Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tulli takavarikoi noin 2,5 miljoonan euron arvosta dopingaineita viime vuonna – varaston työntekijää epäillään rikoksesta

Esitutkinnassa on selvinnyt, että dopingaineet ovat lähtöisin Kiinasta, josta ne oli toimitettu lentorahtina Suomeen.

Tullin takavarikoimia dopingaineita.
Tullin takavarikoimia dopingaineita. Kuva: Tulli
Markus Mäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Tulli paljasti viime syksynä 900 kilon laittoman doping- ja lääkeaineiden kauttakuljetuksen ja tullivarastoinnin. Tullin arvion mukaan marraskuussa 2018 takavarikoitujen dopingaineiden arvo on noin 2 500 000 euroa.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että dopingaineet olivat lähtöisin Kiinasta, josta ne oli toimitettu lentorahtina Suomeen neljässä erässä Saksan, Puolan ja Turkin kautta.

Tulli takavarikoi kolme erää Kymenlaaksossa sijaitsevasta tullivarastosta. Neljäs erä oli lähetetty varastosta edelleen Liettuaan, mutta se pysäytettiin Virossa ja toimitettiin Tullilaboratorion tutkimuksiin.

Tullin takavarikoimia dopingaineita.
Tullin takavarikoimia dopingaineita. Kuva: Tulli
Tullin takavarikoimia dopingaineita.
Tullin takavarikoimia dopingaineita. Kuva: Tulli

Kaikki valmisteet laittomia

Tullin mukaan takavarikoidut doping- ja lääkeaineet sisälsivät anabolisia steroideja, kasvuhormoneja, testosteronia ja muita dopinginaineiksi luettavia lääkeaineita. Tullin mukaan kaikki valmisteet ovat laittomia ja valmistettu ainoastaan dopingkäyttöön.

Tulli on tutkinut tapausta yhteistyössä eri maiden viranomaisten ja Europolin kanssa törkeänä dopingrikoksena, lääkerikoksena ja luvattomana terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisena.

Tapauksessa epäillään varaston toiminnasta vastaavaa työntekijää. Tapaus on siirtymässä syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon.

Tullin takavarikoimia dopingaineita.
Tullin takavarikoimia dopingaineita. Kuva: Tulli

Lue aiheesta lisää:

Tulli takavarikoi ennätysmäärän nuuskaa, doping-aineita sekä ekstaasi-huumetta viime vuonna

Tulli: Lääkkeiden laiton maahantuonti on kasvanut räjähdysmäisesti

Suosittelemme sinulle