Hyppää sisältöön

Arjen Robben ripustaa nappulakengät naulaan

Hollannin monivuotinen maajoukkuepelaaja Arjen Robben kertoi torstaina lopettavansa jalkapallouransa.

Arjen Robben (oikealla) pelasi vuodet 2009–2019 Bayernin riveissä. Saksalaisseuran väreissä hän teki 99 maalia. Kuva: EPA

35-vuotiaan laitapelaajan viimeiseksi seuraksi ammattilaisena jää Bayern München, jota hän edusti kokonaisen vuosikymmenen.

- Tämä on epäilyksettä urani hankalin päätös. Sydämeni sanoo kyllä, mutta kroppa sanoo ei, Arjen Robben sanoi Telegraaf-lehdelle.

Hän pelasi 96 maaottelua Hollannin paidassa ja oli mukana muun muassa MM-finaalissa 2010.

Groningenin kasvatti voitti kaksi Valioliigan mestaruutta Chelseassa, Espanjan La Ligan Real Madridissa ja kahdeksan Saksan mestaruutta Bayernissa, jossa hän pääsi nostamaan myös Mestarien liigan pokaalia vuonna 2013.

Suosittelemme sinulle