Anna Salminen sijoittui naisten kalvassa kymmenenneksi Napolissa Italiassa. Hän voitti pudotusotteluissaan ensin Kanadan Kristen Van Marioniin 15-11 ja perään Australian Madeleine Andersenin 15-7. Israelin Nickol Tal oli suomalaista parempi niuykasti 15-13. Tal eteni aina mitaliotteluihin asti.
– Tänään oli kokonaisuudessa hyvä ja vahva päivä. Alkuerissä oli monta laadukasta matsia. Ensimmäiseen cup-otteluuni sain vastaani kanadalaisen, joka oli alkuerissä ainoa, jolle hävisin. Sain hänestä kuitenkin revanssin.
– Seuraavassa matsissa australialainen taipuikin selvemmin, mutta neljännesvälierän israelilainen osoittautui liian kovaksi palaksi. Kokonaisuutena olen tyytyväinen tulokseen, mutta tavoitteeni oli kasvanut päivän mittaan ja toivoin vielä kovempaa sijoitusta. Tästä on kuitenkin hyvä oppia ja jatkaa eteenpäin kohti seuraavia miekkailukarkeloita, kaksi viimeisintä Suomen mestaruutta vienyt Salminen kommentoi.
Anna Vuorisen loppusijoitus oli 48:s ja Sofia Tauriaisen 52:s.