Hyvinkään Tahko on liimautunut Superpesiksen kärkikastiin, mutta supervuoroparia joukkue ei ole tällä kaudella voittanut. Kolmaskin yritys päättyi tappioon, kun Tahko nöyrtyi Imatran Pallo-Veikoille 1–2 (3–4, 5–4, 1–3).
– Ulkopeli tyydytti minua eniten. Läpilyöntejä ei ollut lupa antaa. Ilman mustaa kaksiminuutista olisimmekin ottaneet kolmen pisteen voiton, korosti IPV:n pelinjohtaja Jyrki Valle.
Tahko johti avausjaksoa kahdella Juha Korhosen ja yhdellä Teemu Nikkasen kotiutuksella 3–0, kunnes IPV:n kiri alkoi. Jere Dahlström iski kakkosrajapompolla Lauri Vierimaan tontilta kaksi juoksua ja tasoitti lukemat viimeisen vuoroparin tasoittavalla kakkossaumaiskulla. Jakso ratkesi kahden palon tilanteessa IPV:n Arttu Vilanderin suunnattua tarpeeksi vaikean kotiutuslyönnin kakkosvahti Riku Hokkasta kohti.
Vieraat johtivat puolestaan toista jaksoa kahdesti kahdella juoksulla, kunnes Tahkon kakkoskotiutusjokeri Roni Wahl takoi ajolähdöstä kahdella lyönnillä kolme juoksua. Supervuoroparin voittotahdit IPV:lle pohjusti kauden toisen tyhjän kentän kunnarinsa sieppari Vierimaalta rokottanut Teemu Nurmio. Konsta Hyötyläisen ja Juuso Latun perään kipaisemat juoksut olivat Tahkolle liikaa.
Tahkon palkitut olivat ykköskärjen juoksijat Teemu Rouhiainen (6 kärkilyöntiä/7 yritystä) ja Hokkanen (6/9). IPV:n tehokkaimpia olivat kolme juoksua tuonut vaihtajajokeri Lattu (6/9) ja kaksi juoksua lyönyt Vilander (5/9).
Jussit kiusana Saarikentällä
Kärkijoukkue Vimpelin Veto joutui harvinaisen tiukalle, kunnes sai selätettyä Saarikentällä vierailleen Seinäjoen Jymy-Jussit 2–0 (1–0, 5–4). Veto hallitsi avausjaksoakin, mutta juoksuja nähtiin vain yksi Matias Rinta-ahon kotiuttaessa toisessa vuoroparissa Olli Heikkalan.
Jokeri Perttu Ruuska takoi heti toisen jakson alkuun Vedolle palottomasta ajosta kolme juoksua. Silti täydet kolme pistettä varmistaneeseen jaksovoittoon tarvittiin vielä Viljo Sillanpään ja Matias Rinta-ahon kotiutukset.
Vedosta parhaalla asenteella olivat matkassa kaksi juoksua tuonut polttaja Mikko Kanala (8/10) ja jokeri Ruuska (6/11). Jymy-Jussien taistelivat olivat kolmosvahti Ville Viita (4/7) ja koppari Henri Puputti (3/7).
KaMa nollasi Ankkurit tylysti
Kankaanpään Maila saalisti toiseksi viimeisenä joukkueena kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa löylyttäessään Satakunnassa vieraillutta Alajärven Ankkureita 2–0 (2–0, 3–0). KaMa voitti avausjakson jokeriensa Petteri Kortelaisen ja Miikka Riikosen kotiutuksilla, joilla kotipesään kiiruhtivat Arttu Ruuska ja Mikko Pauna. Nopeus oli valttia, kun Ruuska toi toisella jaksolla kaksi juoksua lisää ja Toni Pomell kipaisi kertaalleen kentän ympäri.
KaMan tehomiehet olivat yhden juoksun lyönyt kakkoskoppari Juuso Vuorenmäki (2/5) ja kolmesta kotiutuspaikastaan kaksi juoksua lyönyt Riikonen (4/6). Ankkureista onnistuivat parhaiten ykköskärki Severi Piispanen (5/5) ja vaihtaja Tuomo Lönnmark (5/7).
Lue myös:
Koskenkorvalla jo kuudes lukkari, Kouvola punnersi pisteet
Joensuun pelinjohtaja väistyy kauden päättyessä – "Kahden työn yhdistäminen ei ole enää järkevää"