveen Huovinen toteutti vuonna 2017, kun hän lopetti päivätyönsä myyjänä ja alkoi keskittyä pelkästään striimaamiseen. Koulutukseltaan hän on kokki, mutta alan töissä Huovinen ei ole ollut päivääkään.

– Striimaamisesta alkoi tulla sen verran rahaa, että myyntityöstä saadut tulot jäivät jalkoihin. Sama oli sitten hakata sitä rautaa täysillä ja jättää päivätyöt pois.

Rikokset vaihtuivat tietokonepeleihin

Tie tähän pisteeseen on kuitenkin ollut kivinen. Huovisella on takanaan vaikea lapsuus ja rankka, eri puolilla Suomea laitoksissa vietetty nuoruus.

Kun Huovinen oli vielä pieni, hänen isänsä jätti perheen. Jo lapsuudessa Huovinen teki ensimmäiset rötöksensä. Nuoruuteen liittyi niin asuntomurtoja kuin autovarkauksiakin sekä lukuisia pienempiä rikoksia. Hän ajautui laitoskierteeseen.

Seitsemäntoistavuotiaana elämä järkkyi, kun auto-onnettomuudessa kuolivat samanaikaisesti Huovisen hyvä ystävä ja tyttökaveri.

Lopulta levoton nuori lähetettiin Muhokselle Pohjolakotiin ja edelleen Utajärvelle. Huovinen uskoo, että juuri ympäristön vaihtuminen kaupunkien vilskeestä oli keskeinen tekijä hölmöilyn loppumisessa.

– Sain kavereita, joita se sekoilu ei kiinnostanut lainkaan. Heidän avullaan opin pitämään hauskaa ihan tavallisilla asioilla, kuten urheillen ja tietokonepelejä pelaten.

Twitchistä haetaan oikotietä onneen

Tietokonepelien pelaaminen osoittautuikin hyväksi harrastukseksi, sillä nykyään Huovinen pelaa ammattilaistasolla PlayerUnknown’s battlegrounds -peliä, eli Pubgia.

Huovinen kuitenkin mieltää itsensä enemmän striimaajaksi kuin ammattipelaajaksi. Striimaamisesta hän saa pääsääntöiset tulonsa.

Hän on striimannut Twitch-suoratoistopalvelussa viisi vuotta. Kaikki alkoi siitä, kun hänen videopeleistä tuttu kaverinsa kertoi omasta striimaamisestaan.

– Se juttu kiinnosti heti niin paljon, että piti päästä itsekin kokeilemaan, Huovinen kertoo.

Nykyisin parhaimmillaan jopa tuhansia samanaikaisia katsojia viihdyttävä Twitch-tähti sanoo, että juuri uteliaisuus vei hänen kanavaansa ja uraansa striimaajana eteenpäin.

– Twitch oli silloin vielä aika pieni alusta. Ei minulla ollut hajuakaan, että voisin sillä joskus saada leivän pöytään. Nykyään moni lähtee sen kautta hakemaan rahaa ja kuuluisuutta, mutta itse teen tätä edelleen siksi, että nautin siitä.

Lähetyksiä niin saunasta kuin tien päältä

Viime aikoina IRL-striimit ovat kasvattaneet suosiotaan Twitchissä. IRL tulee sanoista in real life, eli vapaasti suomennettuna oikean elämän striimaamista.

Nämä striimit näyttävät kaikkea pelaamisen ulkopuolelta. Striimaaja voi napata kameran mukaansa ulkomaanmatkalle, illanviettoon tai vain jutella katsojiensa kanssa tietokoneen ääressä.

Anssi Huovisen IRL-striimit ovat olleet erityisen suosittuja. Hän on muun muassa striimannut lähes ympärivuorokautisesti reissun, jolla hän kiersi Suomea. Todellinen menestys oli reissu Japaniin, jota seurasi parhaimmillaan jopa kuusi tuhatta katselijaa. Tavallisemmin Huovisen IRL-striimit keräävät noin 2 000 reaaliaikaista katsojaa.

Striimaaja Anssi Huovinen esittelee autonsa musiikkilaitteita.
Striimaaja ei suunnittele matkojaan tai elämäänsä kovin pitkälle, vaan elää hetkessä. Huovinen osti heräteostoksena naapuriltaan toisen auton reissustriimejä varten. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

Paljon katsojia ovat keränneet myös suorat lähetykset saunasta, utajärveläisestä baarista ja kaupungissa vietetyistä railakkaista illoista krapula-aamuineen. Etenkin sauna-striimit ovat herättäneet kiinnostusta ja hämmästelyä ulkomaalaisten katsojien keskuudessa.

– On siinä varmasti ihmettelemistä ja eksotiikkaa, kun suomalainen äijä istuu 110-asteisessa saunassa, heittää vettä kiukaalle ja sanoo vielä nauttivansa siitä, Huovinen naureskelee.

Huovisen katsojat nappaavat striimeistä erityisen hauskat pätkät talteen. Suosituimpien videoiden joukosta löytyy vaikuttavien pelisuoritusten lisäksi huvittavia kohtaamisia ulkomailla, hervottomia naurukohtauksia milloin mistäkin syystä sekä lennokkaita hyppyjä lumihankeen ihon vielä höyrytessä saunan jäljiltä.

Suomen Elektronisen Urhelun Liiton puheenjohtaja Joonas Kapiainen kertoo, että Twitchiin syntyi hiljalleen kysyntää arkiselle sisällölle ja kevyelle juttelulle. Lopulta ilmiöstä kehkeyty Twitchiin oma kategoria. IRL-striimit ovat tulleet perinteisten pelistriimien rinnalle.

Hänen mukaansa Twitchin erikoisuus ja hyvä puoli on siinä, että katsoja voi osallistua lähetykseen kommentoimalla.

Huovinen ei halua esittää lähetyksissään mitään tai vetää roolia. Jos häntä ärsyttää jokin, se näkyy myös striimissä. Toisinaan Huovinen väittelee jopa kärkkäästi keskustelijoidensa eli chatin kanssa.

– Olen suorana monta tuntia putkeen, joten olisi raskasta yrittää esittää siinä jotain. Katsojatkin pääsevät lähemmäs minua ja persoonaani, kun en peittele tunteitani, hän selventää.

Tasapaino katosi

Kun Huovinen teki vielä myyntityötä, oli tasapainoilu työn ja striimaamisen välillä hankalaa. Oikeastaan mitään tasapainoa ei ollut, vaan Huovinen striimasi vapaa-aikansa ja unet jäivät vähiin.

– Mä vaan vedin. Se homma vei mukanaan.

Kanavan kasvu oli Huovisen mukaan hidasta. Alkuun hän kertoo tehneensä lähetyksiä parille katsojalle. Viikon kuluttua katsojia saattoi olla viidestä kymmeneen. Luvut kasvoivat tasaisesti.

– Iso tekijä oli aktiivisuuteni. Striimasin koko ajan, joka päivä. Ihmiset näkivät, että olin onlinessa ja tulivat katsomaan, kuka siellä oikein koko ajan on paikalla.

Striimien kautta ihmiset oppivat tuntemaan Huovisen ja hän avasi itseään ja tarinaansa katsojille. Muutamista katsojista hänen kanavansa on kasvanut räjähdysmäisesti.

Striimaaja Anssi Huovinen istumassa Utajärvellä Sellin Baarissa.
Huovinen ei halua tehdä itsestään numeroa järjestämällä fanitapaamisia, vaan kohtaa katsojia mielellään vapaa-ajallaan. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

Huovisen OfficialAndyPyro-kanavalla on Twitchissä yli 220 000 seuraajaa. Seuraajista noin tuhat maksaa kuukaudessa viisi euroa siitä, että he tilaavat Huovisen kanavaa. Twitch ottaa summasta pienen osan.

Tilaajamäärä on ollut suurempikin ja vaihtelee Huovisen mukaan paljon riippuen siitä, millaista sisältöä hän tekee. Parhaimmillaan maksavia tilaajia on ollut yli neljätuhatta. Yleensä se pyörii tuhannen ja kahden tuhannen välillä.

Kapiainen kertoo, että tilaamalla kanavan katsoja saa muun muassa uniikkeja emojeita keskusteluun, voi osallistua keskusteluun myös silloin, jos striimaaja rajoittaa sen vain tilaajilleen ja toisinaan striimaajat myös pelaavat pelejä tilaajiensa kanssa.

– Perimmäinen tarkoitus tilaamisella on kuitenkin tukea sisällöntuottajaa, hän tarkentaa.

Huovinen paljastaa, että tilaaja- seuraajamäärien tietoiseen kasvattamiseen on omanlaisensa sisältö. Enää hän ei jaksa jatkuvasti vahdata, kuinka suuria luvut tarkalleen ovat.

– Minulla on vankka seuraajakunta, joten ei haittaa, vaikka välillä pelaan pelejä, jotka ei niin suurta yleisöä kiinnosta. Aina ei tarvitse vain miellyttää katsojia. Välillä pitää tehdä tasan sitä, mitä itse haluaa.

Kuka tahansa voi aloittaa, mutta harvasta tulee ammattilainen

Suomi-Twitchin yksi kärkinimistä haluaa menestyä työssään ja olla koko ajan isompi tekijä, eikä yritä peitellä sitä. Hän kuitenkin lisää, ettei ota mitään itsestäänselvyytenä.

– Usein istun striimin jälkeen terassilla tupakkaa polttaen ja mietin, moneltako huomenna työt aloittaisin. Siinä hetkessä tajuaa, kuinka onnekas onkaan.

Huovisen laskeskelee, että jo parisataa maksavaa tilaajaa riittää ainakin opiskelijalla itsensä elättämiseen. Pari hänen ystäväänsä tekevät sisältöä muutamalle sadalle tilaajalle ja katsojalle ja saavat sillä maksettua pakolliset menonsa

– Kuka tahansa voi tehdä tätä hommaa, mutta katsojat sen määrittävät, kuka saa striimaamisesta ammatin. Se vaatii joko pelitaitoja tai mielenkiintoista ja iskevää persoonaa. Tavallaan se on yhden henkilön tv-show.

Joonas Kapiainen selittää striimaamisen suosiota vertaamalla sitä reality-televisioon. Hänen mukaan striimaajista ja tubettajista on tullut esikuvia etenkin nuorille.

– Ihmisiä kiinnostaa, mitä toiset ihmiset tekevät. Twitchissä seurataan erityisesti henkilöitä, jotka ovat joko todella hyviä pelaamaan tiettyä peliä tai ovat viihdyttäviä persoonia, Kapiainen selventää.

Tilaajien, mainostulojen ja sponsorisopimusten lisäksi striimaajalle voi kertyä tuloja katsojien lahjoituksista. Lahjoittamalla rahaa he voivat vielä vahvemmin osallistua lähetykseen, koska lahjoituksen yhteydessä on mahdollista kirjoittaa viesti, jonka automaattinen tekstinlukija sanelee ääneen.

– Se voi toisinaan ajaa kiusallisiinkin tilanteisiin, kun bluetooth-kaiuttimesta raikaa katsojan viesti julkisella paikalla, Huovinen virnistää.

Suosion kasvu vaihtoi myös kielen

Huovisen suosio kasvoi jokin aika sitten siihen pisteeseen, että hän vaihtoi kielen suomesta englantiin.

– Jos olet hyvä tekemään vaikka muffinsseja, niin turha niitä on jäädä vain omalle kylälle myymään. Jos tässä ammatissa haluaa laajentaa Suomen ulkopuolelle, niin pitää tehdä englanniksi, Huovinen muotoilee.

Ihmiset ovat kyselleet Huoviselta, ärsyttääkö häntä, kun fanit tulevat kadulla kyselemään yhteiskuvia ja juttelemaan. Hän näkee asian itse kuitenkin vain positiivisena. Huoviselle se kertoo siitä, että hän on tehnyt omassa jutussaan jotain oikein.

Toisinaan sisällön luominen voi mennä hieman ylikin. Huovinen on kerran saanut seitsemän päivän pannan Twitchiin. Häntä oli jo pari vuotta aiemmin varoitettu sääntöjen rikkomisesta, kun Huovinen löi striimissään päänsä läpi kitarasta.

– Tiedän, miten temppu tehdään itseä satuttamatta, mutta ymmärrän, että rangaistus tuli, kun aiemminkin oli jo varoitettu. Otin sen loman kannalta. Viikko teki todella hyvää ja jaksoi painaa taas uudella energialla.

Muuten Huovinen ei kertomansa mukaan juuri lomaile. Striimi tulee mukana aina missä ikinä hän meneekin. Hän ei näe syytä olla laittamatta lähetystä päälle, koska viettää vapaa-aikaansa samalla tavalla kuin striimatessaan.

Striimaaja Anssi Huovinen ajaa autoaan Utajärvellä.
Toisinaan huovinen hyppää auton rattiin ja jakaa reissunsa striimin välityksellä katsojilleen. Hiljattain katsojat pääsivät Huovisen mukaan Norjaan. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

Huovisella on kotonaan kaksi pientä tytärtä. Hän ei kuitenkaan näe, että aikaa vievän työn ja perhearjen yhdistäminen olisi haasteellista.

– Silloin kun esikoinen syntyi, oli hieman raskaampaa. Saan tehdä töitä kotona, eivätkä lapset ehkä ymmärrä sitä, että isi tekee töitä, eikä vain istu koneella ja pelaa pelejä.

Huovisen tyttäret vilahtavatkin usein lähetyksessä. Lapsista vanhempi myös toisinaan pelaa Huovisen kanssa hänen vanhalla tietokoneellaan. Hieman outoa Huovisen mielestä on se, että tyttären koulukaverit tunnistavat hänet Twitchistä. Hän pitää omana kohdeyleisönään nuoria aikuisia.

– Sille en tietenkään mitään voi, että myös lapset katsovat lähetyksiäni. Olen laittanut kanavalleni ilmoituksen, joka kertoo, että sisältöni on tarkoitettu aikuisille, enempää en voi asiaan vaikuttaa.

Huovisen mielestä vastuu siitä, mitä sisältöä lapset sosiaalisessa mediassa kuluttavat on aikuisilla.

Anssi Huovinen istuu huoneessaan tietokoneen ääressä.
Twitch-striimaaja Anssi Huovisen työpiste on muutaman metrin päässä hänen sängystään. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

Nuorimpia ihmisiä Huovisen striimeistä karsinee se, että ne sijottuivat usein yömyöhälle. Ainakin ne kaikkein vauhdikkaimmat hetket. Työpäivät venyvätkin usein jopa kaksitoistatuntisiksi.

Hän silti arvostaa työnsä vapautta ja helppoutta. Tosin välillä striimaaminen käy henkisesti raskaaksi, jos pohtii liikaa sisältöä ja katsojien viihdyttämistä tai murehtii alan pysyvyyttä.

– Tie tähän pisteeseen on ollut ajoittain rankka, mutta nyt se palkitsee. Tämä on lopulta aika helppoa hommaa, kunhan ei ota asioita liian vakavasti. Minulle sopii paremmin, ettei aamulla tarvitse ajaa työpaikalle, vaan voin keittää kahvit ja istahtaa tietokoneelle.

Kiinnostaako sinua seurata IRL-striimejä? Keskustele aiheesta kello 22.00 saakka.

Lue myös:

Jusa Tunturin työtä on pelata ja jutella mukavia netissä – pelistriimit ovat miljardibisnes, ja niiden suosio kasvaa hengästyttävää vauhtia

Suosittelemme