Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Eino Leinon päivä sai suomalaisten runosuonet kukkimaan sosiaalisessa mediassa – "kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu"

Eino Leinon teokset ovat oivaa materiaalia kesäisten kuvien saatteeksi.

Näkymä Ukko Kolilta, Pielinen.
Tänään juhlitaan suomalaista suvea ja runoutta. Pielisen kansallismaisema kuvattuna Kolilta. Kuva: Tiina Tuomaala / AOP
Markus Mäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Tänään vietetään runoilija Eino Leinon sekä runon ja suven päivää. Sen kunniaksi monet ovat jakaneet säikeitä Leinon runoista sosiaalisessa mediassa.

Twitterissä merkkipäivää ovat muistaneet ainakin pääministeri Antti Rinne (sd.), entinen kansanedustaja ja ministeri Seppo Kääriäinen (kesk.), europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) sekä runoilija ja presidentin puoliso Jenni Haukio.

Leinoa suvessa ja lenkkipolulla

Eino Leino on tunnetuimpia suomalaisia kirjailijoita ja runoilijoita. Hän kirjoitti ensimmäisen julkaistun runonsa jo 12-vuotiaana.

Leino kirjoitti uransa aikana yli sata teosta: runoja, proosaa ja näytelmiä. Hänet palkittiin monta kertaa valtion kirjallisuuspalkinnolla.

Jakojen perusteella suosituin Leinon runoista vaikuttaa olevan Nocturne, joka kertoo suomalaisesta suviyöstä, rakkaudesta ja kaipuusta. Runosta on sävelletty myös laulu, jonka on esittänyt muun muassa taiteilija Vesa-Matti Loiri.

Eino Leinon teokset ovat oivaa materiaalia kesäisten kuvien saatteeksi. Mestarin säkeet sopivat seuraksi myös lenkkipolulle.

Lue aiheesta lisää:

Eino Leino kolmessa minuutissa

Eino Leino, runoilija, äidinpoika ja naistenmies

Kirjailijaliitto palkitsi kokkolalaisen Elvi Löhösen, jonka ansiota on myös Eino Leinolle liputtaminen

Suosittelemme sinulle